2021

Muutoksia Ilves-Kissojen valmennukseen

Ilves-Kissojen valmennuksessa tapahtuu muutoksia. Päävalmentaja Giorgi Ositashvili jatkaa loppukauden joukkueessa pelaajana ja päävalmennusvastuun kantavat seuran puheenjohtaja Tuomas Karjanlahti ja Jaakko Rantanen. Rantanen on pelannut muun muassa Ilveksessä ja FC Hakassa, jossa hän pelasi Karjanlahden kanssa samaan aikaan. Hän on seurannut Kissojen kautta tiiviisti, ja Karjanlahti on puolestaan ollut valmennustiimin apuna kauden aikana. ”Olemme keskustelleet ja …

Muutoksia Ilves-Kissojen valmennukseen Lue lisää »

Kissat kärsi tappion Vantaalla

Ilves-Kissat joutui lähtemään lauantaina Vantaalta kotimatkalle tyhjin käsin, sillä ottelu VJS:ää vastaan päättyi kotijoukkueen 3–1-voittoon. Kissat oli ottelussa ajoittain hyvin mukana ja pääsi iskemään yhden maalin rangaistuspotkusta, mutta loppujen lopuksi huimassa pelivireessä oleva VJS oli kuitenkin parempi. Kissat aloitti ottelun hyvin. Ensimmäiset 20 minuuttia joukkue sai pidettyä palloa rauhassa ja pääsi rakentamaan hyökkäyksiä. Kissat pääsi …

Kissat kärsi tappion Vantaalla Lue lisää »

Kissat taistelee pisteistä lauantaina Vantaalla – ottelun alla myös pelaajauutisia

Neljän peräkkäisen kotiottelun jälkeen Kissat matkustaa lauantaina Vantaalle VJS:n vieraaksi. Ottelu alkaa Myyrmäen Jalkapallostadionilla kello 13.00. Edellisessä ottelussaan Kissat hävisi KaaPolle Kaupissa 1–2. VJS puolestaan pelasi 2–2-tasapelin vieraissa HJS:ää vastaan. Tällä hetkellä Kissat on sarjataulukossa kahdeksantena 19 pisteellä, kun taas VJS on heti perässä yhdeksäntenä 17 pisteellä. Kissat on pelannut 16 ottelua, VJS puolestaan yhden …

Kissat taistelee pisteistä lauantaina Vantaalla – ottelun alla myös pelaajauutisia Lue lisää »

KaaPo kaatoi epäonniset Kissat Kaupissa

Ilves-Kissoilla oli tilillään vain yksi voitto edellisestä kymmenestä ottelustaan Miesten Kakkosen B-lohkossa, kun Kaarinan Pojat saapuivat tiistai-iltana vieraaksi Kaupin urheilupuistoon. Ennen ottelua peräkkäin sarjataulukossa majailleet joukkueet tarjosivat loppuun asti jännittävän ottelun, jossa todelliset laadukkaat maalipaikat olivat harvinaista herkkua. Kissojen kokoonpanosta puuttui kaksi tämän kauden ehdotonta hyökkäyspeloitetta. Yleensä yhdessä Mauro Severinon kanssa hyökkäystrion muodostavat Mika Ahonen …

KaaPo kaatoi epäonniset Kissat Kaupissa Lue lisää »

Tiistain kotiottelussa vastassa KaaPo

Ilves-Kissat pelaa tiistaina 7. syyskuuta peräti neljännen peräkkäisen kotiottelunsa, kun vieraaksi Kauppiin saapuu Kaarinan Pojat. Ottelu alkaa kello 18.30, ja portit avataan tuntia aikaisemmin. Kioski ja anniskelu palvelevat katsojia läpi pelin, ja tähän sekä muihin Kissojen loppukauden kotiotteluihin pääsee halvemmilla hinnoilla (aikuiset 8€, opiskelijat/eläkeläiset/jäsenet 5€, VIP-liput 19€). Lisäksi kausikorttilaiset saavat jokaiseen otteluun yhden ilmaisen lipun, jolla …

