Ilves-Kissat uuteen aikaan – Tuomas Karjanlahti seuran puheenjohtajaksi

Ilves-Kissat valitsi perjantaina uuden johtokunnan. Seuran puheenjohtajaksi valittiin entinen Kissapeluri Tuomas Karjanlahti, varapuheenjohtajaksi Petri Intala ja taloudenhoitajaksi Kissoissa pelaajana tulevallakin kaudella jatkava Juha Jokinen. Lisäksi johtokuntaan valittiin naisten joukkueen joukkueenjohtaja Kati Kumpu sekä miesten joukkueen toimihenkilöt Kai Vesa ja Pekka Salo. Myös entinen puheenjohtaja Ari Suoniemi jatkaa johtokunnassa.

”On kunnia toimia näin perinteisen ja hyvin hoidetun seuran puheenjohtajana. Edellinen johtokunta on tehnyt mahtavaa työtä nostaessaan Ilves-Kissat tälle sarjatasolle pitkäjänteisellä työllä. Seura on terveellä pohjalla ja tästä on loistava lähteä rakentamaan ja kehittämään toimintaa seuraavalle tasolle”, Karjanlahti kommentoi tunnelmiaan.

Ilves-Kissat sijoittui viime kaudella kolmosessa täpärästi toiseksi. Karjanlahti oli itse mukana pelaamassa joukkueen edellisellä kakkosen visiitillä. Seinäjoelta lähtöisin oleva maalivahti pelasi tämän jälkeen FC Hakassa ja TPV:ssä ennen paluutaan Ilves-Kissoihin. Maalissa miestä ei kuitenkaan nähdä, sillä hanskat menivät naulaan kauden 2019 päätteeksi.

”Tavoitteenamme tulee olemaan nousu kakkosdivisioonaan, se on selvää. Joukkueen pelaajistossa on monta jätkää, jotka ovat jo todistaneet tasonsa kakkosessa ja ansaitsevat pelata korkeammalla sarjatasolla. Teemme töitä kuitenkin pitkällä aikajänteellä ja talouden ehdoilla, emmekä tavoittele pikavoittoja. Sarjatasostamme huolimatta teemme asiat ammattimaisesti niin kentällä kuin kentän ulkopuolella”, valottaa uusi puheenjohtaja seuran lyhyen tähtäimen visiota.

Kissoihin Karjanlahden sai palaamaan seuran arvot ja yritteliäs lämminhenkinen toiminta, jossa koko seurayhteisö on joukkueen takana hyvinä ja huonoina hetkinä.

”Tulemme jatkamaan samalla Kissahengellä, jonka Eikka Helminen ja Ari Suoniemi ovat seuraan istuttaneet. Yhteishenki ja toisten kunnioitus tulevat olemaan pääarvojamme, joista ei tingitä. Ilves-Kissat on lämminhenkinen seura, jossa niin pelaajien kuin toimihenkilöiden on mielekästä tehdä töitä yhteisen päämäärän eteen.”

Tulevalla kaudella joukkueen runko tulee pysymään hyvin kasassa, mutta myös uusia pelaajia kartoitetaan. 

”Joukkueen kartoitus on hyvässä vauhdissa ja pelaajasopimuksien julkaisun aloitamme tulevina viikkoina”, toteaa Karjanlahti pelaajatilanteesta loppuun.

YHTEISTYÖKUMPPANI, LÄHDE MUKAAN KISSOJEN MATKALLE

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus lähteä mukaan pitkäjänteiseen yhteistyöhön Tamperelaisen urheiluseuran kanssa. Mikäli yrityksesi haluaa olla mukana matkalla, voi seuraan olla yhteydessä jo tässä vaiheessa osoitteeseen ilves-kissat@ilves-kissat.fi.