Huipputärkeä kärkikamppailu Porissa

Ilves-Kissat matkaa sunnuntaina Poriin taistelemaan Kakkosen B-lohkon kärkipaikastaan, kaksi pistettä Kissojen perässä tulevaa FC Jazzia vastaan. Joukkueet ovat tilastojen valoissa tasaisia, kun 19 ottelun jälkeen Kissoilla maaliero on +11 ja Jazzilla +13. Maalirikkaat joukkueet tuskin pettävät lauantainakaan ja ottelun voi katsoa klo 16.00 alkaen Aamulehden tilaajana, kun lähetys Porista tulee yhteistyössä Satakunnan Kansan kanssa.

Jos lauantaina nähdään edes lähelle niin tapahtumarikas ottelu kuin joukkueiden välillä jo tällä kaudella Kaupissa nähtiin, niin yleisö Porissa, ja kotikatsomoissa, tuskin pettyy tälläkään kertaa. Kesäkuussa pelattu ottelu tarjosi 7 maalia, kun Kissat oli ottelussa kolme kertaa johtoasemassa ja lopulta käänsi tulostaululle 4-3 voittolukemat. Kissoille tuolloin onnistui tuttu tehokolmikko Toni Paukkeri (8 maalia Kakkosessa), Milad Zanidpour (11 maalia) ja Gerald Ben (12 maalia).

Jazzin, ja koko B-lohkon, tehokkain pelaaja on brassihyökkääjä Firmino. Kaupin kohtaamisessa taitava hyökkääjä ei onnistunut ohittamaan Joni Miettistä Kissojen maalilla, mutta se lienee yksi harvoja kertoja tällä kaudella. Brasilialaisella on 15 pelatun ottelun jälkeen kasassa huimat 20 maalia ja osa maaleista on tullut niin näyttävien suoritusten jälkeen, että ei olisi suuri yllätys, jos hyökkääjä tekisi ensi kaudellla maaleja korkeammilla sarjatasoilla.

Huippulaadukkaita suorituksia nähtiin myös Kissojen edellisessä ottelussa, kun 6-3 kotivoitossa KaaPo:sta nähtiin mm. Zanidpourin uskomaton kaukolaukaus omalta kenttäpuoliskolta, joka liisi yli maalivahdin ja painui verkkoon.

Viihdetakuu on siis lauantainkin ottelulla, mutta pisteet ovat varmasti myös kummankin joukkueen ykkösprioriteetti, kun ottelun jälkeen on enää neljä ottelua jäljellä ennen neljän parhaan joukkueen mestaruussarjaa, jota kumpikin ottelu ottelulta lähestyy. Jazzilla on Kissojen perään kärkijoukkueista vastassa vielä Klubi 04 ja kakkospaikalla, ottelun vähemmän pelanneena, majaileva SalPa.

Kissoilla puolestaan porin reissun jälkeen katseet kääntyy kauden viimeiseen paikallisotteluun.

Seuraa ottelua Aamulehden kautta, tai Palloliiton tulospalvelusta!