Yläloppusarjan otteluohjelma julkistettu

Ilves-Kissojen loppukauden sarjaotteluiden päivämäärät ja kellonajat on nyt saatu päätettyä. Ottelut alkavat torstaina 10.9 kotiottelulla TPV/2 vastaan, jonka jälkeen pääsemme toista kertaa tällä kaudella Tampere Unitedin vieraaksi Pyynikin iltavalaistukseen. Kotiottelut jatkuvat Nokian Palloseuraa vastaan sunnuntaina 27.9 klo 15.00, jonka jälkeen toiseksi viimeisellä kierroksella vastaan asettuu Valkeakosken PS-44 Apialla. Yläloppusarja päätetään kotiotteluun Lamminpäähän lauantaina 10.10 Loisketta vastaan. Tuossa ottelussa juhlistetaan samalla Ilves-Kissojen juhlavuotta, kun seuran saavuttamasta Suomen mestaruudesta tulee kuluneeksi 70 vuotta. Seura kutsuukin paikalle kaikki Ilves-Kissojen toiminnassa vuosien saatossa mukana olleet henkilöt ja yhteistyökumppanit nauttimaan syksyisestä jalkapallotunnelmasta. Juhlaotteluun on vapaa pääsy. Suosittelemme vahvasti laittamaan heti ainakin kotipelien päivämäärät kalenteriin!

Yläloppusarjaan lähdetään samasta pistetilanteesta kuin mihin alkusarja päättyi. Kummallista on kuitenkin se, että maaliero ei säily mukana. Selityksiä maalieron nollautumiseen saimme erilaisia, yhdessä todettiin että sarjaa pyörittävä tietojärjestelmä TASO ei tälläiseen taivu ja toisessa, että alueen kolmosessa ei koskaan ole aiemmin yläloppusarjoissa maalieroa säilytetty. Mene ja tiedä, niin Veikkausliigassa kuin kakkosessa pelattavissa yläloppusarjoissa tuo maaliero on esimerkiksi viime kaudella säilynyt. Otteluiden asettelussa oli myös omat haasteensa, kun Kaupin parempi tekonurmikenttä (Kauppi 1) menee remonttiin, eikä Lamminpäässä ole valaistusta. Kauden kahden viimeisen ottelun tuomisesta Ratinaan kävimme keskusteluja, mutta koska 10.10 Ratina on varattu puolimaratonille, näimme parhaaksi jatkaa Lamminpään urheilupyhätössä myös NoPS-ottelun.

Kaupissa viime aikoina vierailleet ovat huomanneet sinne nouseen uuden ja uljaan tekonurmikentän. Tuolle tekonurmelle rakentuvalle ministadionille tuodaan katsomotilaa ja muita uudelleenkäytettäviä osia Tammelasta, kun sen remontti aloitetaan. Tämä aiheuttaa kuitenkin sen, että koska Ilves-Kissojen harjoitusvuorot asettuvat klo 18.00 jälkeiselle ajalle, on valaisematon kenttä tähän vuodenaikaan hyödytön. Joku on saattanutkin huomata kesän mittaan joukkueenjohtaja Peesalon vähäisten jäljellä olevien hiustupsujen harmaantuvan vauhdilla hänen etsiessään joukkueelle kenttää, jossa kolmosta johtava ja noususta kakkoseen tosissaan taisteleva orkesteri voisi harjoitella laadukkaasti. Onneksi Tampereella kaupunginosia riittää ja joukkue on Kaupin ja Pirkkahallin lisäksi vieraillut mm. Lentävänniemen valaistulla tekonurmella.

Mikäli yläloppusarja päättyy onnellisesti, jatkuu kausi vielä nousukarsintalohkossa, johon alustavasti on kaavailtu Helsingin ykköslohkon ja lännen lohko A (Turku/Satakunta) lohkon voittajia. Tässä lohkossa alustavasti ilmoitettu ottelujärjestys on Helsinki-Turku (17-18.10), Turku-Tampere (24-25.10) ja Tampere-Helsinki (31.10-1.11). Lohkon kaksi parasta joukkuetta nousevat kakkosdivisioonaan.

Tervetuloa kannustamaan Kissat kakkoseen loppukauden otteluissa!

PvPvmKloKenttäKotiVierasTulos
To10.9.18:00Lamminpää UKIlves-KissatTPV/2
La19.9.19:00Pyynikki TNTampere UnitedIlves-Kissat
Su27.9.15:00Lamminpää UKIlves-KissatNoPS
Su4.10.14:00Vkoski Apia NPS-44Ilves-Kissat
La10.10.15:00Lamminpää UKIlves-KissatLoiske

Nousukarsinta

Linkki palloliiton sivuille, jossa nousukarsinnan alustavat päivämäärät ja lohkot : https://www.palloliitto.fi/ottelut-ja-sarjat/tulospalveluarkisto/etela/2020-jalkapallo-etela?X&etejp20&M3K

17.-18.10.Etelä A/B ILänsi A/I
24.-25.10.Länsi A/ILänsi B/I
31.10.-1.11.Länsi B/IEtelä A/B I