Voittoputki venyy – vahvasti pelannut TPV/2 taipui lukemin 2-1

Kauden toiseen kotiotteluun Lamminpäähän Ilves-Kissat sai vastaansa TPV:n kakkosjoukkueen. Kissat ovat aloittaneet Kolmosen sarjakauden hienosti kaatamalla ensimmäisessä ottelussa Tampere Unitedin, toisessa ottelussa ACE:n ja viikko sitten kauden ensimmäisessä kotiottelussa Forssan Jalkapalloklubin. TPV:n saldo kolmesta ensimmäisestä pelistä on lähes yhtä hieno, pienoisena kauneusvirheenä viime kierroksella kärsitty tasapeli ACE:n kanssa. Vyöltä löytyivät kuitenkin voitot sarjanousija Tervakosken Padosta sekä toisesta suunnasta alaspäin tulleesta Tampere Unitedista. Tiedossa oli siis hikinen iltapuhde molemmille joukkueille.

Pelaajien valmistautumista otteluun ei varmasti helpottanut Ukko ylijumalan oikukas mieli. Välillä paistoi aurinko, välillä tuli vettä kuin saavista kaatamalla. Tämä ei pelaajien otteissa onneksi näkynyt, kiitos Lamminpään kenttämestarin, joka oli hieronut vihreän veran jälleen kerran huippukuntoon! Pallo liikkui samettisesti, vaikka jokainen kosketus ei välttämättä samettia tai muuta pehmeää ollut nähnytkään.

Ottelu alkoi niin kuin Kissojen ottelut ovat viime aikoina alkaneet – Kissat piti palloa, vastustaja puolusti tiiviisti ja iski vastaan. Kotijoukkue loi painetta TPV:n maalille heti ensimmäisistä minuuteista lähtien, mutta alusta asti oli selvää, ettei TPV:n nuori ja nälkäinen joukkue myy itseään halvalla. Lisäksi oli hienoa nähdä, että kolmas joukkue putkeen yritti pelata Kissoja vastaan eikä tyydytty pelkkään pitkään palloon. Näistä tilanteista vierasjoukkue rakensikin maltilla muutaman orastavan tilanteen, mutta loppujen lopuksi kapteeni Juha Jokisen ohjaamalla puolustuslinjalla ei sen suurempaa hätää ollut. Ensimmäisen jakson ehkäpä paras tilanne avautui vastahyökkäyksen vastahyökkäyksestä oikealta hyökänneelle Jere Remekselle. Remeksen laukaus kuitenkin sivuverkkoihin. Näissä tunnelmissa ”kissaa ja hiirtä” pelattiin ensimmäinen nelivitonen loppuun ja puoliajalle siirryttiin maalittomassa tasatuloksessa.

Toiselle jaksolle päävalmentaja Ositashvili halusi selkeästi hyökkäävämmän ilmeen ja kentälle vaihdettiin taiteilijakaksikko Virtanen-Toijala. Näistä jälkimmäinen ottikin TPV:n puolustuslinjan heti taskuunsa ja haastoi vuoroin vasemmalta ja vuoroin oikealta. Ottelun avausmaali syntyi, kun Toijala haastoi vasemmalla laidalla, pelasi pallon loukkaantumisen jälkeen avaukseen palanneen Mika Ahosen jalkaan maalin edustalle ja tämä siirsi pelivälineen ensimmäisen kerran vierasjoukkueen maalipuiden sisään. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu 56 minuuttia ja maali oli Ahoselle kauden toinen. Ottelun juoni pysyi tämän jälkeen samana. Kissat painoivat päälle ja TPV puolusti uhrautuvasti. Lopulta uhrautuva puolustaminen osui omaan nilkkaan, kun vierasjoukkueen toppari pelasi tilanteen hieman yli ja epäonnekseen liukui pallon oman maalivahdin ulottumattomista kohden omaa maalia. Toni Toijala kerkesi tähänkin palloon ensimmäisenä ja siirsi pallon maalilla odottaneelle Elias Kuuselalle. Elkulla oli helppo työ laittaa pallo tyhjään rysään. 76 minuuttia pelattu ja Kissat turvallisen tuntuisessa 2-0 johdossa.

Menikö hyvänolontunne puseroon vai saivatko TPV:n pelaajat tästä lisää sisua, 2-0 maalista ei mennyt kuin kaksi minuuttia ja pallo oli Kissojen maalissa. Puolesta kentästä lähetetty, vaarattoman näköinen, pallo leijaili koko kissapaletin yli ja löysi linjan taakse kirmanneen Niklas Sampilan. Sampilalta hieno haltuunotto ja kliininen viimeistely ohi voimattoman Jimi Salon. Sen kummempaan loppukiriin TPV ei kuitenkaan enää yltänyt vaan kotijoukkue hoiti viimeisen vajaan vartin rutiinilla ja kokemuksella kotiin. Ottelu vihellettiin neljän lisäaikaminuutin jälkeen päättyneeksi ja Kissojen kauden neljäs voitto oli tosiasia. Neljästä ottelusta neljä voittoa maalierolla 13-4 antaa tässä vaiheessa kautta Kissalaumalle hyvät lähtökohdat taistella paikasta ylempään loppusarjaan, ja paikasta nousukarsintaan.

Hyvien peliesitysten lisäksi alkukaudessa on huomionarvoista on ollut se, että kauden kotiotteluissa yleisömäärää indikoiva viisari on molemmilla kerroilla värähänyt niukasti, mutta varmasti yli sadan hengen – Suomen kesäsäästä huolimatta. Kiitokset kaikille katsojille, toivottavasti sama trendi jatkuu ja näemme teitä yhtä sankoin joukoin Lamminpään urheilukentällä. Erityiskiitokset ottelusta kuuluttaja Lasse Toivalle, joka tuurasi nopealla aikataululla tänään estynyttä vakiokuuluttajaamme Epi Holloa.

Seuraavan kerran pelataan ensi keskiviikkona. Vastustaja ei ainakaan helpotu, kun Lamminpäähän saapuu Pallo-Sepot 44 Valkeakoskelta. Ottelu alkaa klo 19, grilli on jälleen kuumana ja liput ennakkoon verkkokaupasta (3e/5e) ja portilta (7e/5e). Tervetuloa!

Ottelukooste ja kuvia tulossa myöhemmin tälle sivulle.