Giorgi Ositashvili päävalmentaja Ilves-Kissat Tampere

Valtakunnassa myllertää – Ilves-Kissoissakin hyvää pöhinää

Seuran sivuja aktiivisesti seuranneet ovat saaneet tiedokseen jo sen, että melkoinen turbulenssi on käynyt myös Kissa-organisatiossa. Seuran puheenjohtajana vuosia toiminut Ari Suoniemi on siirtänyt puheenjohtajan nuijan nuorempiin käsiin, vaikkakin toimii edelleen seuran johtokunnassa. Seuraan on palannut vuonna 2014 Seinäjoelta Tampereelle pelaamaan saapunut Tuomas Karjanlahti. Edellisellä Ilves-Kissat-sessiolla Tuomas vahti punapaitaisten maalin edustaa jopa niin antaumuksella, että …

Valtakunnassa myllertää – Ilves-Kissoissakin hyvää pöhinää Lue lisää »

Tuomas Karjanlahti Puheenjohtaja Ilves-Kissat

Ilves-Kissat uuteen aikaan – Tuomas Karjanlahti seuran puheenjohtajaksi

Ilves-Kissat valitsi perjantaina uuden johtokunnan. Seuran puheenjohtajaksi valittiin entinen Kissapeluri Tuomas Karjanlahti, varapuheenjohtajaksi Petri Intala ja taloudenhoitajaksi Kissoissa pelaajana tulevallakin kaudella jatkava Juha Jokinen. Lisäksi johtokuntaan valittiin naisten joukkueen joukkueenjohtaja Kati Kumpu sekä miesten joukkueen toimihenkilöt Kai Vesa ja Pekka Salo. Myös entinen puheenjohtaja Ari Suoniemi jatkaa johtokunnassa. ”On kunnia toimia näin perinteisen ja hyvin …

Ilves-Kissat uuteen aikaan – Tuomas Karjanlahti seuran puheenjohtajaksi Lue lisää »

Ilves-Kissat logo

Ilves-Kissojen syyskokous 8.11.

Seuran syyskokous järjestetään perjantaina 8. marraskuuta 2019 klo 17.30 Lahdesjärven ABC:llä (Automiehenkatu 39, kokoustila Amuri). Kokouksen asialistalla on mm. johtokunnan valinta vuodelle 2020, mukaan lukien uuden puheenjohtajan ja rahastonhoitajan valinta.

Ilves-Kissojen kausi päättyi kakkossijaan

Tampereen Kolmonen päättyi lauantaina. Kissat matkusti Nokialle, jossa vanha vainooja, paikallinen Palloseura isännöi keskuskentällä palattua ottelua. Molempien joukkueiden otteista kävi hyvin nopeasti selväksi se, että panosta vailla olevassa ottelussa hyvin harvoin esitetään kovinkaan suurta draamaa. Peli pelailtiin, kun se sarjaohjelmaan oli pelattavaksi määrätty. Sen verran vierasjoukkueella oli vielä puhtia, että se siirtyi kahden maalin johtoon …

Ilves-Kissojen kausi päättyi kakkossijaan Lue lisää »

Uninen Kissaryhmä FJK:n vieraana

Tampereen piirin Kolmonen ei suinkaan ollut nousun osalta loppuun käsitelty juttu, kun ottelu Forssassa alkoi lauantaina kello 14.00. Tuntia myöhemmin nimittäin starttasivat omaan peliinsä HJS vastustajanaan NoPS. Jos NoPS olisi taistellut miehekkäästi pisteet mukaansa Nokialle, olisi sarjanousu jäänyt viimeisen kierroksen varaan ensi lauantaiksi. Edellyttäen Ilves-Kissojen voittoa FJK:sta. Vaikka Ville Puustinen pääsi tinttaamaan avausosuman Forssan verkkoon …

Uninen Kissaryhmä FJK:n vieraana Lue lisää »

