Ilves-Kissat – TKT kahden välipäivän jälkeen

Sunnuntaina kellistettiin TP-T puhtaasti 0-4 ja heti kahden välipäivän jälkeen vastaan asettui Lamminpään kentälle tuttuakin tutumpi Tampereen Kisatoverit. Vuosien saatossa joukkueet ovat ottaneet verisestikin yhteen, vaikka nyt näyttää tasoero joukkueiden välillä sellaiselta, että voimakkaammat tunteet jäävät vääjäämättä odottamaan tasaisempia kohtaamisia.

Kotijoukkue marssitti viheriölle kokoonpanon, joka esitti paikalle saapuneille hyvin viihdyttävän ja runsaasti maalipaikkoja tarjonneen ottelun, jossa jo puoliaikaan mennessä nautiskeltiin viidestä tehdystä maalista ja sitäkin useammasta herkullisesta tilanteesta. Sanalla sanoen nähtiin kauden viihdyttävin ottelu, vaikka sää olikin viileä ja tuuli aika ajoin puhkui vihaisesti.

Kissojen peli pyöri näyttävimmin akselin Eetu VirtanenJere IntalaToni Toijala pyörittämänä. Kaksi ensimmäistä maalia syntyi Intalan syöttäminä ja Virtasen viimeisteleminä. Joukkueen kolmannen iski Ville Puustinen ennenkuin Virtanen onnistui henkilökohtaisesti kolmannen kerran maalinteossa. Eikä puoltakaan tuntia ottelun alkamisesta kulunut, kun Intala roikotti pallon paristakymmenestä metristä maalivahti Juuso Saikkosen yli verkkoon. Erinomaisia maalintekopaikkoja oli kerrottuja useampiakin, mutta niistä onnistuminen jätettiin tulevaisuuteen. Taukoa vietettiin 5-0 lukemissa, joten toisella jaksolla olikin mahdollisuus taas rotaation pyörittämiseen.

Kentälle tauolta tulleen Iiro Riponiemen ei tarvinnut kuin kerran pyrähtää TKT:n maalille, kun Puustis-Ville tarjosi hänelle avopaikan, josta mies suti ensi kosketuksella pallon reppuun. Kahdeksan pelatun minuutin kohdalla erotuomari Petteri Pulkkinen nosti keltakortin siniharmaiden Konsta Yliselle ja osoitti myös rangaistuspilkkua, jolta Jere Intala paukautti vakuuttavasti pallon maaliin. Seitsemän maalin johto tuuditti kotijoukot jo nautiskelemaan tilanteesta, jonka johdosta vastustajat hyökkäsivät muutaman kerran vaarallisesti Johan Pihlajamäen vartioimaa maalia kohden, joten kissamolari joutui esittämään huiman jalkatorjunnankin pitääkseen verkkonsa neitseellisenä. Lopuksi rahtusen yliajalla Toni Toijala hyökkäsi voimakkaasti vieraiden maalinsuulle vaihdettua Antti Salosta kohden. Salonen esitti kuitenkin mahtitorjunnan, jonka seurauksena pallo kimposi Jussi Rasvan lapikkaaseen, josta lähti ottelun loppulukemaksi 8-0 sinetöinyt osuma.

Ravintola Vanha IKE palkitsi punaisten parhaina Eetu Virtasen ja Jere Intalan.

Seuraavaksi pelataankin jo sitten sarjan kärkisijoista, puhtaan pelin joukkueista PS-44 isännöi Ilves-Kissoja perjantaina 7.6 klo 18.30 Apialla.

Kissanuttuun täksi kaudeksi pukeutunut Toni Toijala on tuonut joukkueen peliin uusia variaatioita