Kahden erilaisen puoliajan ottelu tarjoili viihdettä alusta loppuun – Kissat 4-3 voittoon paikallisvastustajasta

Tämän kauden Kakkosen lohkovastustajat kohtasivat toisensa lauantai aamupäivän jännitysnäytelmässä. Muutaman avainpelaajan edustusjoukkueen käyttöön antanut nuori Ilves/2 pelasi seuralle nykypäivänä tyypillisellä 3-5-2 muodostelmalla. Pallonhallintavaiheessa Ilves näytti taipuvan 3-1-4-2 muotoon, jolla ottelussa vieraaksi merkitty joukkue yritti luoda pelityylilleen ominaisella tavalla paljon murtautumisia laitakaistoilta monen pelaajan tehdessä liikkeitä vastustajan rangaistusalueelle.  

Ottelua isännöineet Ilves-Kissat pelasivat pallottomana 4-4-2 muodostelmassa ja onnistuivat varsinkin ensimmäisen puoliajan ajan hyvin kontrolloimaan kentän keskustaa, pakottaen Ilveksen useisiin pallonmenetyksiin ja lähinnä pelailuun Kissojen muodon ulkopuolella. Ensimmäisellä puoliajalla hattutempun tehnyt Toni Toijala ja kaksi hänen maaleistaan alustanut Mauro Severino olivat jatkuva uhka paikallisvastustajan puolustukselle. Myös pelaajavalmentaja Jean Fridolin “Frido” Nganbe Nganbe oli ensimmäisellä puoliajalla tärkeässä roolissa tippuessaan hyökkäyksestä keskikentän tueksi.

Kissat pystyivät ensimmäisellä puoliajalla pitkälti nollaamaan vastustajansa ja rankaisemaan useaan otteeseen hyvillä vastahyökkäyksillä. 

Toisella puoliajalla Ilves onnistui pelin tempoa ja prässitasoaan nostamalla pääsemään peliin mukaan, mutta Kissat kestivät jännittävien vaiheiden läpi ja onnistuivat säilyttämään johtoasemansa paikallisvastustajan komeasta loppukiristä huolimatta.  

Kissat vaanivat ja iskivät neljästi ensimmäisellä jaksolla 

Ottelu alkoi punapaitojen kannalta epäonnisesti, kun puolustuksesta Ville Puustinen loukkasi itseään ja joutui jättämään pelin vain kolmen minuutin jälkeen. Kissat pelasivat ottelun alussa pari minuuttia vajaalla ja Tommi Sääksi pääsi kentälle viiden minuutin kohdalla. 

Molemmat joukkueet aloittivat pelin maltillisesti mittaillen vastustajaansa, mutta pelin edetessä Kissat alkoivat pakottaa vastustajansa pallonmenetyksiin ja kymmenen minuutin pelin jälkeen ottelu sai avausmaalinsa.  

Keskikentän pallonriisto hyödynnettiin nopeasti laittamalla hyökkäyskolmikko vauhtiin ja Toijala viimeisteli tyylikkäästi alakulmaan Severinon syötöstä Fridon käynnistämän vastahyökkäyksen päätteeksi. 

Ottelu jatkui Ilves/2 pallonhallinnalla, mutta peli oli suurimmaksi osaksi Kissojen kontrollissa ja joukkue pystyi luomaan jatkuvasti tilanteenvaihdoista vaarallisia maalipaikkoja. Kentälle ottelun alussa tullut Sääksi joutui ottamaan 22 minuutin kohdalla keltaisen kortin pysäyttäekseen Ilveksen vaarallisen hyökkäyksen keskikentälle.  

Puolen tunnin kohdalla Kissojen ottelun pisimmän (n. 25 syötön) pallonhallintavaiheen jälkeen syntyi upea maali. Frido tippui keskikentälle kontrolloimaan peliä. Kissojen liikuttaessa Ilvestä puolelta toiselle Severino pääsi liikkumaan Ilveksen puolustuslinjan ja keskikentän välissä kohti toista laitaa. Frido löysi nostollaan kohti rangaistusalueen vasenta reunaa juosseen Severinon ja tämän hyvä syöttö takaviistoon löysi Toijalan, joka viimeisteli kliinisesti ensimmäisellä kosketuksellaan rangaistusalueen rajalta. 

Ei kauaa niin peli oli 3-0, kun jo kahdesti osunut Toijala heitti pallon nopeasti peliin vasemmalla laidalla ja upeasti tyhjän tilan Ilveksen toppareiden välissä tunnistanut Elias Kuusela antoi pallon pomppia edessään pari kertaa ja laukoi suoraan juoksusta pallon llveksen maalilla pelanneen Felix Lehtisen yli.  

