Ilves-Kissat – P-Iirot 2-1 (1-0)

Ilves-Kissat päätti kautensa kotivoittoon. Kilpakumppanien voitettua omat pelinsä 3 pistettä ei kuitenkaan auttanut kohentamaan sarjasijoitusta, joka oli siis lopulta 7. erittäin tasaisessa länsilohkossa.

Raumalaiset tulivat otteluun melkoisella hälläväliä-asenteella, eikä pelin tempo noussut kummoiseksi missään vaiheessa. Kissojen pelinrakentelu kulki totutun sujuvasti. Kotijoukkue hallitsi ottelua suvereenisti ja hyökkäyksiä vyörytettiin jatkuvasti Iirojen maalille. Jere Intala viimeisteli läpiajonsa päätteeksi 1-0 osuman jo 2. minuutilla. Olli Pirinen ja Eetu Virtanen tekivät esityön maaliin. Ilves-Kissoilla oli tämän jälkeen lukuisia mahdollisuuksia iskeä tylytkin lukemat taululle, mutta viimeistely-yritykset ja ratkaisusyötöt olivat useimmiten luvattoman heikkoja. Toisen jakson kohokohtana oli Jussi Rasvan 2-0 maali, Pirisen syötöstä. Raumalaisetkin kiinnostuivat hetkeksi ottelusta tehtyään kavennusmaalin viime minuuteilla, mutta Kissapuolustus kesti viimeiset minuutit parhaana palkitun Eetu Rahkolan johdolla.

Viimeinen matsi seurasi loppukauden trendiä. Jälleen pystyttiin pelaamaan rennosti ja hyvällä itseluottamuksella. Sarjapaikan varmistuttua hyvissä ajoin, loppukausi päästiin nautiskelemaan ja toteuttamaan hyvää pallollista peliä. Voiton myötä Ilves-Kissojen yli odotusten mennyt kausi sai mukavan päätöksen.

TILASTOT