Niin siinä taas kävi – kuudennen kerran peräkkäin

Ilves-Kissat ei uskalla voittaa. Siitä saatiin taas konkreettinen osoitus lauantaina Oulunkylässä. Peli Gnistania vastaan oli ensi jaksolla totaalisesti vierasjoukkueen hallussa, mutta maalinteko on edelleen tuskaista, vaikka nyt Miikka Mörö jysäytti kanuunansa vaparista reppuun muutamaa minuuttia ennen puoliaikaa. Tunnin kohdalla Kissapuolustus kohteli kaltoin Fisnik Gerxhaliuta ja pilkulta pamautti Valte Vuorela pallon Tuomas Karjanlahden taakse. Lopussa tapahtui se, joka on tällä kaudella tapahtunut useasti; vastustaja onnistui hetkeä ennen loppuvihellystä, kun Niko Tirkkonen vippasi loppulukemiksi 2-1.

Juhannuksen jälkeinen kuuden peräkkäisen tappion putki olisi saatava nopeasti poikki. Ensi sunnuntainakaan urakka ei ole helppo, kun JäPS, joka eilen pesi Palloveikkojen naaman puhtaasti 0-3 Tammelassa, isännöi Ilves-Kissoja kotikentällään. Jostakin olisi saatava rikki revitty itseluottamus takaisin, vierasvoitto Järvenpäästä olisi hyvä alku, muutoin loppukaudesta tulee pitkä ja kivinen.

2015_2_kissat_tpv_mörö_1

Mörön toinen maali – laiha lohtu