Kissat avausvoiton perässä vierasmatkalle Kauniaisiin

Ilves-Kissojen kausi Kakkosen B-lohkossa on jo hyvässä vauhdissa, kun Kissat pääsevät viikonloppuna kesän ensimmäiselle vierasmatkalleen. Noin parin tunnin ajomatkan jälkeen Kauniaisten keskuskentällä vastaan asettuu isäntä joukkue Grankulla IFK.   

Kissoilta ei voitonnälkää sunnuntaina puutu, sillä kauden kaksi ensimmäistä ottelua on ollut punavalkopaitojen kannalta hieman epäonnisia ja pisteitä kertynyt toistaiseksi vain yksi. Kotijoukkue on avannut sarjan kahdella ja haluaa varmasti jatkaa voittojen tiellä kotiyleisönsä edessä. 

Kauniaisten keskuskenttä toimii sunnuntaina tapahtumapaikkana Palloliiton ja GrIFK:n yhteistyössä järjestämälle Tutustu jalkapalloon päivälle:  “Palloliitto haluaa tarjota yhteistyössä GrIFK:n kanssa jalkapallosta kiinnostuneille lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuuden tutustua lajiin ja GrIFK:n toimintaan.”, kerrotaan GrIFK:n verkkosivuilla.  

Grani lähtee sunnuntain kohtaamiseen kahden pelaamansa ottelun jälkeen sarjakärjessä, voitettuaan EPSn ja VJSn.

Tapahtumapäivä huipentuu klo 18.30 alkavaan Kakkosen huippukohtaamiseen Ilves-Kissoja vastaan! 

Ilves-Kissoilla on vieraspelin alla pelaajauutisia: Amin Chouaib siirtyy toistaiseksi voimassa olevalla siirrolla TP-T:n riveihin. Tarkoituksena on, että Amppa hakee pelituntumaa TP-T:stä ja palaa Kissoihin 5-6 ottelun jälkeen. Myös Tommi Sääksi siirtyy pariksi viikoksi JPS:n riveihin Jyväskylään hakemaan pelituntumaa, kun työrupeama pitää miehen viikot Keski-Suomessa. 

Kissojen pelaavassa kokoonpanossa kuitenkin miehiä riittää ja päävalmentaja Giorgi Ositashvilillä ei ole joukkueessaan juurikaan tuoreita loukkaantumishuolia viikonloppuun lähtiessä.  

Kissojen hyökkäyksessä pelaajavalmentaja Jean Fridolin Nganbe Nganbe on onnistunut kaksi kertaa maalinteossa yhtä monessa ottelussa. Tasoitusmaalin niin Ilves/2, kuin PIF:a, vastaan tehtaillut Frido on auttanut nuorempia kollegojaan kentälle maaliensa lisäksi ohjaamalla joukkueen prässipelaamista, sekä pallon kanssa etenemistä, ja kokeneen keskikenttäpelaajan rooli pelaajavalmentajana näyttää elintärkeältä Kakkoseen tälle kaudelle nousseelle joukkueelle. 

Fridon kanssa hyökkäyksessä kaksi ensimmäistä ottelua avannut Toni Toijala metsästää vielä avausmaaliaan Kakkosessa, vaikka pääsi jo edellisessä alustamaan Fridon maalin, tarjoamalla tälle paikan siirtää pallo tyhjään verkkoon. Toijala hankki ottelussa myös rangaistuspotkun ja laukoi sen itse, mutta pallo jäi hyökkääjän harmiksi maalivahdin käsien ja yläriman yhteispelillä maaliviivan väärälle puolelle. Toijala, ja muu Kissahyökkäys, lähtee varmasti otteluun maalinnälkäisenä. 

Mika Ahonen hankki PIF:a vastaan kavennusmaaliin johtaneneen rangaistuspotkun.

Kissojen päävalmentaja Giorgi Ositashvili painotti ottelun alla, että vastustajat ovat hyviä ottelusta toiseen ja joukkueen on parannettava puolustuspelaamistaan. Useampi Kissat-pelaaja on tällä viikolla hyödyntänyt mahdollisuutta saada peliaikaa Kissojen farmiseura PP-70:ssa ja Mauro Severino on lähes toipunut takareisivaivastaan.

Gion kommentit kauden ensimmäisen vierasreissun alla:

”Meidän on keskityttävä puolustuspelaamiseemme ja se on tällä hetkellä minulle tärkeintä. Joukkueen muodostelma puolustusvaiheessa saattaa muuttua hieman ja pelissä näemme auttaako se meitä suojelemaan omaa maaliamme paremmin.”

”Mauro Severino on palannut harjoituksiin, mutta en ole täysin varma onko hän täydessä kunnossa, toivottavasti on. Kolme pelaajaa pelasi tällä viikolla PP-70 riveissä, mikä on hyvä asia, että voimme antaa kaikille mahdollisuuden pysyä hyvässä pelikunnossa.”

Ottelu pelataan sunnuntaina 13.6. Kauniaisten keskuskentällä alkaen klo 18.30, eikä GrIFK valitettavasti striimaa ottelua.