Ilves-Kissat – TP-T 5-0 (1-0)

Ilves-Kissat – TP-T  5-0 (1-0)

Kissat venytti sarjajohtonsa jo kahdeksaan pisteeseen kaatamalla paikalliskamppailussa hyvin taistelleen TP-T:n. Samalla nollaputki jatkui jo lähes käsittämättömiin sfääreihin, kun Mikko Kruutin vartioima maali pysyi koskemattomana jo yhdeksännen kerran peräkkäin. Pelin alku ei ollut helppo taistelevan vastustajan sekä oman ponnettoman esityksen seurauksena.  Koko ensimmäistä puoliaikaa leimasi tietynlainen haluttomuus, mutta kuten niin monta kertaa ennenkin tällä kaudella, Kissojen murhaavan tehokas hyökkäyskalusto masensi vastustajan hyvän alun jälkeen tekemällä lähes ensimmäisestä tekopaikasta maalin. Tällä kertaa vuoron sai Jussi Lahtinen, joka murtautui laidasta läpi ja viimeisteli varmasti Pekka Toppilan vapauttavasta syötöstä.

Toisella jaksolla Kissojen peli parani hiukan, mutta TP-T ja etenkin sen liukkaat laitalinkit pitivät pelin tasaisena ja Kissojen puolustuslinjan työllistettynä aina reilun tunnin kohdalle saakka, jolloin Janne Tulehmo iski vapauttavan toisen maalin hallitulla ylänurkkasijoituksella puolittaisen läpiajon päätteeksi. Tämän jälkeen peli vapautui huomattavasti ja seuraavan reilun kymmenen minuutin aikana nähtiinkin sitten kolme maalia lisää ja peli oli ohi. Kissojen onnistujia tänään olivat keskikentän dynamo ja kaksi maalia alustanut Toppila, kahden maalin Janne Tulehmo sekä vaihdosta tulleet kauden avausmaalinsa tehnyt Antti Suoniemi sekä keskikentän pallollista peliä rauhoittanut José López. Man of the match –palkinnon pokkaa kuitenkin itseoikeutetusti jälleen nollan pelannut Mikko Kruuti.

I-K:n kokoonpano (4-3-3):
Kruuti
Järvinen (81. Rajala), Haukka, Seppänen, Suokas
Toppila, Lindroos (62. López), Jokinen (78. Soininen)
Lahtinen (46. Suoniemi), Nyblom (78. Jani Tulehmo), Janne Tulehmo

Maalit:
21. Lahtinen (Toppila), 67. Janne Tulehmo (Nyblom), 72. Nyblom (Suoniemi), 74. Janne Tulehmo, 78. Suoniemi (Toppila)

Varoitukset:
39. Nyblom, 60. Toppila, 61. Suoniemi