Archive for August, 2011

TuTo – I-Kissat 2-1 (1-0)

Monday, August 29th, 2011

Kissat eivät onnistuneet hakemaan säilymistaistelun kannalta tärkeää vierasvoittoa, kun pisteet jäivät vaisuhkon esityksen jälkeen Yläkentän tekonurmelle. Etenkin ensimmäinen jakso oli Kissalaumalta kauden heikoimpia esityksiä. Pelaaminen oli halutonta ja syöttöpeli lähes olematonta, ja kotijoukkue siirtyikin jo 12. minuutilla johtoon pirteästi esiintyneen Stanley Ukwuowan osumalla.

Toiselle jaksolle Kissojen peli piristyi jonkin verran, mutta otteiden parannusta ei tällä kertaa palkittu, kun raumalaistuomari tulkitsi modernin ajan käsivirhesääntöä sillä seurauksella, että Kissoille viheltämättä jääneestä pilkusta 10 sekunnin kuluttua pallo kaivettiin omasta maalista. Tästä toivuttuaan Kissat sai vielä siirrettyä pelin painopisteen turkulaisten päätyyn ja luotua tasapeliin tarvittavan määrän maalipaikkoja, mutta tällä kertaa niistä ei saatu käytettyä kuin yksi, kun Haka-apu Albert Kuqi kavensi 1-2:een pari minuuttia ennen loppua.

Pelistä jäi kyseenalaisen voittomaalin vuoksi ymmärrettävästi karvas maku, mutta totuuden nimissä on sanottava, että tällä esityksellä myöskään vierasvoittoa ei olisi voitu pitää ansaittuna. Ensimmäisen puoliajan heikko esitys huolestuttaa, mutta 0-2-tilanteessa kaivettu taisteluilme antoi sentään hiukan uskoa loppukauden tärkeitä pelejä ajatellen. Ensi sunnuntaina ohjelmassa on elintärkeä vieraskamppailu, kun vastaan asettuu säilymistaistelun lähin kilpailija LoPa.

PALLOLIITON TILASTOJA

I-Kissojen kokoonpano (4-4-2):

Kauppinen

Kivistö-Toppila-Lindroos-Ahola

Virtanen (46. Koroma)-Sankoh-Kuusisto-Ronkanen (65. Jokinen)

Nyblom (74. Wainikainen)-Kuqi

I-Kissat – Närpes Kraft 0-3 (0-2)

Monday, August 29th, 2011

Kissalauma koki toisen selkeänumeroisen kotitappion putkeen, kun Kraft antoi isännille oppitunnin vastahyökkäyspelistä ja vei kaikki kolme pistettä mukanaan tomaattipitäjälle. Ottelu eteni pitkälti saman käsikirjoituksen mukaan kuin kevään ensimmäisessä kohtaamisessa Närpiössä, eli Kissat aloitti pirteästi (näennäisellä) hallinnalla, jonka jälkeen Kraft iski tylysti vastahyökkäyksillä Kissoilta selkärangan poikki.

Kuten sanottua, Kissat aloitti ottelun erittäin pirteästi hallitsemalla palloa ja luomalla jatkuvaa painetta vieraiden kenttäpäätyyn. Mutta sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, vieraat iskivät nopean rajaheiton jälkitilanteesta 0-1 johtomaalin. Tästä ei kotijoukkue koskaan täysin toipunut ja vielä kun mahtavaa kautta pelaava Mika Lindroos ohjasi epäonnekseen pallon omaan maaliin juuri ennen taukoa, niin edessä oli vaikea toinen puoliaika kurinalaisesti puolustavaa kokenutta vierasjoukkuetta vastaan. Toisella puoliajalla kotijoukkueen peli ei ollut enää entisensä ja kentän kunkku, kaksi ensimmäistä maalia alustanut ja alati vaarallinen 42-vuotias kärkimies Mario Rac sooloili vielä jakson puolivälissä loppulukemiksi 0-3.

Pelistä jäi hiukan ikävä maku, koska etenkin alussa peliä hallittiin ja paikkojakin luotiin, mutta kun vastustaja viimeisteli näin hyvällä prosentilla, niin oma peli-ilme laimeni huomattavasti. Joka tapauksessa täysi tunnustus vieraille ja kiitokset tomaateista ja kurkuista!

PALLOLIITON TILASTOJA

I-Kissojen kokoonpano (4-2-3-1):

Kruuti

Kivistö-Lindroos-Korhonen-Toppila

Sankoh-Soininen

Virtanen (84. O. Nieminen)-Ronkanen (69. Wainikainen)-Kuusisto (61. López)

Lahtinen

I-Kissat – ÅIFK 0-3 (0-0)

Monday, August 29th, 2011

Kissojen voittoputki tyssäsi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, kun ÅIFK haki kolme pistettä Tammelasta melko suvereenin esityksen jälkeen. Kissat keskittyivät pelissä pääosin puolustamiseen ja taktiikka oli tuottaa tasapelin, mutta ÅIFK:n hyvin harjoiteltu lyhytsyöttöpeliin perustuva pelitapa oli lopulta liikaa, kun 80. minuutilla tullut avausmaali käytännössä lopetti pelin. Tämän jälkeen kotijoukkue nosti vielä Aku Korhosen topparista kärkeen ja sai pitkillä palloilla hieman horjutettua turkulaisten puolustusta, mutta vieraat käyttivät kasvaneen hyökkäystilan hyväkseen ja kaunistelivat loppulukemiksi 0-3.

Urhoollisesta 80 minuutin taistelusta huolimatta on myönnettävä, että tänään vierasjoukkue oli huomattavasti aktiivisempi ja parempi joukkue. Harvoin on tällä kaudella Tammelassa nähty näin hyvää pallonhallintaan perustuvaa peliä, ja kolme pistettä matkasivat Turkuun siis täysin ansaitusti.

VIDEOKOOSTE OTTELUSTA

PALLOLIITON TILASTOJA

I-Kissojen kokoonpano (4-3-2-1):

Kruuti

Kivistö-Korhonen-Lindroos-Ahola (46. López)

Sankoh-Soininen (74. Haukka)-Toppila

A. Nieminen (68. O. Nieminen)-Kuusisto

Suoniemi