Tervetuloa Ilves-Kissoihin Gerald Ben!

Yhdysvaltalainen, 29-vuotias Gerald Ben on Ilves-Kissojen uusin sopimuspelaajaa. Hyökkääjä on pelannut Suomessa jo kaudesta 2017 alkaen. Alun perin Mikkelin Pallo-Kissoihin tullut Ben edusti FC Hakaa kaudella 2018 ja pelasi tämän jälkeen Kakkosta KJP Susissa ja uudestaan MiPK:ssa.
Ykkösen PK-35:een Ben siirtyi kaudeksi 2021 pelaten 23 ottelussa. Tilastoihin kirjattiin viisi maalia. Hän pelasi myös viidessä Suomen Cupin ottelussa.
Päävalmentaja Mikko Innanen on mielissään saadessaan joukkueen hyökkäykseen ”kokoa ja näköä”

”Meillä on isot odotukset maalimäärän osalta. Ben on myös kohdepelaaja, joka pystyy pitämään palloa ylhäällä. Taitava ja 190-senttisenä vahva pelaaja”, Innanen sanoo.

”Gerald oli meihin yhteydessä ja asiat loksahtivat nopeasti kohdilleen. Tämän tasoisia pelaajia ei aina ole mahdollista saada Kakkosen tasolle, joten olemme erittäin innoissamme hänen pelaamisestaan Kissoissa tulevalla kaudella”, kommentoi puolestaan sopimusta puheenjohtaja Karjanlahti.

Gerald Ben Ilves-Kissoihin