Luottokaksikon side Kissoihin syvenee
Nelosdivarista saakka mukana keikkuneet luottomiehet Antti Haukka ja Jaakko Wainikainen ovat varmistaneet jatkonsa Kissalauman matkassa myös tulevana kesänä.
Toissa kauden maalipyssy Wainikaisen viime kausi meni suurimmaksi osin piloille loukkaantumiskierteen takia, eikä polvi ole vieläkään täysin terve. Kuntoutusmotivaatio on kuitenkin nyt katossa, joten vastustajan puolustajat saanevat ihailla miehen komeita osumia jälleen kesällä. Viime kaudesta puolet ulkomailla viettänyt Haukka on tällä kaudella alusta asti tutulla 110 %:lla mukana joukkueessa ja valmiina pelaamaan siellä, missä milloinkin tarvitaan.
Pelaamisen ohella kaksikko on kuluneen talven aikana ottanut vastuuta seurassa myös kentän reunalla ja sen ulkopuolella, sillä tuoreet seuran johtokunnan jäsenet ottivat syksyllä valmennusvastuun Kissanaisten joukkueen neitsytkaudesta futsal-liigassa. Käteen talvesta on tähän mennessä jäänyt saavutettu minimitavoite eli sarjapaikan uusiminen korkeimmalla sarjaportaalla sekä herännyt into valmentamiseen. Tämän lisäksi Haukka on ottanut vastuulleen seuran kotisivujen päivittämisen ja muun tiedottamisen.

