I-Kissat – FJK 2-1 (2-0)
Ilves-Kissat palasi kahden voitottoman ottelun jälkeen voittojen tielle, kun se löi Kaupissa FJK:n 2-1. Kotijoukkue pelasi tasapainoisen pelin ja hallitsi ottelun tapahtumia. Forssalaiset pääsivät 85. minuutilla maalin päähän, mutta todellisia paikkoja tasoitukseen ei enää tullut . Kissojen valmentaja Tomi Mönkkönen oli varsin tyytyväinen omiensa otteisiin: ”Koko joukkue sitoutui kiitettävästi valittuun taktiikkaan, eikä koko porukassa ollut yhtään heikkoa lenkkiä. FJK pystyttiin pitämään kurissa muutamaa Ivo Dankovin väläytystä lukuun ottamatta ja itse pystyttiin luomaan jatkuvasti maalipaikkoja. Toivomisen varaa jäi ainoastaan viimeistelyyn, näin monesta huippupaikasta olisi pitänyt tehdä 5-6 maalia. Kokonaisuutena erittäin hyvä esitys meiltä.”
Jussi Lahtinen iski molemmat Kissojen osumat. Ensimmäisen ”Jute” teki pilkulta, kun Jaakko Wainikainen kaadettiin boksissa. Toinen syntyi juuri ennen taukoa komean yhdistelmän päätteeksi Jani Nyblomin ja Wainikaisen pelattua Lahtiselle tekopaikan. Koko edellä mainittu hyökkäystrio pelasi vahvasti ja kunhan maalijyvä saadaan vielä kohdalleen, verkko tulee vielä heilumaan tiuhaan. ”Juten” maaleista huolimatta valmentaja Mönkkönen oli sitä mieltä, että toppari Antti Haukka oli ehdottomasti paras Kissapeluri. Haukka johti puolustuslinjaa, katkoi totutun vahvasti ja pallollinenkin peli oli hyvää tasoa. (Toim. huom: saattaa olla, että kahden perättäisen MOM -valinnan jälkeen menee muutama viikko, ennen kuin valinta osuu ”Haukeen” seuraavan kerran.)

Man of the Match: Antti Haukka
I-Kissojen maalit: Lahtinen 30. rp., Lahtinen 44. (Wainikainen)
I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):
Kruuti
Järvinen, Seppänen, Haukka, Rajala
Toppila, Jokinen, Lopez (Ronni 65.)
Nyblom, Lahtinen (Jukkola 85.), Wainikainen (Janne Tulehmo 70.)

