Mika Ahonen jatkaa!

Viime kaudella Kissoissa kärjessä ja keskikentällä häärinyt ja samalla 7+10 tehot 13 ottelussa tehtaillut syöttökone Mika Ahonen nähdään myös tulevana kesänä Kissa-paidassa. Viime kesänä linjan taakse kohdistuneilla upeilla syötöillään Ahonen vapautti useampaan otteeseen joukkuekaverit maalintekoon. Taitavasta pallonhallinnasta ja syöttövarmuudesta johtuen mies nähtiin myös keskikentällä mukana pelinrakentelussa.

Kysyimme mieheltä tulevan kauden odotuksista viime kauteen verrattuna.

”Toivottavasti tehoja luvassa myös ens kaudella isosti. Riippuen tietenkin missä roolissa tuun pelaan. Viime kaudella pelasin välillä keskikentän pohjalla, josta on vaikeempi tehä tehoja, mut pääsee käynnistelee enemmän hyökkäyksiä ja rytmittään peliä.”

Ahosella on selvät teesit kauteen 2021.

”Kevään aikana koitetaan välttää loukkaantumisia ja mahollisesti vähän suoraviivaistaa omaa hyökkäyspeliä. Välillä voisin olla itsekkäämpi ja hakea laukauksia enemmän.”, Ahonen pohtii.

Ahonen on kotiutunut Kissoihin ja toivoo tulevalla kaudella koko Pirkanmaan löytävän itsensä katsomoon.

”Kissoissa on ihmisen hyvä olla. Ympärillä on mukavat joukkuekaverit ja yhteisö. Nähään kesällä Kaupissa!”