Ilves/2 vahvempi kenraaliharjoituksessa

Ilves-Kissat kokivat 4-1 tappion Ilves/2:lle kenraaliharjoituksessaan ennen kauden aloitusta. Vaikkakin Ilves oli terävämpi maalipaikoissaan, olisi ehkäpä 2-2 tai 4-4 tasapeli ollut oikeutetumpi lopputulos, eivätkä luvut kerro täysin ottelun tasoerosta.

Ilveksen kokoonpanossa oli jonkin verran muutoksia edelliseen otteluun verrattuna, kun edustusjoukkue pelasi samaan aikaan FC Interiä vastaan Valkeakoskella. Jalkeilla oli kuitenkin ahkerasti töitä tehnyt ja kurinalaisesti pelannut joukkue, joka saikin palkinnoksi 2-0 johdon ottelun alkupuoliskolla. Molemmat joukkueet prässäsivät ylhäältä, mikä aiheutti harhasyöttöjä molemmille joukkueille. Molemmat esittivät myös kuitenkin hienoja kombinaatioita ja pääsivät prässin alta pois. Nopeat vastahyökkäykset tuottivat ehkä kuitenkin hieman enemmän harmaita hiuksia vierasjoukkueelle kuin Ilvekselle.

Ilves-Kissojen parhaat paikat siunaantuivat avaukseen nouseelle Granit Shalalle. Ensin mies pääsi oikein ajoitetun pystyjuoksun jälkeen läpiajoon Toni Paukkerin näyttävästä ulkosyrjäsyötöstä Ilveksen puolustuksen kuitenkin ehtiessä viime hetkillä hätiin. Hetkeä myöhemmin Antti Kujalan loistava keskitys löysi miehen maalin edestä, mutta pusku painui hieman ohi Ilveksen maalin. Milad Zanidpour pääsi koittamaan myös tyhjään maaliin Ilveksen maalivahdin pienen seikkailuretken jälkeen, mutta tällä kertaa miehen nosto meni yli maalin. Kissat pääsivät vielä ennen puoliaikaa kaventamaan hyvän vastahyökkäyksen päätteksi, kun Gerald Ben riisti pallon keskialueella, mistä Ben, Zanidpour ja Toijala pääsivät hyökkäämään Ilveksen puolustuslinjaa vastaan. Tällä kertaa viime kauden Kissojen parhaana pelaajana palkittu Zanidpour ei erehtynyt, vaan pisti pallon varmasti maaliin.

Puoliajalla Kissojen valmennusjohto suoritti kolme vaihtoa, kun kahdella keltaisella kortilla ulos lentäneen Antti Kujalan tilalle tuli Ali Al-Fatli, Toijalan tilalle Erkka Helminen ja keskikentälle Granit Shalan tilalle Paavo Näykki. Joukkueet sopivat keskenään, että Kissojen ei tarvitse pelata vajaalla punaisesta kortista huolimatta. Vaihdot hieman sekoittivat Kissojen pelaamista, mutta toisen puoliajan edetessä etenkin Erkka Helmisen ja Toni Paukkerin yhteistyö alkoi muistuttamaan viime kesältä tuttuja merkkejä. Toisella puoliajalla Kissat eivät pystyneet pallonhallintajaksoihin lukuisten virhesyöttöjen johdosta, mutta niin ei pystynyt oikein Ilveskään ja pelaaminen oli kokonaisuutena aika sekavaa. Toisen puoliajan parhaalle paikalle pääsi Gerald Ben, joka kiersi jo maalivahdin ja edessä oli tyhjä maali, mutta pallo kävi linjatuomarin mukaan päätyviivan väärällä puolella ja tilanne kuihtui kasaan. Myös Erkka Helminen pääsi laukomaan vaarallisesti noin viidestätoista metristä, pallon tällä kertaa kuitenkin pudotessa maalin katolle.

Kissojen ilonpilkahduksena voidaan mainita Ardian Kovaqin vahvat otteet alakerrassa. Ardi juoksi pariin otteeseen yksin Ilveksen nopeat vastahyökkäykset kiinni ja pelasti Kissat mahdollisilta takaiskuilta. Myös Giorgi Ositashvili pelasi etenkin pallollisena hyvän ottelun. Nähdyn perusteella on toivottavaa, että Gio saa itsensä Kakkosen vaatimaan fyysiseen kuntoon ja pystyisi näin tuomaan leveyttä Kissojen puolustuslinjaan tulevalla kaudella.

Ilves teki toisen puoliajan maalinsa suoraan vapaapotkuista, mutta pelillisesti toinen puoliaika oli hyvin tasainen. Kissojen otteissa on näkynyt hyviä pilkahduksia läpi harjoituskauden ja potentiaalia selvästi on, mutta varsinaisiin tosipeleihin jää nähtäväksi, kuinka tuo pelillinen potentiaali saadaan ulosmitattua. Harjoitusotteluiden perusteella näyttäisi siltä, että myös tällä kaudella on tuohon 4,75 maalin ottelukeskiarvoon mahdollisuus, joten viihdyttävyystakuu on Kissojen otteluissa myös tulevalla kaudella.

Sarja alkaa siis tulevana lauantaina klo 18.00 Kaupissa Espoon jalkapalloseuraa vastaan. Vielä ehtii myös kausikorttiostoksille ja kannatustuotteet ovat alennuksessa kauden alun kunniaksi. Tervetuloa kannustamaan Kissoja kaudella 2023!

Tunnetta, taistelua ja Kissasydäntä – tätä kaikkea luvassa kaudella 2023.

Ilves/2 - Ilves-Kissat 4-1
Ville Puustinen dominoi ilmatilaa viime kauden kohtaamisissa. Kuva: Esa Norvia