Ilves-Kissoille kyytiä toisella jaksolla

Kissat oli saanut Pirkkahalliin harjoitusvastustajakseen paikallisen Veikkausliigajoukkue Ilveksen. Ensimmäisellä jaksolla Ilves juoksutti kentälle varsin nuoren ja kokemattoman joukkueen, jossa pelasivat muun muassa koeajalla seuran riveissä olevat Omar Khary ja Kevin Mombilo. Gullit Zolameso, Ibrahim Köse ja Henri Malundama toivat ryhtiä ja kokemusta joukkoon, jonka pelaaminen ei juuri erottunut vastustajastaan Ilves – Kissoista. Kissojen parhaat paikat siunaantuivat Jere Intalalle sekä Jussi Rasvalle, mutta maaliin saakka hekään eivät palloa saaneet. Jaksolla Kissojen puolustus kesti tyylikkäästi Ilveksen hyökkäykset ja loput hoiti maalivahti Tuomas Karjanlahti. Tauolle lähdettiin tasatilanteessa 0 – 0.

Toisella jaksolla Ilves vaihtoi koko miehistönsä ja pelipaitansakin keltaiseksi. Kentälle tulleet kokeneet pelimannit Jonne Hjelmin ja Mika Lahtisen johdolla ratkaisivat pelin jo vartissa. Hjelm teki kaksi ensimmäistä, Lahtinen pari seuraavaa, jonka jälkeen Hjelm viimeisteli hattutemppunsa kauniin kuvion päätteeksi. Antti Hynynen teki vielä yhden ennen kuin Lahtinenkin sai viimeistellä kolmannen osumansa. Toisen jakson ilotulitus päättyi lopulta 0 – 7 lukemiin, eikä Kissoille jäänyt jossiteltavaa. Ilves on saanut miehistöönsä kokeelle myös Emenike Mbachun, jonka kautta vasemmalta laidalta Kissapuolustus revittiin tämän tästä riekaleiksi. Katsomoon näytti siltä, että miehelle olisi pikaisesti rustattava sopimus allekirjoitettavaksi, ennen kuin joku muu seura sen tekee. Vakuuttava esitys.

Ilves-Kissat yllätettiin toisella jaksolla housut kintuissa, kun pelurit valtasivat viheriön. Toki Kakkosen ja Veikkausliigan joukkueiden välillä pitääkin näkyä ero, mutta muutama maali toki tehtiin luvattoman helposti.

Melkoisessa saunassa- Tuomas Karjanlahti
Melkoisessa saunassa- Tuomas Karjanlahti

 

Kissavalkku Jukka Heinonen pyöritteli päätään. ”Pelitempo muuttui puoliajalla totaalisesti, emmekä saaneet vaihdettua pelaamistamme kentälle tulleiden tuoreiden miesten vauhdin mukaiseksi. Toki pelaajamme olivat jo väsyttäneet itseään ensi jaksolla, joka muutoin oli punaisilta ihan oiva esitys. Löylytys palveli myös siinä mielessä, että pelaajamme näkivät konkreettisesti joukkueiden tasoeron sekä toivottavasti ymmärtävät, mitä vaaditaan eron umpeen kuromisessa.”

Seuraavan kerran Ilves-Kissat esiintyy nokialaisille lauantaina 14.3, kun ottelu Menkalan tekonurmella NoPS:a vastaan alkaa klo 14. Kissoilla on tuolloin myös kana kynittävänä, NoPS nimittäin nöyryytti Kissoja sydäntalvella Pirkkahallissa lukemin 1 – 3.