Juuri ennen taukoa Kissat-puolustus lähetti pitkän purkupallon kohti Toijalaa, jolla oli puolessa kentässä vastassa kaksi Ilves topparia. Mahdollisesti Toijalan ensimmäisen puoliajan hurjasta tekemisestä pelästynyt puolustaja epäonnistui täysin yrityksessään palauttaa pallo omalle maalivahdilleen ja Toijalalle jäi jäljellä vain leivän voiteleminen, ja pallo oli neljättä kertaa Ilveksen maalissa.  

Toijalan kliininen taidonnäyte oli ensimmäisen puoliajan viimeinen iso paikka ja sai Aamulehden livestriimissä ottelua kommentoineen Markus Paanasen jopa vertaamaan taitavaa Kissat-hyökkääjää Huuhkaja-tähti Teemu Pukkiin! 

Peli kääntyi toisella jaksolla, mutta Kissat kesti loppuun asti 

Ilves/2 aloitti toisen puoliajan paljon enemmän itsensä näköisenä, ja pystyi nostamaan tempoa prässipelissään, sekä liikuttamaan palloa päättäväisemmin. Nuori ilvesmiehistö loi paikkoja jo toisen jakson ensimmäisillä hetkillä ja onnistui kaventamaan parin minuutin jälkeen. Puoliajalla vaihdosta kentälle tullut Julius Järvinen ehti rangaistusalueella palloon ensimmäisenä ja jatkoi pallon ohi Kissat-vahti Roope Järvisen.  

Julius Järvinen oli selvä piristysruiske keltapaitojen pallonliikuttelulle ja alusti hienolla pelillään 73 minuutin kohdalla Mikke Silvennoisen maalin.  

Kissat onnistui kuitenkin nostamaan puolustusmuotoaan korkeammalle, sai enemmän pallonriistoja ja pystyi pidempiin hyökkäyksiin. Vaihdosta toisella jaksolle peliin tullu Mika Ahonen tuli erinomaisesti hyökkäyksestä keskikentälle pelattavaksi ja sai rytmitettyä Kissojen hyökkäyksiä.  

Paljon vaihtoja toisella puoliajalla tehneen Giorgi Ositashvilin joukkue saikin keltapaitojen loppukirin tyrehdytetty lähes 15 minuutin ajaksi, mutta ottelun loppuhetkillä Mikke Silvennoinen osui vielä toiseen otteeseen ottelun yhteensä seitsemännellä maalilla.  

Silvennoisen maali jäi kuitenkin viimeiseksi, kun peliajan viimeisellä minutiilla maalitolpat tulivat vielä Kissojen avuksi ja punapaidat selvisivät niukasti ottelun voittajina. 

Päävalmentaja Ositashvilin kommentit: 

“Pidän Ilves/2 nuoresta joukkueesta ja heidän tavastaan pelata todella paljon. Tiedän, että he haluavat liikuttaa palloa nopeasti ja vaihtaa pelin painopistettä puolelta toiselle. Puolustimme hyvin joukkueena ja pystyimme luomaan vastahyökkäyksiä ja pelaamaan heidän linjansa taakse. Suurin osa maaleistamme syntyivät hyvistä vastahyökkäyksistä. “ 

“Toisella puoliajalla tein paljon vaihtoja ja joukkueen peli meni luonnollisesti hieman sekaisin. Ilves jatkoi hyökkäämistä ja onnistui murtautumaan selustaamme. Mutta toinen puoliaika oli hyvää oppia joukkueelle ja kokonaisuudessaan olen tyytyväinen. Jatkossa pyrimme pelaamaan tasaisemmin ottelun molemmat puoliajat ja uskon, että kehitymme kokoajan joukkueena.”

Katso tallenne osoitteesta:
https://www.aamulehti.fi/jalkapallo/art-2000007880884.html

Ottelun pelaaja: Toni Toijala  

Kokoonpanot: 

Ilves-Kissat 

Avauskokoonpano: 

#1 Roope Järvinen (MV)

#2 Frido 

#4 Patrik Ahola 

#5 Juho Ihalainen 

#10 Toni Toijala 

#11 Elias Kuusela 

#13 Ville Puustinen 

#15 Mikael Paajanen 

#19 Aleksi Siren 

#56 Tomi Ylinen 

Vaihdossa: 

#22 Maja, #3 Al-Fatli, #6 Moussa, #9 Ahonen, #12 Sääksi, #20 Riiponiemi, #23 Jaakkola.

Ilves/2 

Avauskokoonpano: 

Lehtinen (MV)

Vaajanen 

Riissanen 

Koistinen 

Lehtonen (C) 

Rasinen 

Ruuth 

Pero 

Armstrong 

Peltola 

Silvennoinen 

Vaihdossa: 

Berg, Keso, Hytönen, Tiikkaja, Järvinen, Nurmi 

Teksti:

Rasmus Junila