Kissat takaisin maalien makuun paikalliskamppailussa

Tamperelaiset Ilves-Kissat ja Ilves/2 kohtasivat toista kertaa tällä kaudella Miesten Kakkosen B-lohkossa. Kauden toukokuun lopussa avannut Ilveksen isännöimä ensimmäinen paikallispeli päättyi tasan 1-1 lukemin. Tuolloin kauteen lähtiessä Ilveksen reservijoukkueen päävalmentaja Topi Priha oli itsevarma, ja jopa lupasi Aamulehden haastattelussa tarjota paikallisvastustajien (Kissat ja TPV) valmennustiimeille pitsat, jos Ilves ei ole kauden päätteeksi lohkon paras tamperelaisjoukkue. Tiistain otteluun Kaupissa lähdettiin kuitenkin lähtökohdista, jossa nuori ja lahjakas Ilves lähti kirimään eroa kiinni punavalkopaitaiseen paikallisvastustajaansa.

Kissat lähtivät paikalliskamppailuun kolme pistettä vastustajaansa enemmän tienanneena ja ottelun vähemmän pelanneena. Ilveksen kolme peräkkäistä voittoa olivat nostaneet keltapaidat yhdeksänneksi ja korjanneet kurssia tasaisessa B-lohkossa.

Sateinen tiistai-ilta Kaupissa saattoi olla paikalle saapuneelle jalkapalloyleisölle kelin puolesta kolea, mutta peli kentällä ei jättänyt tälläkään kertaa ketään kylmäksi. Isäntäjoukkue jatkoi viime pelien tapaan nousujohteista pelillistä suorittamistaan ja Giorgi Ositashvilin luotsaama nousijajoukkue näytti valmiilta haasteeseen. Hyvin viime otteluissa toiminut keskikentän kolmikko (Helminen, Paajanen ja Ylinen) suojasi hyvin kapteeni Juha Jokisen ja varakapteeni Ville Puustisen muodostamaa toppariparia ja antoi alustan, jolta rakentaa vaarallisia hyökkäyksiä.

Kapteenin ja varakapteenin muodostama topparipari antoi pohjan hyvälle esitykselle

Vieraiden maalilla Aku Kavèn piti joukkueensa pelissä mukana hyvillä torjunnoillaan ensimmäisen jakson aikana, kun taas toisessa päässä Joni Miettinen ei kohdannut suurempia haasteita ensimmäisen jakson aikana.

Severino piti Ilves-vahti Aku Kavènin kiireisenä ensimmäisellä puoliajalla

37. minuutilla saatiin ottelun avausmaalin, kun Mauro Severino oli nostanut isäntien hyökkäystä oikealla laidalla ja onnistui hämmästyttävällä yhdistelmällä taitoa ja taisteluilmettä pitämään hyökkäyksen elossa 3-4 keltapaitaa vastaan. Severinon käännettyä peli keskikaistalla, otti Erkka Helminen ohjat hyökkäyksestä ja yritti nostaa pallon linjan yli ja kohti boksiin paahtanutta Toni Toijalaa. Helmisen syöttö katkottiin Ilves-puolustuksen toimesta, mutta pallo palautui tämän haltuun Tomi Ylisen ja Mika Ahosen avustuksella. Pallon haltuun saatuaan yleisöstä saattoi kuulua Antero Mertaranta-henkinen ”lauo Helminen, lauo!” – kehoitus ja tämä teki työtä käsketty vapauttaessaan n. 25 metristä terävän laukauksen ohi heittäytyneen Kavènin.

Vielä ennen taukoa kotiyleisö luuli johdon tuplaantuneen, kun Toijala pääsi boksissa palloon voittamalla voimalla ja nopeudellaan keltapaitaisen puolustajan. Isokokoinen hyökkääjää viimeisteli tilanteen varmasti, mutta erotuomari näytti, että hyökkääjä rikkoi tilanteessa. Toijala protestoi tilannetta ymmärrettävästi tuohtuneena ja sai keltaisen kortin sanailustaan tuomarille. Toijala oli vielä noin minuuttia myöhemmin uudessa puolittaisessa läpiajossa, mutta tällä kertaa Kavènin mainio jalkatorjunta piti pallon ulkona verkosta.

