I-Kissoille jatkosopimuksia ja yksi uusi

Pikaista paluuta Kakkoseen tavoittelevan joukkueen kauden 2016 pelaajauutiset avataan tärkeillä jatko-sopimuksilla ja yhdellä uudella nimellä.

Viime kesän Kakkosen kahdeksaan tappiottomaan otteluun päättäneestä puolustuslinjasta Kissoissa jatkavat molempien maalien edustoja dominoiva toppari Ville Puustinen, vasemman laidan juoksukone Aleksi Siren ja vastakkaisen laidan seinäpelin erikoismies Janne Tulehmo. Uutena nimenä puolustukseen liittyy jo viime kauden lopulla Kissojen kanssa treenannut monikäyttöinen (kp, lp, kk) Juho Ihalainen. Ihalainen (s.1995) siirtyy Kissoihin Helsingin piirin Kolmosen Sibbo-Vargarnasta, jossa hänet valittiin kauden pelaajaksi 2013.

Keskikentällä nähdään jatkossakin vahvaa pallollista osaamista, kun upean loppukauden pelannut Juha Jokinen ja Kissa-ikoni Ossi Nieminen laittoivat nimensä jatkosopimuksiin. Fyysisestä pelistä vastaa myös tulevana kesänä Redwan Moussa.

Hyökkäyksessä jatkavat I-Kissojen 2010-luvun maalitykki nro. 1 Eetu Virtanen ja komeita maaleja jo viime kaudella Kissoissa latonut Sasu Nieminen.

Lisää jatkosopimuksia ja kovia uusia kiinnityksiä tiedotetaan lähiaikoina.