JanPa – Ilves-Kissat 1 – 0!

Ilves-Kissojen kauden pisin pelimatka suuntautui Turenkiin, jossa isäntäjoukkue Janakkalan Pallon piti olla vieraille pelkkä suupala. Piti ja piti.

Ensimmäisessä ottelussaan Nokian Palloseuraa kurittaneet Kissat taisivat kuvitella voiton tulevan lähes kävelemällä, muistissa kun oli viime kauden kaksi voittoa JanPa:sta, joista jälkimmäisessä vastustajan maaliin tungettiin pallo peräti yhdeksän kertaa. Sen jälkeen on vuosikin vaihtunut niin myös joukkueiden voimasuhteet.

Vuosi sitten kahden ottelun jälkeen Kissojen pistesarake näytti pyöreää nollaa, nyt sentään tilastoihin on merkitty kolme pistettä.  Janakkalan kirvelevään 1-0 tappioon päättynyt ottelu toivottavasti unohdetaan nopeasti, mutta pelaajien pitää sisäistää, että sarjassa ei heittopusseja ole. Joten asenne pitää olla kohdallaan ja halu voittaa kirkkaana mielessä.

Ensi jakso jo näytti, että kotijoukkue oli asennoitunut peliin täsmälleen oikealla tavalla ja tähtäsi kaikessa tekemisessään voittoon. Kun sitten JanPa:n Jukka Suhonen suti tolpasta kentälle ponnahtaneen pallon verkkoon ennen kuin toista jaksoa oli kymppiäkään pelattu, oltiinkin selkä seinää vastaan. Toisen jakson alkupuolella ote kyllä oli tamperelaisilla, mutta hyvätkin yritykset kilpistyivät isäntien molari Janne Oksasen hyviin torjuntoihin. Kun onnistumisia ei yrityksistä huolimatta tullut, alkoi ”pipa” kiristää ja senhän tietää kuinka väkisin yrittäjälle usein käy. Juuri niin kuin Ilves-Kissoille tässä pelissä. Ei maalin maalia, joten kotiin palattiin suut mutrulla.

Valmennuksen tehtävänä onkin palauttaa NoPS-ottelun asenne Kissapelaajiin, jolloin suupielet kääntyvät taas ylöspäin ja kaikilla on huomattavasti mukavampaa. Seuraavaksi Kaupin jalkapallonurmella torstaina 3.5 varttia vailla kahdeksan vastustajaksi asettuu vuosien varrelta tuttuakin tutumpi TKT, joka varmasti tähtää vain ja ainoastaan ottelun voittamiseen, joten lähiajan tavoite pitää olla kristallin kirkas.