Yleinen

Osakeyhtiöittäminen epäonnistui – Ilves-Kissat aloittavat pelastuskampanjan

Ilves-Kissojen koko kesän järjestelty osakeyhtiöittäminen ei onnistunut ja seura joutuu nyt pohtimaan uusia ratkaisuja toiminnan jatkamiseksi. Mikäli toimintaa ry-pohjalla aiotaan jatkaa, on kertynyt velka saatava kuitattua pois. ”Kävimme neuvotteluja niin kotimaisten kuin ulkomaisten tahojen kanssa koko kesän. Sijoittajaryhmät olivat sellaisia, joilla on taloudellisia hartioita tähän jalkapalloliiketoimintaan. Kotimaiset neuvottelut kaatuivat nousuun ja ulkomaisten kanssa emme päässeet …

Osakeyhtiöittäminen epäonnistui – Ilves-Kissat aloittavat pelastuskampanjan Lue lisää »

Ilves-Kissojen kaudelle tuskallinen päätös – nousu Ykköseen kariutui rangaistuspotkuihin

Ilves-Kissojen kausi 2023 päättyi suureen pettymykseen, kun Vasa IFK oli parempi rangaistuspotkujen jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 1-1, jonka jälkeen pelattiin jatko-ottelu 2x15min ja tämän jälkeen ammuttiin rangaistuspotkut. Milad Zanidpour vei Kissat johtoon ottelun 55. minuutilla, mutta VIFK tuli tasoihin rangaistuspotkusta jo 62. minuutilla. Ville Puustinen joutui ottamaan toisen keltaisen ja sitä myötä ulosajon, kun …

Ilves-Kissojen kaudelle tuskallinen päätös – nousu Ykköseen kariutui rangaistuspotkuihin Lue lisää »

Kausi 2023 päätökseen – viimeisen ottelun voittaja Ykköseen

Ilves-Kissojen kausi 2023 päättyy sunnuntaina kotikentällä nousukarsinnan toiseen osaotteluun Vaasan IFK:ta vastaan. Otteluparin voittaja saa paikan kaudelle 2024 Ykköseen. Ensimmäinen osaottelu päättyi viime viikolla lukemiin 0-0, joten kaikki on auki toisessa ottelussa. Karsintaottelussa noudatetaan nykyisiä jalkapallosääntöjä, eli vierasmaalit eivät ole voimassa. Ottelun päätyttyä varsinaisen peliajan jälkeen tasan pelataan jatko-ottelu, joka kestää 2x15min ja mikäli yhä …

Kausi 2023 päätökseen – viimeisen ottelun voittaja Ykköseen Lue lisää »

Nousukarsintojen ensimmäinen osaottelu 0-0 tulokseen

Vasa IFK:n ja Ilves-Kissojen välisessä Ykkösen nousukarsinnan ensimmäisessä osaottelussa jäätiin 0-0 tasatulokseen. Normaalissa sarjaottelussa tulos ei varmasti vierailijoita tyydyttäisi, sillä sen verran vahvasti Kissat painostivat koko ottelun ja saivat pelata vielä lopussa hieman yli kymmenen minuuttia yhden miehen ylivoimalla, mutta ehkäpä tässä tilanteessa 0-0 tuloksesta on hyvä jatkaa sarjan ratkaisuotteluun Kauppiin. Kissat aloittivat ottelun erittäin …

Nousukarsintojen ensimmäinen osaottelu 0-0 tulokseen Lue lisää »

VIFK vastaan nousukarsinnassa

Nousukarsinnat alkavat – Kissat haastavat VIFK:n vieraskentällä

Kissojen hienosti sujunut kausi huipentuu kaksiosaisisessa nousukarsinnassa, joka aloitetaan vierasottelulla Vaasasta. Ottelu pelataan Lemonsoft -stadionilla lauantaina klo 18.00 alkaen. Toinen, ratkaiseva osaottelu pelataan Kaupissa sunnuntaina 22.10. klo 14.00. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin lähihistoriassa kolme kertaa, kun kaudella 2014 pelattiin Kakkosessa kolminkertainen sarja. Tuolloin pelattiin kahdesti Tampereella tasan ja vierasottelussa Vaasassa Kissat kävivät ryöstämässä pisteet 0-1 …

