Yleinen

Niin siinä taas kävi – kuudennen kerran peräkkäin

Ilves-Kissat ei uskalla voittaa. Siitä saatiin taas konkreettinen osoitus lauantaina Oulunkylässä. Peli Gnistania vastaan oli ensi jaksolla totaalisesti vierasjoukkueen hallussa, mutta maalinteko on edelleen tuskaista, vaikka nyt Miikka Mörö jysäytti kanuunansa vaparista reppuun muutamaa minuuttia ennen puoliaikaa. Tunnin kohdalla Kissapuolustus kohteli kaltoin Fisnik Gerxhaliuta ja pilkulta pamautti Valte Vuorela pallon Tuomas Karjanlahden taakse. Lopussa tapahtui …

Niin siinä taas kävi – kuudennen kerran peräkkäin Lue lisää »

Honka taipui vaan ei katkennut – Ilves-Kissojen hieno taistelu päättyi tappioon

Kakkosen eteläistä lohkoa suvereenisti johtava FC Honka joutui Paltsulla peräti outoon tilanteeseen. Erinomaiseen iskuun latautunut kotijoukkue esitti reilun 250 kotikatsojan iloksi peliä, jota katsellessa ei suinkaan tullut mieleenkään, että tuo punapaitainen ryhmä pelaisi ensi vuonna sarjaporrasta alempana. Ei sinnepäinkään. Kissat jopa hallitsi avausjaksoa ja olisi saattanut johtaa enemmänkin kuin 1-0 puoliajalle lähdettäessä. Ensimmäinen maali syntyi …

Honka taipui vaan ei katkennut – Ilves-Kissojen hieno taistelu päättyi tappioon Lue lisää »

Kuinkahan sen Hongan saisi kumoon?

TPV:n 85-vuotisjuhlaottelu Tammelassa sujui hiukan niin kuin sarjataulukkoa katsellessa oletettiinkin. Jusu Karvonen vei TPV:n johtoon ensimmäisen jakson puolivälissä ja teki toisensa heti toisen jakson alkupuolella. Miikka Mörö kavensi pilkulta, kun ottelua oli jäljellä parikymmentä minuuttia, mutta tasoitukseen saakka Kissojen rahkeet eivät riittäneet. Lisä-ajalla vielä Severinon veljekset herkuttelivat kolmannenkin maalin, joten kahden maalin tappioasemassa poistuttiin Tammelasta. …

Kuinkahan sen Hongan saisi kumoon? Lue lisää »

Sarjajumbo tuli ja pesaisi samalla Kissalauman naaman

Jo ennakkoon valmennusjohto tiesi, että maalien tekemisessä on ”pikku” ongelmia. Se konkretisoitui Tammelan upeaan kuntoon saatetulla viheriöllä. Kissat kyllä piti palloa, mutta kun kukaan ei edes yrittänyt laukaista, ei palloa maaliin tietenkään saatu. Jos pelin hallinnasta olisi pinnoja jaettu, työvoitto olisi kirjattu kotijoukkueelle. Mutta niin se ei toimi! Vastustaja onnistui omissa maalipaikoissaan sataprosenttisesti, ensin pallon …

Sarjajumbo tuli ja pesaisi samalla Kissalauman naaman Lue lisää »

Taas pelataan, perjantaina Tammelaan saapuu NJS

Ilves-Kissat lähti iloisin mielin juhannuksen viettoon, mutta paluu kokoilta tapahtui alavireisesti. Heti pyhien jälkeen Käpylän Pallo ei ollut lainkaan kohtelias vierailija, kun röyhkeästi veivät kaikki pisteet Tammelasta pääkaupunkiin. Matka Vaajakoskelle ei nostattanut tunnelmia kovinkaan korkealle, vaikka ottelu sinällään hyvin sujui ja oli täysin voitettavissa. Valmentaja Jukka Heinonen ei piiloutunut lukuisten poissaolojen taakse, vaan antoi pelaajistolleen …

