Ilves-Kissojen kausi päättyi kakkossijaan

Tampereen Kolmonen päättyi lauantaina. Kissat matkusti Nokialle, jossa vanha vainooja, paikallinen Palloseura isännöi keskuskentällä palattua ottelua.

Molempien joukkueiden otteista kävi hyvin nopeasti selväksi se, että panosta vailla olevassa ottelussa hyvin harvoin esitetään kovinkaan suurta draamaa. Peli pelailtiin, kun se sarjaohjelmaan oli pelattavaksi määrätty.

Sen verran vierasjoukkueella oli vielä puhtia, että se siirtyi kahden maalin johtoon ensi jakson aikana. Ensin nokialaisrysään osui Toni Toijala, joka sai toisenkin mahdollisuuden yrittäessään rangaistuspilkuta lisätä maalitiliään. Keskelle maalia suunnattu laukaus oli helppo torjua, kun nokialaismolari ei yrittänytkään aavistaa vedon suuntaa. Ville Puustinen sen sijaan onnistui reilun puolen tunnin pelin jälkeen viimeistelemään kauden yhdeksännen osumansa.

Kissojen Juha Jokinen onnistui viemään vieraat jo kolmen maalin johtoon ennenkuin Eric Bullock sai rikotuksi kotijoukkueen kuparisen. Viimeisellä kympillä Kissojen maalitykiksi intoutunut Toijala paukautti vielä yhdennentoista osumansa vastustajien verkkoon, jolla sinetöityi 1-4 loppulukemat.

Toni Toijala

Jalkapallokausi 2019 on näin saatu päätökseen. Hämeenlinnalainen HJS Akatemia varmisti sarjan voiton jo viikkoa ennen kauden päätöstä. Vaikka Ilves-Kissat peittosi syyskierroksella HJS:n vakuuttavasti, sen mainiosti sujunut syyskierros ei riittänyt kuin sarjan kakkospaikkaan, kun kevätkierroksella tappiot ACE:lle, HJS:lle ja NoPS:lle verottivat ihan liikaa lopullisesta pistesaldosta.

Vaikka ottelut Kolmosessa aika ajoin ovat varsin mielenkiintoisia ja tasokkaitakin seurattavia, tosiasia on kuitenkin se, että kun sarjaa pelataan puhtaasti amatööripohjalta, parhaan mahdollisen kokoonpanon saaminen yhtä aikaa kentälle on haastava yhtälö. Sama ongelma todennäköisesti tiedostetaan muissakin joukkueissa.

Kissojen terävin kärki mietteissään – E Helminen ja A Suoniemi

Kun kausi on nyt ohi, kiitetään sydämellisesti kaikkia pelaajia, joukkueen valmennusta ja taustavoimia sekä luonnollisesti jokaista vastustajajoukkuetta sekä erotuomareita omasta panoksestaan ottelutapahtumissa.