Kausi alkaa – Kissojen valmennusjohdon terveiset kaudelle 2011
Viime kauden runko on säilynyt suurin piirtein kasassa, lukuunottamatta toppariosastoa. Kyseisen osaston kapeus on näin kauden alla suurin murheenkryyni. Joukkuetta on saatu vahvistettu oikeastaan kaikille muille paikoille. Varsinkin Tommi Rasinmäki ja Abu Sankoh ovat uusista miehistä esiintynet edukseen harjoituspeleissä. Vaikka tulokset ja esitykset ovatkin olleet vaihtelevia talven peleissä niin valmennus on saanut suht selkeän kuvan joukkueen vahvuuksista ja heikkouksista. Lisäksi nuoret kaverit ovat esiintyneet edukseen. On hienoa nähdä kunnollista kilpailua pelipaikoista heidän ja kokeneempien jamppojen välillä.
Harjoituksellisesti talvi on ollut vähintäänkin haastava. Joukkueen ydinryhmä on harjoitellut erittäin hyvin, mutta aika monella on pohjat sellaiset, että 90 min. on vielä tekemätön paikka. Tämä oli osittain valmennuksen tiedossa jo harjoituskauden alussa ja siitä syystä rinki on pyrittykin pitämään varsin suurena. Tosin näin jälkiviisaana on pakko todeta, että poissaoloja on silti sattunut osumaan liikaa turhan monen kohdalle. Kevään korvilla on kuitenkin koko rinki treenannut hyvin, joten saa nähdä mihin lyhyt valmistautuminen alkukaudesta riittää.
Tavoite on nousijajoukkueelle varsin selkeä eli sarjapaikan turvaaminen myös ensi kaudeksi. Siihen liittyen joukkue on viritellyt pientä yhteistyötä FC Hakan kanssa ja Aleksi Nieminen on varmasti Hakasta mukana ensimmäisissä peleissä. Se miten yhteistyö jatkuu, on vielä osittain hämärän peitossa. Yhtenä syynä mm. tämän hetkinen turbulenssi koko pirkanmaalaisessa jalkapallossa, mikä sotkee monen joukkueen valmistautumista kauteen näinkin myöhään.
Kausi alkoi vappuaattona niukalla tappiolla Tikkurilassa ja 7.5 jatketaan Ratinassa. Toukokuun puolenvälin jälkeen joukkue pelaa kotinpelinsä Tammelan legendaarisella stadionilla. Sarjasta on tulossa mielenkiintoinen varsinkin siitä syystä, että samassa lohkossa on rakkaat viholliset Ilves ja TPV. Lisäksi lohkossa on neljä nousijajoukkuetta, joten kiihkeitä otteluita on tulossa.
Tervetuloa Tammelaan/Ratinaan kannustamaan perinteikästä Ilves-Kissojen joukkuetta!
Jalkapalloterveisin,
Tomi Mönkkönen, Jukka Heinonen & Jussi Ristimäki

