Kissat takaisin voittojen kantaan – EPS kaatui ailahtelevalla pelillä

Lauantaina Kaupin jalkapallostadionilla nähtiin jälleen yksi viihdyttäävä Miesten Kakkosen B-lohkon kamppailu, kun kotijoukkue Ilves-Kissat sai vastaansa Espoon Jalkapalloseuran. Kissojen aikaisemmassa kymmenessä Kakkosen ottelussa oli nähty yhteensä käsittämättömät 49 maalia ja tämä tahti säilyi Kaupin kuumassa launtai-illassa. Ottelun tallenne on katsottavissa Aamulehden tilaajille selostuksen kera.

Kotijoukkue esitti avausminuuttien aikana todellisen jalkapalloilun tyylinäytteen, kun peliväline kulki käytännössä koko joukkueen läpi ja lopulta Elias Kuusela murtautui näyttävän syöttökombinaation jälkeen EPS:n alueella ja nosti tyylikkäästi pallon maalin eteen, josta Gerald Ben sai puskuviimeistelynsä näyttämään vaivattomalta.

Vierasjoukkue EPS oli kuitenkin ottelussa äärimmäisen aggressiivinen ja hyvin organisoitu vastustaja. EPS:n palloton pelaaminen ja riistojen jälkeinen toiminta oli korkealaatuista, ja paine alkoi kertyä kotijoukkueen maalilla. Pari lupaavaa sisäänpäin kiertävää kulmapotkua vasemmalta aiheutti punavalkopaidoille ongelmia omalla rangaistusalueellaan ja lopulta tasoitusmaali tuli toisen puolen kulmasta. Vieraiden kapteeni Arttu Aho puski pallon lähietäisyydeltä, kenties Joni Miettisen näppien kautta, ylärimaan, josta pallo tippui maalin eteen japanilaishyökkääjä Takeru Nakadan viimeisteltäväksi.

Tasatilanne ei kuitenkaan kestänyt edes kymmentä minuuttia, kun Kissojen maali- ja tehotilastoja dominoiva Milad Zanidpour otti ohjat omiin käsiinsä ja laukoi paristakymmennestä metristä pallon pompun kautta maalin etualakulmaan. Maali oli iranilaisen kauden yhdeksäs sarjapeleissä.

Milad Zanidpourilla on nyt kasassa yhdeksän osumaa Kakkosen peleissä

Toni Paukkeri puolestaan kirjautti kauden neljäntensä ja nousi takaisin joukkueen kolmanneksi tehokkaimmaksi maalintekijäksi. Paljon tällä kaudella hyökkäyskolmikossa pelannut Paukkeri pystyi myös keskikentän roolista nousemaan hyökkäyksiin ja luomaan vaarallisia tilanteita. Paukkerin 3-1 maali syntyi Leevi Antinahon mainiosta esityöstä 35. minuutilla ja jäi ensimmäisen jakson viimeiseksi.

Kolmesta maalistaan huolimatta Kissojen peli oli ensimmäisellä jaksolla ollut ajoittain rikkonaista ja huolimatonta. Pallonmenetyksiä oli tullut paljon ja vierasjoukkueen prässipelaaminen tuotti ajoittain isojakin ongelmia Kissojen pelin avaamisvaiheessa. Toisella jaksolla pallonhallinta siirtyi hieman vierasjoukkueelle ja Kissat puolestaan oli huomattavasti paremmin organisoitu toisella jaksolla.

2-1 maalin yhteistuuletus joukkueen tehokaksikolta

Tilanne tulostaululla pysyi sitkeästi 3-1:ssa ja äärettömän vaarallisia paikkoja ei nähty kummassakaan päässä, mutta 86. minuutilla peliin saatiin eloa, kun EPS:n keskitystilanne jatkui toiseen vaiheeseen ja Blend Doroci laukoi kotijoukkueen boksissa pomppineen pallon tyylikkäästi verkkoon.

Viimeisille minuuteille saatiin siis lisä-annos jännitystä, kun vieraat jahtasivat tasoitusmaalia. Kotijoukkueen konkariosastolta Jesse Jaakkola tuli viimeisiksi minuuteiksi kentälle ja yhdessä Gerald Benin kanssa piti pelivälineen lähes lisäajan loppuun asti EPS:n päädyssä ja kulmalipun tuntumassa.

Lopulta vieraat pääsivät kuitenkin vielä yhteen hyökkäykseen ja Miettisen piti esittää mainio torjunta, kun vieraat saivat pallon vielä hyvään puskupaikkaan aivan ottelun viimeisillä hetkillä. Miettinen ja toppari Ville Puustinen kaatuivat tilanteessa kentän pintaan käytännössä päällekkäin ja loppuvihellyksen soitua kaksikko kiitti toisiaan viimeisistä ponnistuksista kolmen pisteen eteen veljellisellä halauksella!

Joni Miettinen ja Kissojen puolustus piti EPS:n tasoitusmaalin haaveena

Kissat nousivat voitolla takaisin lohkon kolmanneksi ja jatkaa pelejään viikon päästä lauantaina 9.7. Vantaan Jalkapalloseuran vieraana.