Kokemusta ei kannata väheksyä – sen näytti PS-44

Kissamiehistö pääsi tuulettamaan maalia kolme kertaa.

Lamminpään kentälle saapui mustapaitainen valkeakoskelaisjoukkue tavoitteenaan ryöstää kärkijoukkue Ilves-Kissoilta piste ellei enemmänkin. Niinpä joukkueeseen oli houkuteltu varsin kokeneita ja monissa liemissä marinoituja koskilaisia pelimiehiä. Kissat olisivat varmaankin selvittäneet Juusojen Salonen ja Ollikainen kokemuksen ihan mukavasti, mutta kun kentälle ilmestyi tällä kaudella ensi kertaa myös Jarno ”Jape” Mattila, vitsit olivatkin melko vähissä.

Eikä ottelua ehditty pelata kolmeakaan minuuttia, kun Mattila iski ensimmäisen kerran pallon kissaverkkoon. Kotijoukkue sai tämän jälkeen kyllä kenttäpelin haltuunsa, joka johti vartin pelin jälkeen tasoitukseen, jonka viimeisteli tällä kaudella avainpelaajaksi noussut Toni Toijala kaima-Paukkerin syötöstä.

Kymmentä minuuttia ennen puoliaikaa Sepot tulivat vaarallisesti Kissa-alueelle, josta Jarno Mattila löysi taas pelattavan aukon ja käytti tilaisuutensa kliinisesti hyväkseen. Sepot johti taas maalilla. Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin illan kaunein kuvio, joka johti taas tasatilanteeseen. Toni Paukkeri syötti mainiosti linjan väliin Mika Ahoselle, joka jatkoi hienosti viereensä Toni Toijalalle, eikä hän nytkään erehtynyt. Puoliaikaa vietettiin tilanteessa Mattila 2 – Toijala 2.

Kissojen tehokolmikko, Toni Paukkeri, Toni Toijala (#10) ja Mika Ahonen (#9)

Ottelua oli käyty rehdisti, eikä kentällä olisi haluttu nähdä tapahtumaa, kun puolen tunnin kohdalla Seppojen Rasmus Laahanen jyräsi panssarivaunun lailla Mika Ahosen nurmen pintaan yrittämättäkään pelata palloa. Tamperelaiskatsojat vaativat suoraa punaista Laahaselle, mutta erotuomari Kirill Naishouler oli hövelillä päällä ja nosti näkyviin vain keltaisen.

Väsymätön Juho ”Kante” Ihalainen taisteli tässä ottelussa oikeana puolustajana.

Toisella jaksolla Ilves-Kissat sai otteen pelistä ja kahdenkymmenen minuutin kohdalla se menikin ensi kertaa ottelussa johtoon, kun Toijala tarjoili Mika Ahoselle mahdollisuuden maalin tekoon, eikä hän erehtynytkään. Jakson kulminatiopiste oli, kun punapaitaisten ehdoton dominaattori, Toni Toijala, joutui nilkuttamaan kentältä. Varttia ennen täyttä aikaa PS-44 sai vaparin kissapuoliskolta, jota ennen Kissat vaihtoi kaksi pelaajaa kentälle. Samalla unohtui puolustuksen oganisointi, jonka johdosta kokenut kehäkettu, Juuso Ollikainen, haistoi mahdollisuutensa ja pukkasi keskityksen komeasti ohi Jimi Salon. Ottelu oli tasan 3-3.

Kun enempää maaleja ei enää nähty, jaettiin pisteet värikkään ottelun jälkeen. Ottelua seurasi kauden ennätysyleisö 132 pääsylipun lunastanutta. Kun saman aikaisesti pelattu ottelu Loiskeen ja TP-T:n välillä päättyi vierasvoittoon 0-1, meni Ilves-Kissat yksinään sarjakärkeen ainakin siihen saakka, kun perjantainen ottelu NoPS-TKT on saatu pelatuksi.

Ilves-Kissat matkaa seuraavaksi ensi viikon perjantaina Turenkiin, jossa Janakkalan Pallo mielii pisteitä laihahkoon pussiinsa. Tuotakaan vastustajaa ei sovi väheksyä.

Jere Remes haastoi aktiivisesti laidallaan Seppojen puolustusta.
Tasapeli ei tydyyttänyt valmennusjohtoa. Vasemmalla Gio Ositashvili ja oikealla etualalla ”Pullo” Jousmäki ja Esa Saarinen.