Taas pelataan, perjantaina Tammelaan saapuu NJS Lue lisää »

Kostoretki Vaajakoskelle epäonnistui

Ilves-Kissat matkusti Vaajakoskelle kostaakseen kevään ensimmäisen kotitappion keskisuomalaisille. Tamperelaisten ottelut ovat olleet keskimäärin hyvin tiukkoja, maalin pelejä. Sitä suuremmat erot ovat syntyneet kolmesti; ensin Klaukkalassa kotiryhmä NJS taipui kissamyllyssä 0-2 tappioon. Heti perään Espoossa Honka nitisti vieraansa 3-1 ja kesäkuun alussa JäPS kävi Tammelassa ottamassa kolmella maalilla köniinsä. Yhtä tasuria lukuun ottamatta kaikki muut ottelut …

Kostoretki Vaajakoskelle epäonnistui Lue lisää »

KäPa tuli näki ja voitti

Ilves-Kissat oli vieraillut Helsingissä Käpylän Pallon vieraana jo aikaisemmin kevään korvalla. Menetti silloin pisteistään kaksi ihan viimeisellä minuutilla. Nyt yritettiin parantaa edellisottelusta. Aika pitkälle onnistuttiinkin. Paitsi hävittiin kaikki pinnat. Ottelun kulku noudatteli aika tavalla tuota alkukevään ottelua. Ilves-Kissoilla oli kyllä omat mahdollisuutensa ratkaista peli, vaikka mitään dominanssia mihinkään suuntaan ei nähty. Ensimmäinen pelijaksoista ei katsojia …

KäPa tuli näki ja voitti Lue lisää »

Kokoilta sorvin ääreen

Ilves-Kissat lähetti pelaajansa ja kannattajakuntansa iloisin mielin juhannuksen viettoon voitettuaan keskiviikkona PK Keski-Uusimaan Tammelassa. Nyt kokot ovat sammuneet ja Kissat palanneet harjoituksiin tarkoituksenaan viritellä itsensä taas iskuun, kun heti maanantaina Tammelaan saapuu Käpylän Pallo Helsingistä. Joukkueet ovat jo kertaalleen kohdanneet. Keväällä Oulunkylässä Ilves-  Kissat oli ottelun voitossa kiinni jo muutaman yliaikaminuutinkin, kunnes  KäPa sai vielä hyväkseen …

Kokoilta sorvin ääreen Lue lisää »

Ilves-Kissat sinnitteli voiton

Ilves-Kissat palasi taas koti-Tammelaan. Sunnuntainen vierailu Helsinkiin, ei tuottanut pisteitä hyvästä yrityksestä huolimatta. Sää oli nyt intoutunut kissaryhmän taakse, aurinko paistoi ja tuulikin oli tyyntynyt. Tammelan nurmimatto lähes täydellinen ja katsojiakin näytti olevan aikaisempia otteluja enemmän. Avauskokoonpanoon oli tiensä raivannut ensi kertaa Badr Laouini, kun permanentista puutuivat sekä Tuomo Ruotsalainen että Juha Veijonen. Kapteenin nauha …

Ilves-Kissat sinnitteli voiton Lue lisää »

Kerran vielä keskiviikkona – sitten kokoille

Kakkosen eteläisen lohkon otteluista on pelattu suurin piirtein kolmannes. Täydet yhdeksän ottelua on pelattuna kuudella joukkueella, eri syistä johtuvien ottelusiirtojen myötä neljällä joukkueella on otteluita vähemmän, TPV:llä vasta kuusi pelattuna. Sarjataulukko ei näin ollen kerro ihan koko totuutta, mutta lohkon kärjessä on odotetusti Honka, joka ei ole menettänyt pistettäkään. Paikalliskilpailijamme Palloveikot on piristynyt vaisuhkon alun …

Kerran vielä keskiviikkona – sitten kokoille Lue lisää »