Tiistain kotiottelussa vastassa KaaPo Lue lisää »

Kissat jälleen tasapeliin Tampereen derbyssä

Ilves-Kissat ja TPV aloittivat viikonloppunsa perjantaina 3. syyskuuta Kakkosen paikallispelillä. Ottelu alkoi räväkästi ja jo kahdeksannella minuutilla maaleja oli nähty kaksi ja tilanteita sitäkin enemmän. Alun jälkeen peli hieman rauhoittui, mutta vauhtia siitä ei silti puuttunut ja kertaalleen pallo vietiin pilkullekin. Lopulta ottelu päättyi 2–2-tasapeliin ja kumpikaan joukkue ei saanut arvokasta kolmea pistettä. Kissat aloitti …

Kissat jälleen tasapeliin Tampereen derbyssä Lue lisää »

Perjantain paikallispelissä vastassa TPV

Ilves-Kissat aloittaa syyskuun ottelunsa perjantaina 3.9. Tampereen derbyllä TPV:tä vastaan. Ottelu on Kissojen kotipeli, ja se alkaa Kaupissa kello 18.30. Portit avataan tuntia aikaisemmin, ja kioski sekä anniskelu palvelevat katsojia läpi ottelun. Lippuja voi ostaa portilta tai ennakkoon osoitteesta https://www.coregoshop.fi/ilves-kissat. Ottelutapahtumassa tulee huolehtia turvaväleistä, maskisuosituksesta ja käsidesin käytöstä. Kissat ja TPV kohtasivat edellisen kerran heinäkuussa, …

Perjantain paikallispelissä vastassa TPV Lue lisää »

Kissat jäi pisteittä Kaupissa

Tolpat kolisivat ja tilanteita nähtiin molemmissa päädyissä, kun Ilves-Kissat ja Grankulla IFK kohtasivat sunnuntaina 29. elokuuta Kaupissa. Ottelu päättyi lopulta vieraiden 1–2-voittoon ja Kissat jäi lopulta pisteittä, vaikka hieman paremmalla onnella kotijoukkue olisi voinut onnistua maalinteossa useaan otteeseen. Ottelun alkupuolella molemmat joukkueet saivat luotua hyökkäyksiä, mutta erinomaisia maalipaikkoja ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana ei kuitenkaan juuri …

Kissat jäi pisteittä Kaupissa Lue lisää »

Kissat kohtaa GrIFK:n sunnuntaina viikon toisessa kotiottelussa

Ilves-Kissat pelaa sunnuntaina 29. elokuuta toisen kotiottelunsa tällä viikolla, kun vieraaksi Kauppiin saapuu Grankulla IFK. Ottelu alkaa kello 18.30, ja portit avataan tuntia aikaisemmin. Kioski ja anniskelu palvelevat katsojia läpi ottelun, ja lippuja voi ostaa paikan päällä portilla tai ennakkoon osoitteessa https://www.coregoshop.fi/ilves-kissat. Ottelutapahtumassa tulee huolehtia turvaväleistä, maskisuosituksesta ja käsidesin käytöstä. Kissat ja GrIFK kohtasivat edellisen …

Kissat kohtaa GrIFK:n sunnuntaina viikon toisessa kotiottelussa Lue lisää »

Tommi Smeets palaa Kissoihin

Ilves-Kissat vahvisti itseään tällä viikolla yli 100 ottelun kokemuksen Kakkosesta ja Ykkösestä omaavalla 27-vuotiaalla Tommi Smeetsillä. Smeets edusti Kissoja Kolmosessa kaudella 2020. Tuolla kaudella Smeets pelasi kuudessa ottelussa 481 minuuttia ja onnistui maalinteossa kolmesti. Smeets tunnetaan rauhallisena ja taitavana johtavana pelaajana, joka pystyy pelaamaan keskikenttällä ja puolustuksessa. TPV-kasvatilla on takana erityisen haastava ja merkittävä loukkaantuminen. …

Tommi Smeets palaa Kissoihin Lue lisää »