Kissat takaisin voittojen tielle

Keskiviikko iltana Kaupin urheilupuistossa saatiin jälleen todistaa Miesten Kakkosta ja isäntäjoukkue Ilves-Kissat lähti jahtaamaan ensimmäistä voittoaan lähes kahteen kuukauteen. Vieraaksi saapuneella SalPalla oli haasteita päästä perille Kauppiin asti (joukkueen linja-auton hajottua matkalla), mutta kentällä salolaisilla on kulkenut paremmin. SalPa oli tappioitta viidessä edellisessä ottelussaan ennen keskiviikon tampereenvierailuaan.

Kotijoukkueen kokoonpanoon parin ottelun tauon jälkeen palannut Juho Ihalainen oli samantien takaisin avauksessa ja hieman yllättäen keskikentällä. Maalilla Roope Järvinen avasi ensimmäisen sarjaottelun Kissat-paidassa. Ali Al-Fatli otti myös paikkansa avauksessa oikeana laitapuolustajana.

Ottelun ensimmäinen puolituntia edettiin tasaisissa merkeissä, mutta sitten oli isäntien erikoistilanneklinikan vuoro. Kulmapotkuvastuussa läpi kauden ollut Erkka Helminen toimitti ensin oikealta ulospäinkiertävän pallon Toni Toijalan päähän, jonka jatko tippui kuin tarjottimella takatolpalle liikkuneelle Mauro Severinolle ja tämän päästä ohi vieraiden maalia vartioineen Joni Rahilan.

Kissat pääsi uudestaan kulmalle reilun pari minuuttia edellisestä, kun Severinon hyvä riisto ja soolokuljetus aiheutti ongelmia raitapaitaiselle vierasjoukkueelle. Tällä kertaa Helmisen kulma tippui kauniisti noin pilkun kohdille ja Mika Ahosen hallittu volley-laukaus kasvatti Kissojen johdon kahteen ja nosti Ahosen joukkueen maalintekijätilastoissa jaetulle kärkipaikalle avausmaalin tehneen Severinon kanssa.

Maalintekijät olivat lähellä järkkäillä jo Kissojen kolmannen heti perään, kun Ahonen löysi jälleen kerran terävällä ristipallollaan Severinon, mutta lopulta parin yrityksen jälkeen Rahila ja SalPa puolustus saivat tilanteen haltuunsa.

Toisella puoliajalla tämän kauden ensimmäistä sarjapeliään pelannut Roope Järvinen joutui muutamaan otteeseen torjuntöihin pitääkseen maalinsa puhtaana ja joukkueensa johdon kahdessa. Vieraiden paras paikka tuli 65. peliminuutilla, kun hetkeä aiemmin vaihdosta peliin tullut Niko Vuorinen oli Järvisen kanssa nokikkain, mutta jälkimmäisenä mainittu venyi tilanteessa mainioon torjuntaan ja torjui tilanteessa vielä toistamiseen kun vieraat yrittivät toimittaa irtopalloa maaliin.

Järvisen torjunnat muodostuivat tuloksen kannalta elintärkeiksi, kun isäntien johto pysyi vieraiden painostuksesta huolimatta. Sinetti ottelun tuloksen kannalta saatiin varttia ennen peliajan päätöstä, kun Toijala kaadettiin boksissa kulmapotkutilanteessa. Rangaistuspotkua antamaan asteli hieman yllättäen hyvän ottelun pelannut Ali Al-Fatli. Laitapuolustaja valmistautui potkuunsa rauhallisesti ja lähetti pallon oikealla jalallaan vasemman tolpan juureen ja varmisti maalillaan vasta toisen Kaupissa tällä kaudella nähdyn kotivoiton.

Ottelun pelaaja: Roope Järvinen

Päävalmentaja Giorgi Ositashvilin kommentit:

”Viimein voitimme, olen todella onnellinen! Yritimme olla aktiivisimpia prässipelaamisessamme ja joukkueena hieman korkeammalla kentällä. Prässimme toimi ajoittain, mutta sen hiomisessa meillä on vielä tekemistä. Juho Ihalainen auttoi meitä tänään uudella pelipaikkallaan tuomalla keskikentälle juoksuvoimaa ja kykyä voittaa pallo takaisin nopeasti. Näytimme myös jälleen, että pystymme tekemään 2-3 maalia ottelussa kuin ottelussa.”

”Vastustajallakin oli ottelussa vaarallisia paikkoja ja olimme hieman onnekkaita selvitässämme ottelusta nollapelillä. Joni Miettinen loukkasi itseään hieman edellisessä pelissä, mistään vakavasta ei pitäisi olla kysymys, mutta Roope (Järvinen) pelasi tänään hienosti ja teki muutaman tärkeän torjunnan. Puolustuspelaamisessa riittää työtä, mutta saamme pian takaisin Ardian Kovaqin ja myös yhden uuden hankinnan toppariosastolle.”