Kausi käyntiin neljän sopimuspelaajan julkistuksella ja vierasreissulla Saloon

Ilves-Kissat avaa Kakkosen B-lohkossa kautensa lauantaina Salon urheilupuistossa. Kotijoukkue Salon Palloilijat on yksi lohkon ennakkosuosikeista ja heidän riveistään löytyy mm. MM-kisoissa Nigeriaa edustanut Taye Taiwo. SalPa tavoittelee lohkossa nousua ja vierasjoukkue Kissat pääsee mittaamaan heti avauskierroksella oman tasonsa yhtä lohkon kärkisijoista taistelemaan ennakoitua joukkuetta vastaan.

Kissat on saanut kauden avauksensa alla 4 uutta sopimuspelaajaa ja päävalmentaja Mikko Innasen etenkin puolustuslinjaan peräänkuuluttamia vahvistuksia on nyt saatu. Joukkueeseen liittyy zimbabwelainen keskikenttäpelaaja Phil Munyaradzi Ngulube, joka on talven aikana edustanut mm. IFK Marienhamnia. Ngluben tavoin Marienhamnin mukana talven ollut etelä-afrikalainen keskuspuolustaja Johan Mlungisi Mkhwanazi saapuu myös tampereelle ja vahvistaa kaudella Kissojen puolustustusta. Tamperelaisille tuttu, ja pirkanmaalla useita seuroja edustanut, Jari Nikkilä myös vahvistaa joukkueen keskuspuolustusta ja tuo paljon kokemusta joukkueeseen. Neljäs uusi kasvo joukkueeseen on Ykköseen nousseesta PePo:sta saapuva laitapuolustaja Aleksi Sainio. 22-vuotias laitapuolustaja pelasi viime kaudella Kakkosessa 14 ottelussa.

Kaikki neljä keskiviikon ”transfer deadlinen” alla seuraan saapunutta pelaajaa ovat lauantaina kauden avausottelussa pelikelpoisia. Ottelu alkaa klo 17.00 ja Aamulehden tilaajat voivat katsoa ottelua Turun Sanomien suoran lähetyksen välityksellä.