Kissat jatkoon Cupissa lukemin 2-4

Ilves-Kissojen Cup-ottelu alkoi samalla tavalla kuin edellisellä viikolla harjoitusottelu Ilveksen A-junioreita vastaan. TPV piti palloa ensimmäisen seitsemän minuuttia ja vyörytti muutaman vaarallisen hyökkäyksen Kissamaalille. TPV hyödynsikin Kissojen unisen alun seitsemännellä peliminuutilla, kun Aleksi Lähteenmäki pääsi tuikkaamaan kuin varkain kahden kissapuolustajan keskeltä pallon Antti Kujalan esityöstä. Tilannetta edelsi Kissojen pallonmenetys hyökkäysalueella, jonka TPV käänsi nopeasti vastaiskuksi. Kissat onneksi piristyivät maalista hieman, ja pääsivät otteluun paremmin kiinni.

Tähän väliin on hyvä muistuttaa, että kausikorttien supertarjous 39€ on voimassa enää tänään, sunnuntaina 31.1.2021. Helmikuussa kausikortin hinta on 49€.

Ilves-Kissat alkoivat kuitenkin päästä mukaan peliin enemmän, ja myös hallitsemaan palloa paremmin. Ottelun 22. minuutilla Jesse Jaakkola lähetti pitkän avauksen Toni Toijalaa kohti, joka pudotti pallon Mika Ahoselle. Ahonen jatkoi Toijalan läpiajoon, jonka maalintekoyrityksen kuitenkin muutaman hyvän pelastuksen ottelussa esittänyt Jaakko Häyhä sai torjuttua. Torjunnasta pallo ajautui kuitenkin vasemman laidan Aleksi Sirenille, joka keskitti nappipallon vitosen viivalle, jossa oikeassa paikassa oikeaan aikaan oli Mika Ahonen, joka ei näistä erehdy. ”Harjoittelimme juuri perjantaina tällaisia tilanteita. Vaikka niitä taisi tulla pari annettua treeneissä liikaa kun tänään penikat siitä hieman muistuttelivat, oli siitä näemmä konkreettista hyötyäkin”, kommentoi Sirén tarjoiluaan pilke silmäkulmassa.

Aleksi Sirén pelaa vahvaa talvikautta.
Mika Ahonen ei näistä erehdy, tilanteeksi 1-1.
Aleksi Siren ja Juha Jokinen onnittelevat Mika Ahosta

Olisi voinut olettaa, että Kissat jatkavat tilanteiden luomista ja ottavat ottelun kontrolliin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan heti seuraavasta hyökkäyksestä TPV rakenteli vaarallisen tilanteen Antti Kujalalle, ja vain Sami Majan hieno reaktiotorjunta piti numerot tasatilanteessa. TPV:n nuoret pelaajat olivatkin läpi ottelun erittäin työteliätä ja kamppailivat keskialueella kovaa. Liian usein kaksinkamppailuista voittajana tulikin ulos punanuttuinen tähtirinta, tällä kertaa mustissa vierasasuissa pelanneiden Kissojen sijaan.

”Olin todella pettynyt ensimmäisen puoliajan tekemiseemme. Hävisimme kaksinkamppailut järjestään. Mitenkään TPV:n nuoria pelaajia väheksymättä, kyllähän meidän pelaajien pitäisi olla vahvempia kaksinkamppailuissa”, kommentoi päävalmentaja Giorgi Ositashvili ensimmäisen puoliajan työskentelyä.

Kissat saivat kuitenkin luotua ensimmäisellä puoliajalla useita vaarallisia tilanteita. Toni Toijala päräytti ensin pallon ylärimaan josta vain hetken päästä Sami Maja vapautti Toijalan suoraan maalipotkusta läpiajoon. Kun maalivahti Jaakko Häyhä oli myös jättänyt maalinsa vartioimatta, näytti siltä että Toijalalla on helppo työ nostaa Kissat johtoon. Kissakannattajien harmiksi nosto meni pallon verran ohi, ja tilanne säilyi lukemissa 1-1. Puoliajan lopulla myös Toni Paukkeri pääsi testaamaan Häyhän torjuntataitoja ja Kissat loivat vielä muutaman vaarallisen hyökkäyksen, joissa viimeinen syöttö jäi kuitenkin heikoksi ja näin TPV selvisi puoliajalle tilanteessa 1-1.

Toni Paukkeri #8.

