FC Haka – I-Kissat 2-0 (1-0)

Ilves-Kissat ja ykkösdivisioonan Haka kohtasivat harjoitusottelussa Saharan tekonurmella perjantai-iltana klo 18. Ottelu päättyi Hakan voittoon lukemin 2-0. Erityismaininnan ansaitsee vuodenaikaan ja olosuhteisiin nähden mahtava yleisömäärä (n. 250-300 hlöä).

Haka hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta Kissat puolusti tiiviisti. Haka hyökkäsi vaarallisesti laitojen kautta ja 20 minuutin kohdalla pallo osui Kissapelaajan käteen. Tuomari osoitti palloa pilkulle, josta Habib Bamogo siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon. Loppujakso eteni tasaisissa merkeissä. Haka pyöritti peliä pallovarman alimman kuusikkonsa turvin, mutta Kissojen puolustus peitti Hakan pystysyötöt hyvin eikä vaarallisia maalipaikkoja nähty ennen kuin jakson viimeisillä minuuteilla. Hakan pelaaja kuljetti vapaasti keskustan läpi ja laukoi vaarallisesti mutta Kissamaalilla torjunut Tuomas Karjanlahti venytti sormensa laukauksen tielle. Myös Kissojen Eetu Virtanen pääsi kokeilemaan maalintekoa ennen ensimmäisen jakson päättymistä, mutta Hakan maalivahti torjui Virtasen matalan laukauksen. Tauolle siirryttiin kotijoukkueen niukassa 1-0 johdossa.

Toinen jaksoi alkoi avausjakson tavoin tasaisissa merkeissä. Haka hallitsi jälleen kenttätapahtumia siirrellen palloa, mutta Kissat iskivät vaarallisesti vastahyökkäyksistä. Kotijoukkue sai muutamia kertoja pelattua pallon Kissojen maalin edustalle, mutta topparipari Tuomo RuotsalainenVille Puustinen hallitsi suvereenisti alakertaa ja lukemat säilyivät useista tilanteista huolimatta 1-0:ssa. Vaihtojen myötä Haka sai kuitenkin lisää virtaa hyökkäyksiinsä samaa vauhtia kuin Kissojen liike alkoi loppua. Kissojen puolustus kesti 89. minuutille asti, jolloin Mika Jussila syötettiin vasemmalta läpi maalintekoon. Jussila kiersi maalivahdin ja sinetöi loppulukemat 2-0 tarkalla alakulmasijoituksella.

Ottelu tarjosi Kissoille ennen kaikkea oivan tilaisuuden harjoitella tiivistä koko joukkueen puolustamista. Asenne oli joka ukolla kohdallaan, kuten usein ennalta vahvempaa joukkuetta vastaan pelattaessa on. Seuraavien ottelujen haasteena on säilyttää sama tiiviys ja puolustusasenne sekä parantaa pallonhallintaa ja hyökkäyspeliä.

Ilves-Kissojen kokoonpano:

Karjanlahti

Hakanen – Puustinen – Ruotsalainen – Sirén

Rasva (46. Tulehmo) – Veijonen (46. Haukka) – Hariwan (55. Jaakkola) – Virtanen (75. Björk)

Intala – Suoniemi (46. Niskanen)