I-Kissat – VIFK 0-0

Ilves-Kissat pääsi kahden tappio-ottelun jälkeen pisteiden makuun maalittomalla kotitasapelillä sarjakärki Vaasan IFK:ta vastaan.

Peli alkoi I-Kissojen kannalta onnettomasti, sillä jo 19 minuutin kohdalla oli puolustuslinjasta jouduttu loukkaantumisten vuoksi vaihtamaan pois Ville Puustinen ja Lari Hakanen. Tilalle tulleet Henri Malundama ja Janne Tulehmo kuitenkin paikkasivat hienosti.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen, tosin hieman kaksijakoinen. Ensin ote oli vierailijoilla ja VIFK:n vikkelä kärkipelaaja karkasi parikin kertaa Kissojen linjan taakse. Hyvin torjunut Jussi Karjanlahti kuitenkin kesti. Jakson edetessä I-Kissat otti peliä paremmin hallintaansa ja pääsi muutaman kerran hätyyttelemään vaasalaisten maalia.

Toisellakaan puoliajalla joukkueiden välistä paremmuutta ei saatu selville. Pallonhallinta, maalipaikat ja tehdyt (tai tekemättömät) maalit menivät kaikki tasan. Jakson alku oli vielä tarkkaa pelaamista, mutta kun väsyneet joukkueet päättivät tunnin pelin jälkeen hakea tosissaan voittomaalia, pelitila ja ottelun viihdearvo lisääntyivät minuutti minuutilta. Lopun päästä-päähän kaahailussa Kissojen parhaat paikat osuivat Eetu Virtaselle, Timor Inabshalle ja Jere Intalalle. Pieni epäröinti ja epätarkkuus viimeisissä ratkaisuissa estivät kuitenkin maalien syntymisen. Vaasalaiset saivat parhaimmillaan pallon tolppaan, mutta eivät maaliin asti.

I-Kissojen pelissä oli eteenpäinmenon merkkejä surulliseen vieraskiertueeseen verrattuna. Paketti pysyi varsin hyvin kasassa ja tällä kertaa nähtiin myös pallollista peliä, joka parhaimmillaan riittää haastamaan minkä tahansa länsilohkon joukkueista. Maalintekosektorille pääsy tuotti kuitenkin edelleen suuria ongelmia, kun alempana kenttää välillä lupaavasti pyörinyt lyhytsyöttöpeli hyytyi lähestyttäessä vastustajan 16 aluetta.

Kissojen ja koko ottelun paras pelaaja oli keskikentän pohjalta toppariksi loukkaantumisten jälkeen siirtynyt Juha Veijonen. Aleksi Siren jatkoi erinomaisia esityksiään Kissa-puolustuksen vasemmalla laidalla.

I-KISSOJEN KOKOONPANO:

1 – TUOMAS KARJANLAHTI

9 – TIMOR INAPSHBA (* Veikkauspörssi-piste)

13 – VILLE PUUSTINEN (12′ -> 8 – HENRI MALUNDAMA)

16 – TUOMO RUOTSALAINEN

17 – EETU VIRTANEN

18 – JERE INTALA

19 – ALEKSI SIREN

21 – HARIWAN SALIM MOHAMMED (70′ -> 7 – JUSSI RASVA)

27 – ARTO LINDBERG

28 – JUHA VEIJONEN (*** Veikkauspörssi-pistettä)

44 – LARI HAKANEN (19′ -> 3 – JANNE TULEHMO)

PENKILLÄ: 6 – RADWAN MOUSSA, 10 – OSSI NIEMINEN, 11 – ANTTI SUONIEMI, 22 – ESA SAARINEN