Ilves-Kissat tarrasi mahdollisuuteen

Ilves-Kissat oli saanut sateiselle Lamminpään urheilukentälle vastustajakseen sarjan kiistattoman kärkijoukkueen HJS Akatemian. Lähtökohdat ottelulle olivat yksiselitteiset; mikäli HJS voittaa tai pelaa edes tasapelin, sen sarjanousua ei estäisi enää mikään. Ilves-Kissoilla ei ollut ottelussa muuta kuin voitettavaa, vaikka joukkueen iskukyvyssä olikin 24 tehdyn maalin kokoinen aukko, kun Jyväskylässä taas opintojaan jatkava maalitykki Jere Intala ei päässyt …

Ilves-Kissat tarrasi mahdollisuuteen Lue lisää »

Syksy saapuu, ottelut vähenevät

Viime torstainen ottelu PP-70 vastaan Kaupissa oli karsinut varovaisestikin arvioiden puolet Ilves-Kissojen vakipelaajistosta, joka luonnollisesti näkyi kentällä ja katsojille. Vastustaja PP-70 puolestaan oli saanut joukkueeseensa muutamia Ilveksen A-junnujoukkueen pelaajia, joiden taitotaso ja varsinkin kunto oli edelliskerralla kohdattua PP:tä selvästi parempi. Niinpä Ilves-Kissat esiintyi varsinkin ensi jaksolla varsin nihkeästi, eikä pystynyt avaamaan PP:n puolustusta kertaakaan. PP:n …

Syksy saapuu, ottelut vähenevät Lue lisää »

Ei se nyt ihan käsirysyyn asti edennyt

Vanhat riitapukarit, PS-44 ja Ilves-Kissat, kamppailivat Kolmosen pisteistä keskivikkoiltana Lamminpäässä. Ottelu alkoi kello 19.00 ja hiukankin pilvisemmän tai sateisemman iltapuhteen osuessa kohdalle, pelin lopussa tuskin olisi nähnyt pelaajia pallosta nyt puhumattakaan. Ilta oli kuitenkin pilvetön ja kuulas, joten tuota ongelmaa ei ollut, kun puoliaikaakin vielä rahtusen lyhennettiin. Ottelu ei alkanut kotijoukkueen kannalta suotuisasti. Sepot sai …

Ei se nyt ihan käsirysyyn asti edennyt Lue lisää »

Ilves-Kissat jatkoi maali-iloitteluaan

Tampereen Kisa-Toverit isännöi Ilves-Kissoja torstai-iltana Kaukajärvellä, kentällä, joka todellakaan ei ole Kissojen suosikkiareena. Varsinkaan, kun peli oli määrätty aloitettavaksi vasta kello 20.00, jolloin pikkulapset ja osa isommistakin oli määrätty jo hammaspyykille. TK-T ja Ilves-Kissat ovat vuosikymmenten takaa verivihollisia, jos ketkä. Viime vuosina molempien seurojen ote valtakunnan sarjoista on rahtusen hiipunut, mutta Kissojen toki aika lailla …

Ilves-Kissat jatkoi maali-iloitteluaan Lue lisää »

Paikallinen Laminpäässä

Torstai-illansuussa Lamminpäässä vietettiin paikalliskamppailun iltapuhdetta. Ilves-Kissat oli saanut vieraakseen Tampereen Peli-Toverit, joilla oli toisistaan kana, jos toinenkin, kynittävänä. Kevään ottelu oli päättynyt kissavoittoon neljällä osumalla, nyt odoteltiin tasaisempaa kamppailua, kun TP-T oli edellisviikolla sinnitellyt sarjakärki HJS:n kanssa maalittoman tasuriin. Tahmeahkosti kotijoukkueen peli lähti käyntiin, mutta reilun puolituntisen jälkeen Toni Paukkeri pääsi lataamaan kuudentoista kulmalta, pallo …

Paikallinen Laminpäässä Lue lisää »