Toiselle puoliajalle Kissat vaihtoivat pelijärjestelmää ja siirtyivät neljän puolustajan linjaan. Jakso alkoikin tasaisissa merkeissä Kissojen saadessa pari kulmaa, joista ei mitään vaarallisempaa vielä saatu aikaiseksi. Jälleen kuitenkin, kuin tyhjästä, 58. peliminuutillla TPV kaatoi kylmää vettä Kissojen niskaan. TPV:n alakerrasta lähtenyt, purkupalloksi tarkoitettu roiskaisu Granit Shalalle oikeaan laitaan aiheutti valtavan aukon keskelle Kissojen puolustusta. Shala sai pelattua pallon keskelle Kujalalle, jolla oli helppo työ viimeistellä TPV:n johtolukemiksi 2-1.

60. peliminuutilla Kissat tekivät tuplavaihdon, kun Elias Kuusela teki tilaa Wiljam Valtoselle ja Mikael Paajanen Juho Ihalaiselle. Samassa kapteeni Juha Jokinen nostettiin keskikentälle Ihalaisen tullessa tämän tilalle keskuspuolustajaksi. Kissat saivat vaihdoista selvästi uutta virtaa ja etenkin Juha Jokisen nostaminen keskikentälle paransi Kissojen pelaamista. TPV oli kuitenkin päästä noin 68 minuuutin kohdalla maalintekoon, kun Kissojen maalinedustalla oli tilaa, mutta Aleksi Siren sai pidettyä TPV-hyökkääjä Granit Shalan takanaan ja estettyä tämän yrityksen.

Juho Ihalainen juoksukilpailussa Nuutti Mustalahden kanssa.

Ottelun 70. minuutilla Kissat tasoittivat ottelun kulmapotkusta Ville Puustisen vahvan jyristelyn tuloksena. Puustinen saapui tilanteeseen vauhdilla ja nousi TPV-maalivahti Jaakko Häyhää korkeammalle puskien pallon hänen edestään maaliin. Ottelun tuomaristo näki tilanteessa kuitenkin Puustisen rikkoneen tilanteessa Häyhää, joten maalia ei hyväksytty. Häyhä loukkasi pallon tavoittelutilanteesta alas tullessaan ilmeisesti olkapäätään ja näin TPV joutui vaihtamaan maaliin numerolla 13 pelanneen Antti Paasin.

Puustinen oli ottelussa ilmatilan herra ja hidalgo.

Kissat tekivät myös lisää vaihtoja ja pyrkivät sitä kautta saamaan uutta virtaa ja ratkaisuvoimaa pelaamiseensa 74. ja 78. minuutilla. Kissat siirtyivät kolmen alakertaan, kun Jesse Jaakkola otettiin pois ja Iiro Riponiemi tuli kentälle hyökkääjäksi, sekä 78. minuutilla vasemmalla laidalla pelannut Toni Paukkeri vaihdettiin Amin Chouabiin. Kissat saivatkin siirrettyä painopistettä TPV:n päätyyn, ja muutaman voitetun kulmapotkun jälkeen, Iiro Riponiemi vapautti Kissakannattajat kotisohvillaan raivoisiin tuuletuksiin tasoituksen muodossa. Ottelun 81. minuutilla Mika Ahosen antama kulmapotku löysi etualueelta Riponiemen otsan, josta mies jatkoi pallon kauniisti TPV:n maalin takakulmaan.

Viimeinen kymmenen minuuttia pelailtiin kohtuullisen väsyneillä jaloilla, hieman ehkä jatko-ottelua odotellen. Ottelun 83. minuutilla TPV:n Kujala ajoi törkeästi Wiljam Valtosen selkään keltaisen kortin arvoisesti. Hetkeä myöhemmin Sami Maja joutui kuitenkin torjuntatöihin, kun Kujala pääsi laukomaan noin 10 metristä vihaisen etukulmaan lähteneen laukauksen. Kissojen paras tilanne viimeisellä kympillä rakennettiin oikealta laidalta, josta Valtonen lähetti hyvän keskityksen, jonka Chouaib tiputti toisesta allosta taapuvalle Ahoselle, mutta tällä kertaa laukaus kilpistyi omaan pelaajaan.

120 minuuttia tammikuun lopulla Kakkosdivisioonajoukkueille voi vaikuttaa hieman rankalta rypistykseltä harjoituskauden alussa, mutta molemmat joukkueet selvisivät koettelemuksesta hyvin. Jatko-ottelussa Kissat kuitenkin tuntuivat olevan hieman paremmalla jalalla ja kovemmalla asenteella liikkeellä, kuin TPV. Jatko-ottelun alussa Ville Puustinen pääsi jälleen kulmapotkusta puskemaan kovaa, mutta tällä kertaa pusku suuntautui päin Kuusijärveä, joka onnistui torjunnassaan. Kissat jatkoivat aktiivista otettaan ja ottelun ratkaisuksi muodostui 96. peliminuutilla Iiro Riponiemen pitkänä TPV-maalille lähettämä rajaheitto, jonka TPV-puolustus Mika Ahosen ja Toni Toijalan hienoisella avustuksella ohjasi omaan maaliin. TPV pyrki piristämään peliään vielä vaihdoilla, mutta he eivät saaneet enää kunnollisia paikkoja Kissojen puolustaessa päättäväisesti omaa maaliaan ja halliten ottelua järkevästi.

