Kissat nousi komean murskavoiton turvin B-lohkossa toiseksi

Ilves-Kissat kävivät perjantai-iltana Kaarinassa murskaamassa Kaarinan Pojat ja vieraspisteiden turvin Kissat nousi sarjataulukossa toiseksi, pisteen lohkokärki HJK Klubi 04 perässä. Kissojen paikallisvastustaja Tampere Unitedilla on huomenna kotivoitolla VJS:aa vastaan mahdollisuus nousta Kissojen kanssa tasapisteisiin ja sijoittua paremmin maalieronsa turvin edelle, mutta vähintään kaksi vuorokautta Kissat pitää lohkossa tamperelaisjoukkueiden kärkipaikkaa hallussaaan. Ottelu tuli Turun Sanomien suorana lähetyksenä, ja on katsottavissa tallenteena myös Aamulehden tilaajille.

Ottelu Kaarinassa alkoi tasaisissa merkeissä ja pelissä oli intensiteettiä, sekä peliolosuhteiden tuomaa lisämaustetta, kun pelialustana toimi hieman epätasainen luonnonnurmikenttä. Lähes parikymmentä minuuttia meni ottelun avausmaaliin, joka tuli hieman epätavalliseen tyyliin.

Keskikentällä oli hetkeä aikaisemmin ollut ratkiriemukas tilanne, missä Kissojen keskuspuolustuksen johtaja Ville Puustinen oli puskupalloon mennessään kolannut maahan kaksi omaa pelaajaa ja päätyi nurmen pintaan itsekkin. Kevyt kommunikaatiokatkos ei kuitenkaan aiheuttanut suurempaa vaaraa, vaan peliväline suuntautui lopulta Kissojen vasempaan laitaan rajaheitoksi. Rajaheiton antanut Niklas Lindholm sai pallon pian takaisin vasemmalla laidalla päätyrajan lähettyvissa ja täysin seisovan näköisessä tilanteessa Lindholm onnistui kuin onnistuikin ohittamaan kaksi vastustajaa, pitämään pallon rajojen sisällä ja tarjoilemaan sen maalin eteen, jossa iranilaiskeskikenttä Milad Zanidpourilla oli helppo työ putata peliväline verkkoon.

Maali oli Zanidpourille kauden kuudes ja muutamaa minuuttia myöhemmin iranilainen tarjoili laadukkaan ulospäinkiertävän kulmapotkun ja rangaistuspisteen kohdalla ilmatilaa dominoinut Puustinen puski pallon tyylikkäästi maalin sivuverkkoon.

Vielä ennen taukoa yhdysvaltalaishyökkääjä Gerald Ben palautti itsensä kahdella osumallaan joukkueen sisäisen maalipörssin jaetulle kärkisijalle Zanidpourin kanssa. Kaksikko on myös B-lohkon maalitilastojen jaetulla kärkisijalla.

Kissat eivät antaneet keltamusta-asuiselle kotijoukkueelle toisellakaan puoliajalla saumaa tulla peliin mukaan, vaan vieraat lisäsivät johtoaan vielä kahdella maalilla, kun avausmaalin alustanut Lindholm kirjautti itsensä maalisarakkeeseen, ja hänet 61. minuutilla vaihdosta korvannut Antti Kujala onnistui myös maalinteossa, viimeistellen ottelun 0-6 loppulukemat.

Kissat on seitsemän sarjaottelunsa jälkeen neljän ottelun voittoputkessa ja viiden ottelun tappiottomassa putkessa. Päävalmentaja Mikko Innanen on luonnollisesti tyytyväinen joukkueen hyvään pistetahtiin ja tasaisesti parantuneisiin esityksiin, mutta muistuttaa kauden olevan vielä varsin nuori ja lohkon äärimmäisen kovatasoinen:

Hyvät kaksi vieraspeliä saatu pelattua, maalisuhde 10-0, niin ei voi tietenkään, kun olla tyytyväinen. Hyökkäyspään pelaajat ovat saaneet onnistumisia, mikä nostaa joukkueen itseluottamusta ja samalla on saatu nyt kaks peliä myös pidettyä nolla omassa päässä. Se antaa uskoa, että oikeita asioita on tehty ja sitä kautta myös puolustajat täytyy nostaa esille.

– Suurin virhe olisi alkaa kuvittelemaan, että ollaan liian hyviä tähän sarjaan. Joka peliin on saatava sama lataus ja vaatimustaso jatkossakin, eli kova työnteko molempiin suuntiin koko joukkueelta ja rohkeus pelata oma pallolista peliä. Jos näitä asioita parannetaan pelistä toiseeen, niin voittoja on jatkossakin mahdollista ottaa, mutta jos vähänkin luullaan liikoja ja annetaan perusasioissa yhtään periksi, niin ei tässä kovassa lohkossa voiteta.

– Uskon, että perus tekeminen on nyt saatu nostettua vähän paremmaksi ja kokoonpanoon on muodostunut kilpailutilanne, niin sitä kautta saatu pientä voittoputkeakin aikaiseksi. Siittä totta kai lähdetään, että putki jatkuu myös seuraavassa pelissä, mutta vastus on jälleen äärettömän kova, eli helpooo ei tule olemaan.

Kissat kohtaa ensi viikon lauantaina 11.6. kotikentällään Kaupissa porilaisen FC Jazzin.

Ilves-Kissat vs. KaaPo:

Avauskokoonpano: Miettinen, Al-Fatli, Nikkilä, Puustinen, Sainio, Ihalainen (C), Helminen, Mlungisi, Zanidpour, Ben, Lindholm.

Vaihdossa: Järvinen, Kuusela, Kujala, Antinaho, Rasva, Ibisevic, Ahola.