Vauhtiin päästyään Toijalalle ei löydy pysäyttäjää

Ilves näytti toisella puoliajalle kasvaneen otteluun ja sai kontrolloitua pelin virtaa huomattavasti paremmin. Hyvin palloa ensimmäisen jakson käyttäneet Kissat joutuivat turvautumaan turhan usein pitkiin avauksiin, menettäen pallonhallinnan turhan nopeasti keltapaidoille.

Toinen puoliaika oli muutaman minuutin ikäinen, kun Ilveksen hyökkäyksessä ison työvuoron tehnyt Teemu Hytönen viimeisteli kliinisesti oikealta laidalta takaviistoon pelatun pallon ohi Miettisen.

Ilveksen hyvän alun jälkeen alkoi isäntäjoukkuekkin päästä takaisin peliin mukaan. Osuvasti 69. peliminuutin kohdalla oli tarjolla K-18-kategorian jalkapalloviihdettä, kun Kissojen mainio omalta alueelta lähtenyt hyökkäys päättyi kärkikolmikon silmiä hivelevään taidonnäytteeseen. Ahonen hivutti pallon keltapaitojen välistä boksiin juosseelle Toijalalle, joka siirsi pallon poikittain maalin eteen ja antoi Severinolle kunnian tökätä pallo tyhjään maaliin ja viedä Kissat ottelussa johtoon toistamiseen.

Kissat näyttivät määrätietoisilta johtoasemassa ja paluu voittojen kantaan näytti hetken todennäköiseltä. Ilveksen Noel Hasalla oli kuitenkin muuta mielessään. Kissojen maalilla Miettinen nyrkkeili lveksen oikelta tulleen keskityksen ulos rangaistusalueeltaan, mutta tämän kannalta harmillisesti suoraan Hasan juoksulinjalle. Nuorukainen tälläsi suoraan juoksusta pomppivaan palloon vastustamattoman laukauksen, tuoden vieraat tasoihin noin varttia ennen ottelun päättymistä.

Maaleja ei enää Kaupissa nähty ja molemmat joukkueet olivat hieman pettyneitä, että pistesaldo jäi kolmen pisteen sijaan yhteen.

Ottelun pelaaja: Erkka Helminen

Ottelun jälkihaastattelussa oli Ilves/2 päävalmentaja Topi Priha ja Kissojen maalivahtivalmentaja Esa Saarinen.

”Olimme hyvin valmistautuneita otteluun ja osasimme odottaa millaisen vastustajan saamme. He eivät välttämättä prässää kovin korkealta, mutta hyökkääjille jää paukkuja vastahyökkäyksiin ja pallonmenetykset ovat meille melko kriittisiä. Pari kertaa niissä nukahdettiin ja vastustaja pääsi rankaisemaan. Meidän joukkueen ilme on nyt paljon luottavaisempi, kuin kolme kuukautta sitten ja se, että tultiin tänään kaksi kertaa tasoihin kertoo, että eteenpäin on menty”, kertoi Priha haastattelussa välittömästi ottelun jälkeen.

Esa Saarinen harmitteli kotijoukkueen vinkkelistä heppoisesti päästettyjä maaleja, mutta piti positiivisena merkkinä kahta paikalliskamppailussa tehtyä maalia.

”Tänään tehtiin pari maalia, viimeksi ei yhtään, joten se totta kai positiivista. Yleensä, jos tehdään kaksi maalia, niin kyllä sillä pitäisi kolme pistettä saada. Tänään saatiin luotua paikkoja, jonkin verran niitä tuhrittiinkin. Vähän paremmalla viimeistelyllä olisi kolme pistettä tänään tullut”, Saarinen pohti.

Seuraava Kissojen kotiottelu ensi viikolla, kun keskiviikkona 25.8. Kauppiin vieraaksi saapuu SalPa.