Kissat kohtaa GrIFK:n sunnuntaina viikon toisessa kotiottelussa

Ilves-Kissat pelaa sunnuntaina 29. elokuuta toisen kotiottelunsa tällä viikolla, kun vieraaksi Kauppiin saapuu Grankulla IFK. Ottelu alkaa kello 18.30, ja portit avataan tuntia aikaisemmin. Kioski ja anniskelu palvelevat katsojia läpi ottelun, ja lippuja voi ostaa paikan päällä portilla tai ennakkoon osoitteessa https://www.coregoshop.fi/ilves-kissat.

Ottelutapahtumassa tulee huolehtia turvaväleistä, maskisuosituksesta ja käsidesin käytöstä.

Kissat ja GrIFK kohtasivat edellisen kerran kesäkuussa Kauniaisissa, missä Kissat otti ensimmäisen Kakkosen voittonsa 2–3-lukemin. Edellisessä ottelussaan Kissat palasi voittojen tielle, kun se oli keskiviikkona Kaupissa SalPaa parempi maalein 3–0. Myös GrIFK pelasi edellisen kerran keskiviikkona kotonaan, kun se voitti Ilves/2:n 1–0. Kissat majailee sarjataulukossa tällä hetkellä seitsemäntenä 18 pisteellä, kun taas GrIFK on neljäntenä 20 pisteellä. Molemmat joukkueet ovat pelanneet 13 ottelua.

– GrIFK on hyvä joukkue, joten odotan, että pelistä tulee suhteellisen vaikea. Voitimme kuitenkin, kun viimeksi pelasimme heitä vastaan. Joukkueemme on nyt hyvässä kunnossa, eikä meillä ole loukkaantumisia. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet kolmeen pisteeseen, Kissojen päävalmentaja Giorgi Ositashvili kommentoi.

Aamulehti striimaa ottelun tilaajilleen. Pääset katsomaan liveä tästä: https://www.aamulehti.fi/jalkapallo/art-2000008221335.html