PATO – I-Kissat 0-6 (0-1)

I-Kissat haki selvän 0-6 vierasvoiton Tervakosken huippukuntoiselta keskuskentältä ja pelasi samalla kauden ensimmäisen nollapelinsä. Kissojen esitys oli luokkaa parempi kuin nurmikenttäkauden avanneessa TPV/2 -pelissä edeltävänä sunnuntaina.

I-Kissat otti pelin haltuunsa heti ensiminuuteista lähtien, eikä yleensä kovana kotijoukkueena tunnettu Pato päässyt koko ottelussa juurikaan hätistelemään vierasjoukkueen maalia. Ainoastaan toisen jakson alussa Pato sai jonkinlaista otetta peliin, mutta viimeistely-yritykset jäivät varsin kesyiksi muutamaa vaarallista erikoistilannetta lukuun ottamatta. Varsinkin viimeisen puolituntisen aikana I-Kissojen pelissä häikäisi muukin kuin ilta-auringossa hohtanut kokovalkoinen peliasu. Ilman rentoa tunnelmointia parissa huippupaikassa Kissojen maalilukemat olisivat voineet olla vieläkin komeammat. Vieraiden lopun hallintaan oli tosin osasyynä Padon kovimman taistelutahdon lopahtaminen 0-2 maalin jälkeen.

Vieraiden maalitehtailun aloitti Jaakko Wainikainen 12. minuutilla, kun mies ennätti Juha Jokisen keskitykseen ennen Pato-vahti Jarno Tuomisaloa. Toista maalia saatiinkin sitten odottaa aina tunnin kohdalle, jolloin vaihdosta taiteellista vaikutelmaa kentälle tuonut Ossi Nieminen ohjasi pallon takatolpalta sisään Antti Haukan hengästyttävän nerokkaasta esityöstä. 79-85 minuutilla nähtiin kaikki sarjatasotkin huomioon ottaen harvinainen yhden miehen show, kun Jani Nyblom tykitti kuudessa minuutissa puhtaan hattutempun, joka taitaa lähennellä ainakin Kolmosen nopeusennätystä. Syöttäjinä “Nyssen” maaleihin toimivat Nieminen, Padon laitapakki ja 40 metrin määrämittaisen Nyblomin juoksulinjalle lähettänyt toppari Tero Lamminen. Loppulukemat 0-6 viimeisteli Jussi Lahtinen Toni Järvisen rajaheiton jälkeen.

I-Kissojen joukkueessa oli paljon onnistujia, joista voisi nostaa esiin montakin nimeä. Hyökkäyspäässä varsinkin Jani Nyblom pikahattutemppuineen oli jälleen huimassa vireessä. I-Kissojen voiton tae oli kuitenkin virheettömästi pelannut puolustuslinja Haukka (Rajala) -Lamminen-Seppänen-Järvinen ja maalivahti Kruuti. Verkkotoimitus nostaakin I-Kissojen parhaaksi pelaajaksi kapteeni Tero Lammisen, jonka isällinen olemus ja äärimmäinen rauhallisuus toi rutkasti lisää ajatusta varsinkin Kissojen pallolliseen peliin.

Man of the Match: Tero Lamminen

Erityismaininta: Padon taustajoukkojen makkarat

I-Kissojen virallinen ruokakriitikko Tuomas Jukkola antoi Tervakosken legendaarisille grillimakkaroille jälleen kerran täydet viisi tähteä.

I-Kissojen maalit: 12 Wainikainen (Jokinen), 63 Nieminen (Haukka), 79 Nyblom (Nieminen), 83 Nyblom, 85 Nyblom (Lamminen), 89 Lahtinen (Järvinen)

I-Kissojen varoitukset: 37 Antti Haukka

I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):

Kruuti

Järvinen, Seppänen, Lamminen, Haukka (81 Rajala)

Toppila, Lindroos (70 Jukkola), Jokinen (61 Janne Tulehmo)

Nyblom, Wainikainen (61 Nieminen), Lahtinen

I-Kissat haki selvän 0-6 vierasvoiton Tervakosken huippukuntoiselta keskuskentältä ja pelasi samalla kauden ensimmäisen nollapelinsä. Kissojen esitys oli luokkaa parempi kuin kauden ensimmäisessä nurmipelissä edellisellä viikolla.
I-Kissat otti pelin haltuunsa heti ensimmäisistä minuuteista lähtien, eikä yleensä kovana kotijoukkueena tunnettu Pato päässyt koko ottelussa juurikaan hätistelemään vierasjoukkueen maalivahti Mikko Kruutia. Ainoastaan toisen jakson alussa Pato sai jonkinlaista otetta peliin, mutta viimeistely-yritykset jäivät varsin kesyiksi paria erikoistilannetta lukuun ottamatta. Varsinkin viimeisen puolituntisen aikana I-Kissojen pelissä häikäisi muukin kuin ilta-auringossa hohtanut kokovalkoinen peliasu. Ilman rentoa tunnelmointia parissa huippupaikassa Kissojen maalilukemat olisivat voineet olla vieläkin komeammat. Vieraiden lopun hallintaan oli tosin osasyynä Paton kovimman taistelutahdon lopahtaminen 0-2 maalin jälkeen.
Vieraiden maalitehtailun aloitti Jaakko Wainikainen  12. minuutilla, kun mies ennätti Juha Jokisen keskitykseen ennen Pato-vahti Jarno Tuomisaloa. Toista maalia saatiinkin sitten odottaa aina tunnin kohdalle, jolloin vaihdosta lisää taiteellista vaikutelmaa kentällä tuonut Ossi Nieminen ohjasi pallon takatolpalta sisään Antti Haukan hengästyttävän nerokkaasta esityöstä. 79-85 minuutilla nähtiin kaikki sarjatasotkin huomioon ottaen harvinainen yhden miehen show, kun Jani Nyblom tykitti kuudessa minuutissa puhtaan hattutempun, joka taitaa lähennellä ainakin Kolmosen nopeusennätystä. Syöttäjinä “Nyssen” maaleihin toimivat Nieminen, Padon laitapakki ja 40 metrin määrämittaisen Nyblomin juoksulinjalle lähettänyt toppari Tero Lamminen. Loppulukemat 0-6 viimeisteli Jussi Lahtinen Toni Järvisen rajaheiton jälkeen.
I-Kissojen joukkueessa oli paljon onnistujia, joista voisi nostaa esiin montakin nimeä. Hyökkäyspäässä varsinkin Jani Nyblom pikahattutemppuineen oli jälleen huimassa vireessä. I-Kissojen voiton tae oli kuitenkin virheettömästi pelannut puolustuslinja Haukka (Rajala)-Lamminen-Seppänen-Järvinen ja maalivahti Mikko Kruuti. Verkkotoimitus nostaakin I-Kissojen parhaaksi pelaajaksi kapteeni Tero Lammisen, jonka isällinen olemus ja äärimmäinen rauhallisuus toi rutkasti lisää ajatusta varsinkin Kissojen pallolliseen peliin.