Ahola ja Virtanen edelleen Kissojen miehiä
Samuli Ahola ja Eetu Virtanen ovat sitoutuneet pukemaan Kissapaidan päälleen myös alkavalla kaudella. Kuten edellisen uutisen Kivistö ja Lindroos, myös tämä kaksikko liittyi Kissalaumaan vasta viime kaudeksi. Koko nelikon jatkopäätöksistä voidaan siis päätellä, etteivät viime kauden pettymykset ole vieneet tuoreempienkaan kissapelurien uskoa joukkueeseen, vaan usko tulevaisuuteen on kova ja yhteishenki korkealla. Tämänkaltaiset jatkuvuutta edistävät päätökset pelaajiston keskuudessa ovat elintärkeitä myös terveen seuratyön jatkuvuuden kannalta.
Puolustuksen oikean laidan erikoismies ja MP:n kasvatti Ahola löysi tiensä viime kaudeksi Ilves-Kissoihin Mikkelin Kissojen ja Pittsburghin yliopistojoukkueen kautta, joten Kissojen kannatus on tuttua jo vuosien takaa. No-nonsense -henkisen puolustajan taklauksille, pitkille sivurajaheitoille sekä hevosenpotkuille tulee taatusti olemaan käyttöä myös ensi kesän aikana.
Laitalinkissä tai kärjessä viihtyvä nopea ja suoraviivainen Virtanen toi jo viime kaudella Kissojen kokeneeseen pelaajarunkoon ripauksen kaivattua nuoruuden intoa. Kauden loppua kohti selkeästi parantaneelta nuorukaiselta onkin lupa odottaa hyviä otteita tulevana kesänä, nyt kun ympäröivä joukkuekin on jo ennestään tuttu.

