Taas pelataan, perjantaina Tammelaan saapuu NJS

Ilves-Kissat lähti iloisin mielin juhannuksen viettoon, mutta paluu kokoilta tapahtui alavireisesti. Heti pyhien jälkeen Käpylän Pallo ei ollut lainkaan kohtelias vierailija, kun röyhkeästi veivät kaikki pisteet Tammelasta pääkaupunkiin. Matka Vaajakoskelle ei nostattanut tunnelmia kovinkaan korkealle, vaikka ottelu sinällään hyvin sujui ja oli täysin voitettavissa. Valmentaja Jukka Heinonen ei piiloutunut lukuisten poissaolojen taakse, vaan antoi pelaajistolleen täyden tukensa.

Urheilija ja varsinkin amatööriurheilija joutuu priorisoimaan harrastuksensa ja muun elämän ristipaineissa, jonka johdosta harrastus välillä jää syystä tai toisesta luonnollisesti kakkoseksi. Joukkue ei kuitenkaan ole menettänyt vielä mitään, kun tavoitteeksi alun perinkin oli asetettu sarjapaikan varmistaminen. Ilves-Kissoilla on onneksi Kakkosen tasolle laaja ja melko tasokas materiaali. Jos joku ei jostakin syystä pääse pelaamaan, rosterista löytyy hyvä korvaaja, joten valmennusjohdolla on palikoita kyllä käytettävissään. Tavoitteen saavuttamiseen on edelleen mainiot mahdollisuudet, mutta perjantain vastustaja Nurmijärven Jalkapalloseuralle ei saa kyllä antaa Tammelasta tuliaisiksi yhtään mitään.

Joukkueet ovat jo alkukaudesta kertaalleen kohdanneet. Se tapahtui Klaukkalassa toukokuun 17 päivänä ja Kissat palasi kotiin kolme pistettä mukanaan. Timor Inapshba onnistui avausjaksolla maalinteossa ja Sasu Nieminen pisti pallon verkkoon toisella. NJS on pelannut sarjassa jo 13 ottelua, joista voittanut yhden, pelannut kolmesti tasurin vastustajansa kanssa, mutta poistunut otteluista yhdeksän kertaa tappion kärsineenä. Eikä kuusi pistettä riitä sarjataulukossa kuin jumbosijaan. Pelatuissa otteluissaan NJS on tehnyt 11 täysosumaa, joista kolmea on tuuletellut Joni Murtomaa. Viimeksi joukkue pelasi sunnuntaina, jolloin se hävisi paikallisottelunsa Järvenpään Palloseuralle tylysti 1-5. Kerran NJS on vieraillut jo Tammelassa, silloin TPV kyykytti vieraitaan lukemin 7-1.

Kaikki pelaajat tietävät, että jalkapallo on maalintekopeli – tehdyt maalit ratkaisevat. Ilves-Kissojen 14 maalista yhtä kertaa useammin ovat osuneet  Inapshba viidesti, kolmesti maalin on tehnyt Salomo Ojala ja kaksi kertaa Jere Intala. Ottelua kohden maaleja on pystytty tekemään alle 1,3, joten rohkeutta yrittämiseen tarvitaan. Siitä se lähtee.

Ilves-Kissat pyrkii nyt muuttamaan kurssiaan kahden 0-1 tappion jälkeen. Pisteet ovat tuiki tärkeät lohkon tasaisessa keskikastissa, varsinkin kun kaksi seuraavaa vastustajaa on sitten ihan laatuluokkaa, ensin TPV isännöi Kissoja seuransa 85-vuotisjuhlaottelussa keskiviikkona ja heti seuraavaksi Tammelaan saapuu sarjakärki Honka.