I-Kissat – PATO 1-1 (1-0)
Ilves-Kissat jäi 1-1 (1-0) tasuriin PATO:n vierailtua Hervannassa lauantaina. Ennen Kissojen suorituksen moittimista on syytä jakaa tunnustusta vieraille, jotka tulivat taistelemaan joka pallosta ja saivat pisteen mukaansa. Kotijoukkueen esitys ei ollut katastrofaalinen, mutta vaisu kuitenkin, eikä se tällä kertaa riittänyt täyteen pistepottiin yllättävänkin iskukykyistä PATO:a vastaan.
Kissoilla oli pelissä muutama vahva painostuskausi ja jokunen tekopaikka vieraita enemmän, mutta tosiasia on kuitenkin se, että peli oli ennakoitua tasaisempi pallonhallinnan ja maalipaikkojen osalta. Kokonaisuutena voidaan sanoa, että kotijoukkuetta vaivasi Huuhkaja-syndrooma, eli liian paljon harhasyöttöjä ja liian vähän hyviä suorituksia.
Ensimmäisen jakson lopulla Ilves-Kissat sai rankkarin PATO-pelaajan tehtyä suarezit, eli leikittyä maalivahtia maaliviivalla. Tuomaria lukuun ottamatta muille paikalla olleille on edelleen vaikeaa käsittää miksi tilanteesta seurasi vain keltainen kortti. Ottelussa todella pirteästi esiintynyt “Man of the Match” Janne Tulehmo laittoi sentään pilkun varmasti sisään ja kaikki näytti hyvältä tauolle mentäessä. Tervakoskelaiset tulivat kuitenkin tasoihin tunnin kohdalla, eikä lopun parinkymmenen minuutin painostusjakso tuottanut Kissoille voittomaalia.
Lauantain pettymyksen jälkeen ei kannata kuitenkaan heittää kirvestä kaivoon, sillä yksi tärkeä piste saatiin ja piikkipaikka on edelleen hallussa. Nyt on vain jatkettava taistelua jokaisesta lisäpisteestä ja nautittava kauden tärkeimmistä peleistä.

Man of the Match: Janne Tulehmo
I-Kissojen maalit: 45 Janne Tulehmo (rp.)
I-Kissojen varoitukset: Lindroos, Lahtinen, Ronni
I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):
Kruuti
Lindroos-Soininen-Lamminen-Jani Tulehmo
Haukka-Toppila-Jokinen
Janne Tulehmo-Wainikainen-Lahtinen
Vaihdosta sisään: Ronni, Jukkola, Nieminen, Järvinen

