I-Kissat – PP-70 7-0 (2-0)

Ilves-Kissat kaatoi vajaamiehisenäkin paikallisvastustaja PP-70:n selvin 7-0 lukemin Kissojen Suomen mestaruuden 60-vuotis-juhlaottelussa Tammelassa. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut ja sääkin suosi, kun koko päivän kestänyt sade taukosi juuri ottelun ajaksi. Pelin seuraamisen lisäksi illan aikana muisteltiin vanhoja sekä palkittiin ansioituneita Ilves-Kissa-vaikuttajia. Seura kiittää lämpimästi kaikkia tapahtuman järjestelyyn osallistuneita sekä runsaslukuista yleisöä!

I-Kissat lähti juhlaotteluun sarjan häntäpään PP-70 vastaan 170-päisen ennätysyleisön pettymykseksi yllättävän puolustusvoittoisella ryhmityksellä. Ensimmäisellä jaksolla Kissojen peli perustuikin lähinnä nopeasti lähteneisiin pistohyökkäyksiin pallonhallinnan ollessa jopa enemmän PP:llä. Viihdearvoltaan ottelun avausjakso muistutti lähinnä Kreikan säkenointiä takavuosien EM-areenoillla. Puolen tunnin pelin kohdalla PP:n hyvä ote tuotti tulosta Pekka Toppilan, miehen omasta mielestäänkin ansaitun, ulosajon verran. PP:n miesylivoimasta huolimatta ensimmäisellä 45:lla maalinteossa onnistui kuitenkin vain I-Kissojen Jani Nyblom, jonka osumilla Kissat pääsi tauolle 2-0 johdossa. Toinen puoliaika olikin sitten vajaamiehisen kotijoukkueen ylivoimaa alavireisen PP:n väsyttyä ja lannistuttua Kissojen kahden maalin johdosta. Maalinteossa onnistuivat vaihdosta kentälle tulleet Wainikainen ja Nieminen kahdesti sekä Ronni kertaalleen.

Kissojen parhaana palkittiin ottelun ratkaissut Jani Nyblom. Toinen onnistuja oli Tuomas Jukkola, joka toi toiselle jaksolle tarvittavaa Xavimaista pallon pitämistä. PP:stä pyttykerho palkitsi Matias Keskitalon. I-Kissojen ryhmä on nyt hyvässä pisteputkessa, mutta muutamia kysymysmerkkejäkin on ilmassa: Riittävätkö pelkät hyökkääjien tehot kaatamaan seuraavilla kierroksilla vastaan tulevia sarjan kärkijoukkueita vai tarvitaanko hyökkäyspeliin tukea myös laajemmalta rintamalta? Ja kuinka kauan Kissojen kokeneet ja laadukkaat vakiopenkkimiehet jaksavat innostua pelkästä vaihtomiehen roolista?

Man of the Match: Jani Nyblom

I-Kissojen maalit: 10 Nyblom (Jokinen), 43 Nyblom (Lahtinen), 62 Wainikainen (Lahtinen), 71 Ronni (Lahtinen), 74 Nieminen (Ronni), 77 Nieminen (Wainikainen), 82 Wainikainen (Jukkola)

I-Kissojen varoitukset: 24 ja 29 Toppila

I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):

Kruuti

Järvinen, Lamminen, Haukka (46 Jukkola), Suokas (78 Rajala)

Toppila (ulosajo 29), Seppänen, Jokinen

Nyblom (62 Ronni), Janne Tulehmo (62 Wainikainen), Lahtinen (72 Nieminen)