Tappio paikallisvastustajalle Kaupissa

Ilves-Kissat ja Tampereen Palloveikot kohtasivat keskiviikkona Kaupin stadionilla alkuillan harjoitusottelussa. Tällä kaudella Kolmosessa pelaava TPV vei ottelun nimiinsä 0-1 loppulukemin niukalla kokoonpanolla otteluun lähtenyttä Kissoja vastaan.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli pelitapahtumien puolesta tasainen, mutta parhaat maalintekopaikat tulivat Kissojen toimesta. Paikkoja syntyi etenkin laitamurtautumisten ja hyvien keskitysten kautta. Kissojen keskikentältä hyökkäykseen liittynyt Toni Paukkeri testasi rangaistusalueen kaaren takaa lähteneella voimakkaalla laukauksellaan entistä joukkuetoveriaan, TPV:n maalilla pelannutta, Sami Majaa, joka venyi hienoon torjuntaan.

Kissat prässivät ottelussa korkealta ja vastustaja TPV yritti hyödyntää prässin taakse jääneitä tiloja pelaamalla nopeita hyökkäyksiä tilanteenvaihdoissa. Juoksuvoimaa vaativa pelityyli oli kuitenkin haastava 12:sta pelaajalla otteluun lähteneille Kissoille ja TPV onnistui iskemään toisella puoliajalla ottelun ainoaksi jääneen osuman sekavasta tilantesta, jonka puolustaminen kotijoukkueen osalta jätti, kauniisti sanottuna, parantamisen varaa.

Kissojen päävalmentaja Mikko Innanen sai joukkueelleen arvokkaita minuutteja ja useampikin pelaaja sai tuntumaa otteluiden pelaamisesta lyhyellä aikavälillä. Kilpailulliset ottelut lähestyvät ja tänään pidetyssä Suomen Cupin arvonnassa selvisi, että Kissat saa vastaansa 7.-17.4. välillä pelattavassa 3. kierroksen ottelussa Oriveden Tuiskun, tai Tampere United/2:n.

Innasen mietteet kauden alun lähestyessä ovat selkeät:

”Kuukausi aikaa parantaa tekemistä”, Innanen tiivistää.

Ilves-Kissojen kokoonpano vs. TPV:

Miettinen (MV), Jaakkola, Ahola, Ihalainen, Al-Fatli, Shala, Paukkeri, Kujala, Antinaho, Lindholm, Chidi.

Vaihdossa: Järvinen, Tiikkaja, Rasva.

Kissat kohtaavat seuraavaksi helsinkiläisen Kakkosen A-lohkon joukkueen FC Atlantiksen. Ottelu pelataan 2.4. Kaupissa ja otteluun on vapaa sisäänpääsy.