syyskuu 2015

Jeren ja Timorin upea näytös

Vaikka legendaarisen tamperelaismiehistön taival kauden Kakkosessa on ollut lievästi sanottuna varsin vaikeaa, ei joukkuetta yksistään voi syyttää tapahtuneesta. Peilin ääreen varmaankin pitää asettua monen muun, vaikka se tuntuu niin tuskalliselta, kun kaikki taustatkin yrittivät parhaansa loppuun asti. Viimeinen kotipeli pelattiin Pyynikillä, jonka valaistus ei ollut ihan kohdallaan, mutta mahdollisti toki tasapuolisen pelaamisen. Ja lisäksi Kissojen …

Jeren ja Timorin upea näytös Read More »

Ilves-Kissat pystyssä päin edelleen

Toiseksi viimeinen kotiottelu sujui varsin vakuuttavasti. Oulunkylän Gnistan, joka oli kyykyttänyt kotijoukkuetta sekä keväisellä Tammelan vierailullaan että kotonaan Ogelissa, oli nyt aika neuvoton Tammelassa. Tottakai avausmaali tuli rahtusen onnella, kun vierasmolari Olavi Hetemäki sähläsi vaarattoman pallon suoraan Samu Niemisen jalkaan. Mutta toinen oli todella kauniisti rakennettu, ja hienon hyökkäyskuvion päätti taas sama mies, Nieminen. Eikä …

Ilves-Kissat pystyssä päin edelleen Read More »

Honka puristettiin ahtaalle

Ilves-Kissat aiheutti taas Hongalle harmaita hiuksia. Viikonvaihteen Espoon vierailu osoitti Kissajoukon kovan asenteen. Vaikka taistelu sarjapaikasta on jo menetetty, periksi ei kuitenkaan anneta. Ei edes lohkon ylivoimaiselle kärkijoukkueelle. Tapiolan urheilupuistoon kerääntynyt viisisataapäinen katsomo sai nähdä suosikkinsa ahdingossa ihan viimeiseen peliminuuttiin saakka. Ilves-Kissat meni johtoon, kun peliä oli pelattu 14 minuuttia. Keskityksen pisti lopulta omiin Honka-kippari …

Honka puristettiin ahtaalle Read More »

Ilves-Kissojen neljäs peräkkäinen tasapeli

Ilves-Kissojen tämänkertainen taival Kakkosessa kääntyy vääjäämättä loppua kohden. Vaikka joukkue pelasikin masentavan voitottoman putken, kirvestä ei suinkaan ole heitetty kaivoon. Ainakaan lopullisesti. Neljä peräkkäistä tasapeliä ei merkittävästi kasvata joukkueen kokonaissaldoa, mutta osoittaa ainakin sen, että parhaimmillaan joukkue ei ole keskikastin joukkueita heikompi. Hyvänä esimerkkinä kaksi paikallisottelua Palloveikkoja vastaan, joista kummastakaan voitto ei olisi ollut huutava …

Ilves-Kissojen neljäs peräkkäinen tasapeli Read More »