I-Kissat-TP-49 6-1 (4-0)

Ilves-Kissat jatkoi voittoputkeaan jo viiteen peliin Suomen cupin pelit mukaan luettuna murskaamalla TP-49:n peräti 6-1 ja ponnahti samalla kolmosen sarjakärkeen. Vierasjoukkueen esitystä on silti turha lytätä, sillä Kissojen ja ennen kaikkea Jani Nyblomin alkurynnistys oli vain yksinkertaisesti niin musertava, etteivät Toijalalaiset enää siitä toipuneet. ”Nysse” iski kolme maalia 20 minuuttiin ja peli oli ohi. Kun Nyblom tarjoili vielä puolen tunnin kohdalla Pekka Toppilalle tyhjän maalin ja lukema taululla oli 4-0, oli loppuaika pelkkää pelailua. Toisen jakson aikana Jussi Lahtinen maalasi ensin itse – yllättäen Nyblomin esityöstä – ja syötti vielä Ossi Niemisen 6-0 osuman. Varmasti pelanneen Kissapuolustuksen keskittyminen herpaantui ottelun loppupuolella kerran ja vieraat kaunistelivat numeroita Joonas Saariniemen maalilla.

Kirjoittamattoman säännön mukaan samaa pelaajaa ei helpolla valita kahta kertaa peräkkäin ottelun parhaaksi, mutta Nyblomin esitys ja tehot olivat sitä luokkaa, että vaihtoehtoja ei jää. Myös ensimmäisen sarjapelin poissa olleen Pekka Toppilan pelillinen panos oli huikea. ”Peksi” iski tehot 1+1 ja toi roppakaupalla taitoa Kissojen pallolliseen peliin. Lisäksi Toppilan ja Aapeli Räihän lukuisista katkoista syntyi suurin osa kotijoukkueen maalipaikoista. Mainittakoon myös kokonaisuudessaan vahvasti pelanneesta puolustuslinjasta erikseen Mika Lindroos, joka totutun kaksinkamppailuylivoimansa lisäksi esitti hyvää pallollista peliä. Jussi Lahtisella oli miehelle normaali iltapuhde: maali ja kaksi syöttöä. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin kärkkäästi hyökännyt Vesa Pajula.

Kissat on saanut lentävän lähdön sarjaan, mutta kahden kierroksen jälkeen on vielä turha röyhistellä. Jo keskiviikkona Kissat kohtaa uuden, kovan haasteen kun FC Jazz-j saapuu Kaukajärvelle pelaamaan paikasta 32:n joukkoon Suomen cupissa.

Man of the Match: Jani Nyblom

I-Kissojen maalit: 9 Nyblom (Lopez), 11 Nyblom (Lahtinen), 23 Nyblom (Toppila), 33 Toppila (Nyblom), 49 Lahtinen (Nyblom), 73 Nieminen (Lahtinen)

TP-49:n maali: 75 Saariniemi

I-Kissojen kortit: Lopez

I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):

Kruuti

Suokas (79 Rajala)
Lamminen (70 Janne Tulehmo)
Seppänen
Lindroos

Toppila
Räihä
Jokinen (71 Nieminen)

Lopez (75 Rouh-Gandom)
Lahtinen
Nyblom (62 Wainikainen)