NoPS – I-Kissat 0-5 (0-2)
I-Kissat vetäytyi kesätauolle sarjan kärkipaikalla haettuaan yllättävän selvän 0-5 vierasvoiton Nokialta. Ottelu oli komea päätös hienosti sujuneelle kevätkierrokselle ja osoitti, että Kissojen peli on tällä hetkellä kaikilta osin hyvällä mallilla. Kissat pystyi Nokian keskuskentällä hellelukemista huolimatta melko kovavauhtiseen peliin. Ja vaikka NoPS pysyi kyydissä mukana selvästi paremmin kuin Pallosepot edellisenä keskiviikkona, ei voittajasta lopulta ollut juurikaan epäselvyyttä.
Tällä(kin) kertaa I-Kissat sai peliin lentävä lähdön, kun Jani Nyblom ja Jaakko Wainikainen puhkoivat kumpikin kertaalleen tuloksekkaasti NoPS:n varsin korkealla pelanneen puolustuslinjan jo ensimmäisten 20 minuutin aikana. Kissat sai avausjaksolla muutamia muitakin hyviä paikkoja, mutta ei lisämaaleja. Toinen puoliaika sujui vielä ensimmäistäkin enemmän I-K:n merkeissä aina viimeiselle kymmenelle minuutille asti, jolloin vieraiden ajatukset alkoivat jo siirtyä pelistä mökkisaunan lauteille. Hienoa kuitenkin oli, että keskittyminen (juuri ja juuri) riitti viidennen perättäisen nollapelin varmistamiseen. Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka pallonhallinta jakautui kohtalaisen tasaisesti, hyytyi NoPS:n hyökkäyspeli käytännössä täysin Kissa-pakkien ja keskikentän puristuksessa. I-K:lta puolestaan löytyi hyökkäystehoja laajalta rintamalta ja vaikka muille jakaa.
On sanomattakin selvää, että I-Kissojen joukkue oli täynnä onnistujia, kun kovana kotijoukkueena tunnettu NoPS kaatui jääkiekkolukemin. Hyvistä parhaita olivat täysin pitelemätön kahden maalin ja yhden tolpan kärkimies Jaakko “MOM” Wainikainen, tärkeän avausmaalin tehnyt ja toisen syöttänyt Jani Nyblom sekä vielä 89. minuutilla 40 metrin täysvauhtisia spurtteja vedellyt keskikentän lasseviren Juha Jokinen. Pakeista illan komeimmat suoritukset tarjoili tällä kertaa laitapuolustaja Toni Järvisen jumalainen vasen jalka.
Joukkueella on nyt edessä parin viikon tauko, jonka aikana ladataan akkuja pitkää ja synkkää syksyä varten. Myös verkkotoimitus vetäytyy kesälomalle ja seuraavia raportteja on varmuudella luvassa vasta elokuun alkupuolella. Siihen asti toivotamme kaikille kaunista kesää!

Man of the Match: Jaakko Wainikainen
I-Kissojen maalit: 15 Nyblom (Järvinen), 20 Wainikainen (Nyblom), 61 Oma maali (Haukka), 70 Wainikainen (Janne Tulehmo), 78 Janne Tulehmo (rp.)
I-Kissojen varoitukset: Jokinen
I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):
Kruuti
Järvinen, Seppänen, Lamminen, Suokas (82 Rajala)
Haukka (72 Lopez), Jokinen, Räihä
Nyblom (60 Lindroos), Wainikainen (80 Suoniemi), Lahtinen (46 Janne Tulehmo)

