2022

Kissat lohkon kärkeen seitsemän maalin trillerin jälkeen

Ilves-Kissat kohtasi lauantai-iltana porilaisen FC Jazzin Kaupin stadionilla. Joukkueet lähtivät otteluun B-lohkon sarjataulukon 2. ja 5. sijoilta, kun joukkueiden välillä oli ainoastaan kolme pistettä. Kotijoukkueen avauskokoonpanossa Toni Paukkeri korvasi Erkka Helmisen, muita muutoksia ei nähty edelliseen ottelun (0-6 vierasvoitto Kaarinassa) verrattuna. Kissat aloitti ottelun kuskin paikalla ja otti pallonhallinnan lähes yksinomaan itselleen ottelun alkuvaiheissa. Kotijoukkue …

Kissat lohkon kärkeen seitsemän maalin trillerin jälkeen Lue lisää »

Jazz saapuu Kauppiin, mutta Kissat rokkaa voittoputkessa

Ilves-Kissat pelaa lauantaina Kaupin stadionilla kauden neljännen kotiottelunsa, kun vieraaksi saapuu porilainen FC Jazz. Kissojen kauden ensimmäinen kotiottelu, maajoukkuemiehiä joukkueessaan hyödyntänyttä Klubi 04:ä vastaan, päättyi 1-4 tappioon, mutta kyseessä olikin Kissojen toistaiseksi ainoa tappio Kakkosen B-lohkossa. Kahdessa muussa Kissojen kotiottelussa tällä kaudella, paikallisvastustaja Ilvestä ja porilaista MuSa:a vastaan, on todistettu kotivoittoja ja Kissat onnistuivat maalinteossakin …

Jazz saapuu Kauppiin, mutta Kissat rokkaa voittoputkessa Lue lisää »

Kissat nousi komean murskavoiton turvin B-lohkossa toiseksi

Ilves-Kissat kävivät perjantai-iltana Kaarinassa murskaamassa Kaarinan Pojat ja vieraspisteiden turvin Kissat nousi sarjataulukossa toiseksi, pisteen lohkokärki HJK Klubi 04 perässä. Kissojen paikallisvastustaja Tampere Unitedilla on huomenna kotivoitolla VJS:aa vastaan mahdollisuus nousta Kissojen kanssa tasapisteisiin ja sijoittua paremmin maalieronsa turvin edelle, mutta vähintään kaksi vuorokautta Kissat pitää lohkossa tamperelaisjoukkueiden kärkipaikkaa hallussaaan. Ottelu tuli Turun Sanomien suorana …

Kissat nousi komean murskavoiton turvin B-lohkossa toiseksi Lue lisää »

Erkka Helminen

Kissat tyrmäsi HJS:n lukemin 0-4

Ilves-Kissat olivat tyly vieras Hämeenlinnassa, kun joukkue siirtyi ensimmäisen puolen tunnin aikana 0-3 johtoon Milad Zanidpourin kahdella, ja Erkka Helmisen yhdellä maalilla. Kissat kaunistelivat ottelun loppulukemat vielä toisen puoliajan loppupuolella Helmisen toisella maalilla lukemiin 0-4. Voitto nosti Kissat kymmeneen pisteeseen, joka oikeuttaa sarjataulukossa sijaan neljä. Ottelu oli Kissoille tyypillisesti viihdyttävä heti alusta asti. Ottelua oli …

Kissat tyrmäsi HJS:n lukemin 0-4 Lue lisää »

Ilves-Kissat HJS:n vieraaksi

Ilves-Kissat jatkavat sunnuntaina Kakkosen otteluitaan, kun se matkustaa Hämeenlinnaan HJS:n vieraaksi. Molemmat joukkueet pelasivat keskiviikkona Suomen Cupia. Kissat hävisivät kotonaan lukemin 2-7 Ykkösen PK-35:lle, kun taas HJS otti Kakkosen A-lohkossa pelaavasta Kiffenistä 2-0 kotivoiton ja jatkoi matkaansa 16 parhaan joukkoon. Kissojen edelliset ottelut eivät ole ainakaan katsojia jättäneet kylmäksi, kun edellisessä kuudessa ottelussa on nähty …

