”Pelaajat ovat tulleet yhä tietoisemmiksi vammoista ja vakuutuksista, ja sopimusneuvotteluissa LähiTapiolan urheilijavakuutus on kova valtti. On hienoa, että pystymme tarjoamaan ammattilaistason prosessit ja hoidon. Meillä oli Hakassa Ykkösessä aikanaan täysin sama prosessi vamman sattuessa kuin Kissoissa nyt”, kertoo puolestaan sopimusneuvotteluista vastaava Tuomas Karjanlahti
LähiTapiola Pirkanmaalla onnistunut vuosi 2021
LähiTapiola Pirkanmaan asiakasmäärä ja samalla myös markkinaosuus jatkoi voimakasta kasvuaan vuonna 2021. Viime vuoden lopussa yhtiöllä oli 99 200 omistaja-asiakasta. LähiTapiola Pirkanmaa nousi viime vuonna toimialueensa markkinajohtajaksi ajoneuvovakuutuksissa. Yhtiön liikennevakuutuksen markkinaosuus jatkoi kasvuaan jo viidettä vuotta (Traficom 29,49 %, 12-2021). LähiTapiola on uudistumassa perinteisestä vakuutusyhtiöstä elämänturvayhtiöksi. Elämänturva merkitsee LähiTapiolan asiakkaille kokonaisvaltaista ja ennakoivaa palvelua terveyden, turvallisuuden ja talouden alueilla.