Kissat jo juhannussaunassa

Ottelua ennen palkittiin huomionosoituksin kaksi merkittävää jalkapallovaikuttajaa; Raimo Aholle luovutettiin 50-vuoden pituisesta toiminnastaan jalkapalloilun parissa SPL:n seuratoimijan timanttimerkki ja Eino Helmiselle SPL:n kultainen ansiomerkki. Ilves-Kissat onnittelee molempia palkittuja.

IMG_0606

Paltsu oli viritetty erinomaiseen kuntoon paikallisottelun estradiksi, mutta näitä useampia ilonaiheita kotijoukkue ei kannattajilleen tarjonnutkaan.

Ottelu nimittäin päättyi todella murheellisesti punavalkoisten lasien läpi katseltuna. Vierasjoukkue Tampere United saapui Tammelaan nostalgisin tunnelmin ja joukkue oli latautunut juuri niin kuin pitkään hehkutettuun paikallisotteluun kuuluukin. Ja koska joukkueen äänekäs, mutta nyt tyylikkäästi käyttäytynyt Sinikaarti pani parastaan, olikin Kissoille lämmitetty niin kuumat oltavat, että tulevana Jussina tuskin samaan pystytään. Paltsun tulostaululla lukemat 0-4 kertovat ottelusta oleellisen.

Tammelaan oli kerääntynyt ihan mukava määrä jalkapalloilun ystäviä, vahinko vain, että kotijoukkue esiintyi kuin kulmahampaaton kollilauma. Jos ei ihan olomassaoloaan anteeksi pyydellyt, niin eipä paljon muutakaan. Ensimmäisen jakson TamU vielä totutteli Pyynikkiä laajempaan kenttään, jossa kasvoi kaunis vihreä nurmikko, mutta toisella jaksolla löylyä heitettiinkin sitten tosissaan. Ensimmäisen kauhallisen kiukaalle heitti joukkueen terävä kärkipelaaja Riku Oras, joka onnistui jo sarjassa seitsemännen kerran maalinteossaan. Vieraiden rynnistystä jatkoi Matti Saari ja lopullisesti Kissat lauteilta pudotti vaihdosta sisään tullut Tuomas Lehti kahdella täysosumallaan.

Vierasjoukkue onnistui täydellisesti taktiikassaan. Puolustuslinja Eetu Rahkolan johdolla ja Tuomas Alasen säestämänä onnistui pimentämään täydellisesti aikaisemmissa otteluissaan 11 kertaa onnistuneen Berat  Grabovcin aikeet. Kun Kissojen kokoonpanosta puuttui Eetu Virtasen lisäksi Timor Inapshba ja Tero Intalakin on vielä loukkaantumisensa jälkeen puolikuntoinen, luovutettiin paikkakunnan Kolmosen valtikka varsin vaisun esityksen jälkeen TamU:lle.

IMG_2191

 

Kaikesta huolimatta sarja jatkuu Ilves-Kissojen osalta heinäkuun 1 päivänä, jolloin Nokialla pelataan ottelu NoPS – Ilves-Kissat. Sitä ennen kuitenkin vietetään keskikesän juhlaa ja vedetään lippu salkoon sekä käydään kuin käydäänkin vielä juhannussaunassa uudistumassa loppukesän koitoksiin.

 

Ilves-Kissat toivottaa kannattajilleen ja koko jalkapalloperheelle iloista juhannuksen aikaa.