Ilves-Kissat HJS:n vieraaksi Lue lisää »

Kissat ulos Cupista ja Viipurin herruus PK-35 nimiin

Ilves-Kissat kohtasi keskiviikkona Suomen Cupin viidennellä kierroksella sarjatasoa ylempänä pelaavan PK-35:n. Kissojen tavoin Viipurista lähtöisin oleva seura oli ennakkoon jo vaikea este Kissojen Cup-unelmien edessä ja ottelussa pelattiin myös pokaalista, kun Karjala-lehti ja Karjalaliitto oli jakamassa kiertopalkintona Viipurin mestaruuspokaalia joukkueelle, joka ottaa Viipurin Herruuden nimiinsä. Kissojen kokoonpanossa ainoa muutos edellisen ottelun (3-2 kotivoitto MuSasta) aloituskokoonpanoon …

Kissat ulos Cupista ja Viipurin herruus PK-35 nimiin Lue lisää »

Kissat käänsi itselleen voiton MuSaa vastaan

Ilves-Kissat kohtasi lauantain alkuillan ottelussa porilaisen Musan Salaman ja B-lohkon kilpakumppanit antoivat Kaupin otteluyleisölle ja Aamulehden, sekä Satakunnan Kansan, tilaajille kotikatsomoissa koko rahalla vastinetta ja yhteensä viisi maalia. Ottelu alkoi kovalla intensiteetillä ja molemmisa päissä nähtiin tilanteita heti ottelun alkuhetkillä, mutta ensimmäinen maali oli MuSan todellinen salamanisku. Kissoilla oli kulmapotku hyökkäyspäässä, josta pallo palautui puolessa …

Kissat käänsi itselleen voiton MuSaa vastaan Lue lisää »

Kissat kahden maalin takaa voittoon!

Ilves-Kissat joutuivat nopeasti heikon alun johdosta 0-2 tappiolle, mutta näyttivät luonteensa ja nousivat komeaan 3-2 kotivoittoon. Kissojen maalit tekivät Antti Kujala, Gerald Ben ja Johan Mlungisi. Raportti ottelusta luvassa myöhemmin. Kissojen seuraava ottelu pelataan jo tulevana keskiviikkona, kun Ykkösessä pelaava PK-35 saapuu Kauppiin klo 19.00 alkavaan Suomen Cupin viidennen kierroksen otteluun. Tervetuloa kannustamaan Kissat cupissa …

Kissat kahden maalin takaa voittoon! Lue lisää »

top scorer

Kissat kohtaa Musan Salaman Kaupissa

Ilves-Kissat onnistuivat avaamaan voittotilinsä viime viikonloppuna 90-vuotis syntymäpäivillään paikallisottelussa Ilves/2 vastaan. Kissat nousi voitolla neljään pisteeseen ja sijoitus sarjataulukossa koheni huomattavasti haastavan kauden alun jälkeen. Lauantain vastustaja Musan Salama on pelannut toistaiseksi vasta kaksi ottelua, voittaen kauden avauksensa Hämeenlinnassa 4-0, ja kärsien tappion kotikentällään Kissojen paikallisvastustaja Tampere Unitedia vastaan. Porilaisryhmä oli vielä viime kaudella sarjatasoa …

Kissat kohtaa Musan Salaman Kaupissa Lue lisää »

Paikallisottelusta voitto juhlayleisön edessä

Ilves-Kissat juhli lauantaina 90-vuotis syntymäpäiviään ja juhlaottelun vastustajana oli tilaisuuteen sopivasti paikallisvastustaja Ilves/2. Kaupin stadionilla juhlayleisön joukossa oli tärkeitä hahmoja ja toimijoita Kissojen seurahistorian kannalta, kun yleisössä oli pelaajia mm. ensimmäisellä naisten SM-sarja kaudella Ilves-Kissoja edustaneita pelaajia, sekä 1970-luvun miesten edustusjoukkueen pelaajia, jotka aikanaan edustivat Kissoja myös euro-kentillä. Itse ottelu ei jättänyt juhlayleisöä kylmäksi ja …

Paikallisottelusta voitto juhlayleisön edessä Lue lisää »