Nousukarsinnat alkavat – Kissat haastavat VIFK:n vieraskentällä Lue lisää »

Nousukarsinnassa vastaan VIFK

Kissat voittivat lauantaina Pallo-Iirot lukemin 0-1 ja varmistivat kolmannen sijoituksen Kakkosen B-lohkossa. Nousukarsinnat Ykköseen pelataan kaksiosaisena otteluna ja maanantaina Kissojen vastustajaksi arvottiin C-lohkon viidenneksi sijoittunut VIFK Vaasasta. Ottelusarja alkaa vierasottelulla Vaasassa lauantaina 14.10. klo 18.00 ja voittaja ratkaistaan Kaupissa sunnuntaina 22.10. klo 14.00. Kissat järjestävät bussimatkan vierasotteluun Vaasaan, jonne voit ilmoittautua tästä: Ladataan… HJK:n Youth …

Nousukarsinnassa vastaan VIFK Lue lisää »

Ilves-Kissat - Ilves/2 3-2

Kissat varmistivat nousukarsintapaikan Ykköseen!

Jälleen kerran nähtiin aikamoinen jännitysnäytelmä Kaupissa, kun Kissat olivat tappioasemassa kahdesti ja nousivat voittoon vasta ottelun 86. minuutilla Antti Kujalan viimeistelemällä rangaistuspotkulla. Voitto tarkoitti sitä, että Kissat nousivat sarjassa kolmannelle sijalle ja ovat varmuudella viiden joukossa. Sijat 2-5 mahtuvat viiden pisteen sisään, ja Kissat voivatkin yhä sijoittua sarjassa toiseksi tai viidenneksi. Kissat olivat suhteellisen vahvoja …

Kissat varmistivat nousukarsintapaikan Ykköseen! Lue lisää »

Ilves-Kissat - Ilves/2 1.1.10. Kaupissa

Kissapedot vastakkain sunnuntaina Kaupissa

Ilves-Kissojen runkosarjan viimeinen kotiottelu pelataan Ilves/2:ta vastaan sunnuntaina klo 14.00. Kuten tiedossa on, nousukarsintaan oikeuttavista paikoista käydään hurjaa kamppailua ja B-lohkon sijoilla 2-5 olevat joukkueet ovat kaikki viiden pisteen sisällä. EPS otti 0-1 voitolla kaulaa sarjan kärjessä ja on kolmen pisteen karussa toisena olevaan FC Jazziin, joka hieman yllättäin hävisi perjantaina Tampere Unitedille Kaupissa lukemin …

Kissapedot vastakkain sunnuntaina Kaupissa Lue lisää »

Kissoille huikea 3-2 kotivoitto sarjakärjestä

Kaupin perjantai-illassa nähtiin taattua Ilves-Kissa -laatua, kun huikean viihdyttävässä ottelussa kotijoukkue sai kavennettua eron sarjakärki FC Jazziin kahteen pisteeseen voittamalla porilaiset lukemin 3-2 (0-1). Kun samaan aikaan GrIFK voitti toisena olleen Atlantis FC:n, kaventui ero toiseen sijaan vain yhteen pisteeseen. Kissoja pisteen takana oleva, ja yhden ottelun vähemmän pelannut EPS voi toki nousta voittamalla lauantain …

Kissoille huikea 3-2 kotivoitto sarjakärjestä Lue lisää »

Ilves-Kissat ja TAMK tarjoavat matkan Viipuriin ennen peliä

Perjantaina 15.9. on tarjolla viipurilais-tamperelaisen jalkapalloseura Ilves-Kissojen ja Tampereen ammattikorkeakoulun virtuaalinen matka Viipuriin.  TAMK:n hankkeen päätavoitteena on ollut luoda 3D-mallinnuksella virtuaalinen Viipurin kaupunki sellaisena kuin se oli syyskuussa 1939 suomalaisena kaupunkina. Esityksestä selviää miten hienoa kaupunkia syntyi 1900-luvun alussa ja jo aiemminkin. Lisätietoja hankkeesta löytyy osoitteesta VirtuaaliViipuri 1939. Paikka ja aika: TAMK:n auditorio kello 17. Käyntiosoitteet …

Ilves-Kissat ja TAMK tarjoavat matkan Viipuriin ennen peliä Lue lisää »