Ottelun lopullinen niitti nähtiin 103. minuutilla, kun TPV sai purettua Ilves-Kissojen kulmapotkun, joka kuitenkin palasi oikeaan laitaan Mika Ahoselle, jonka millintarkka keskitys löysi Toni Toijalan. Eipä ollut miehen puskussakaan moittimista, kun hän jatkoi pallon kauniisti takayläkulmaan. Kissat vaihtoi vielä toiselle 15 minuuttiselle Tommi Sääksin puolustukseen tuoreilla jaloilla varmistamaan kahden maalin johtoa, eikä päästänyt TPV:tä enää mukaan otteluun millään tapaa. Olipa Erkka Helmisellä mahdollisuus lisätä Kissajohtoa vielä maalilla, mutta tällä kertaa viimeistely-yritys meni ohi maalin.

Erkka Helminen teki ensiesiintymisensä Kissapaidassa virallisissa otteluissa.
Toni Toijala niittasi loppulukemat 2-4.


”Tässä päivässä ainoa hyvä asia oli voitto, ensi viikolla Hämeenlinnassa nähdään toivottavasti erilainen Ilves-Kissat” , kommentoi ottelua lyhyesti hieman pettyneen oloinen päävalmentaja Giorgi Ositashvili.

Kaikkiaan jatkopaikkaa nousijajoukkueelle voidaan pitää kuitenkin hienona suorituksena. Seuraavassa ottelussa vastus kovenee, kun Hämeenlinnassa vastaan asettuu hienon edellisen kauden B-lohkossa pelannut HJS. HJS on menettänyt viime kauden parhaan maalintekijänsä Jesse Huhtalan Hakaan sekä hänen veljensä Roope Huhtalan Pepoon, mutta Lauri Hakasen valmentama joukkue on pelannut jo useamman vuoden yhdessä ja on yhden vuoden kokeneempi Kakkosessa. Ottelu alkaa Hämeenlinnassa Lauantaina 6.2.2021 klo 16.00.

Kuvat: Anssi Takala

Tekstiä muokattu klo 15.12 (raportissa kerrottu väärin Häyhän tilalle vaihdetun numerolla 12 Antti Kuusijärvi, korjattu numerolla 13 Antti Paasiksi).

TPV-Ilves-Kissat 2-4 j.o (1-1, 2-2) Kakkosen cup 2021

Sami Maja
Jesse Jaakkola
Ville Puustinen
Juha Jokinen
Aleksi Siren
Elias Kuusela
Mikael Paajanen
Erkka Helminen
Mika Ahonen
Toni Paukkeri
Toni Toijala

Vaihdossa:
Wiljam Valtonen
Iiro Riponiemi
Amin Chouaib
Joni Miettinen
Tommi Sääksi
Juho Ihalainen

Ottelutapahtumat
0′ Aloitalive
7′14Lähteenmäki Akseli1-0
22′ 1-19Ahonen Mika
51′11Lindholm NiklasVaihto –
51′15Tuomi RoopeVaihto +
58′9Kujala Antti2-1
59′14Lähteenmäki AkseliVaihto –
59′24Mustalahti NuuttiVaihto +
60′Vaihto –11Kuusela Elias
60′ Vaihto +17Valtonen Wiljam
60′Vaihto –15Paajanen Mikael
60′ Vaihto +5Ihalainen Juho
72′1Häyhä JaakkoVaihto –
72′13Paasi AnttiVaihto +
73′ Varoitus
(A)
6Jokinen Juha
74′Vaihto –2Jaakkola Jesse
74′ Vaihto +20Riponiemi Iiro
78′Vaihto –8Paukkeri Toni
78′ Vaihto +4Chouaib Amin
79′3Merikoski LauriVaroitus
(A)
81′ 2-220Riponiemi Iiro
83′9Kujala AnttiVaroitus
(C)
96′ 2-3
(3)
OM(TPV)
98′5Huttunen MiskaVaihto –
98′16Matar AliVaihto +
98′6Paavola AkseliVaihto –
98′7Keväänranta TinoVaihto +
98′9Kujala AnttiVaihto –
98′17Kauhanen KudziVaihto +
103′ 2-410Toijala Toni
106′ Jaksoloppuiaika
106′Vaihto –10Toijala Toni
106′ Vaihto +12Sääksi Tommi
118′16Matar AliVaroitus
(A)
120+1′ Loppuvihellys