Ilves-Kissat asetettu karanteeniin

Ilves-Kissojen joukkue on asetettu 14vrk:n karanteeniin korona-altistumisen vuoksi. Joukkueen pelaajasta otettiin koronavirusnäyte keskiviikkona aamupäivällä, josta testitulos ja tieto positiivisesta näytteestä saatiin keskiviikkona illalla. Tartunnan saaneella pelaajalla ei ole ollut oireita, eikä muillakaan harjoituksissa olleilla pelaajilla ole minkäänlaisia oireita ollut. Pelaaja ei ollut mukana keskiviikon ottelussa Honka-akatemiaa vastaan, mutta oli mukana harjoituksissa maanantaina ja tiistaina. Joukkueen seuraavat kaksi ottelua tullaan siis siirtämään uuteen ajankohtaan ja näistä tiedotetaan myöhemmin. Virustartunta on jäljitetty ja pelaajan kontaktit ovat tiedossa. Pelaaja ei ole matkustanut kotimaan ulkopuolelle esimerkiksi jalkapallon EM-kisoihin Pietariin.

Lisätty 1.7. klo 19.15. tarkennus siitä, että joukkueen pelaaja ei ole matkustanut ulkomaille kauden aikana.