Archive for October, 2010

I-Kissat – FC Rauma 3-0 (1-0)

Monday, October 11th, 2010

Ilves-Kissat nousi takaisin omalle tasolleen Kakkosen karsinnan toisessa osaottelussa ja kruunasi loistavan kautensa sarjanousun tuoneella 3-0 voitolla FC Raumasta. I-Kissojen voiton tae oli yli 150-päisen kotiyleisön äänekäs kannustus ja oman pelin löytyminen.

Kissa-valmentaja Tomi Mönkkönen arvioi  ottelun etukäteisasetelmaa näin: “Lähtökohta peliin oli haastava johtuen maalin takaa-ajoasemasta. Lisäksi edellisen viikonlopun huono peli painoi koko joukkueen mieltä. Toisaalta, viikon treeneissä oli aistittavissa, että latinki toiseen osa-otteluun löytyy. Hampaankoloon oli koko joukkueella jäänyt sen verran, ettei turhia puheita ennen matsia paljon tarvittu.”

I-Kissat tulikin otteluun heti alusta lähtien kovalla latauksella ja pystyi luomaan jatkuvasti lisääntyvää painetta ja maalipaikkoja raumalaisten päätyyn. Ensimmäiset maalintekoyritykset FC Rauma selvitti erityisesti mainion maalivahtinsa ansiosta. Mika Lindroosin fyysinen ylivoima kulman jälkitilanteessa oli kuitenkin hänellekin liikaa. 36. minuutilla ”Limppu” nousi omiin korkeuksiinsa Toni Järvisen lähettämään taistelupalloon ja puski maalivahdin edestä lukemiksi 1-0. Tärkeän avausmaalin jälkeen ottelu hieman tasaantui ja puoliajalle mentiin ilman lisäosumia.

Toinenkin jakso lähti käyntii Kissojen merkeissä ja peliä käytiin lähes pelkästään vieraiden puolustuskolmanneksella. I-K ei kuitenkaan saanut lukuisista huippupaikoistaan palloa maaliin ja kuten niin usein käy, tunnin kohdalla taivas oli pudota tehottomasti viimeistelleen kotijoukkueen niskaan. Raumalaisten pelinrakentelun suuri yksinäinen, Lauri Gustafsson, lähetti pitkän syötön I-Kissojen puolustuksen selustaan ja raumalaiskärjen ohjaus puolittaisesta läpiajosta ylitti Kissa-maalin vain muutamalla sentillä. Kissojen onneksi FC Rauma ei tästä koko puoliajan ainoasta paikastaan onnistunut maalia tekemään, sillä silloin I-K:n olisi pitänyt onnistua vielä kahdesti.

65. minuutilla kotiyleisö pääsi vihdoin piinastaan. Futsalin vielä hetkeksi jalkapalloon vaihtanut tehohyökkääjä Jani Nyblom vältti ovelasti paitsion syöttämällä Jaakko Wainikaisen läpi raumalaispuolustajan pään kautta. Yllättäen itsenä nokikkain maalivahdin kanssa löytänyt Wainikainen ei epäselvästä tilanteesta häkeltynyt, vaan sijoitti pallon pomminvarmasti raumalaismaalin takakulmaan. Maalin jälkeenkin Kissojen hyvä ote jatkui ja noin 10 minuuttia myöhemmin Nyblom teki vapauttavan 3-0 osuman tykittämällä Jose Lopezin upean vapaapotkun jälkeisen irtopallon raumalaisten verkkoon. Samalla ”Nysse” varmisti Wainikaisen takanreunalla jo vuosia pölyttyneen Kultaisen Kengän (Kissojen parhaan maalintekijän kiertopalkinto) siirtymisen Hervannan kartanoonsa. Lopussa FC Rauma haki kavennusta lähinnä keskikentältä lähteneillä pitkillä vapaapotkuilla, mutta kovalla asenteella puolustanut I-Kissat selvisi vieraiden ahdisteluista ongelmitta.

Valmentaja Mönkkönen halusi pelin jälkeen kiittää koko joukkuetta hienosta tason nostosta vaikean Rauman vierailun jälkeen. “Pallollinen peli saatiin omalle tasolle ja mikä hienointa, palloton pelaaminen oli nyt parasta, mitä koko kaudella on nähty. Onnistujia on erikseen vaikea nimetä, sillä tänään oltiin ennen kaikkea JOUKKUE! Vastustajalle hatunnosto hienosta taistelusta, mutta mielestäni olimme sen verran parempia, että lopulta oikea joukkue voitti. Hieno lopettaa kausi tälläiseen esitykseen ja nyt koko joukkue on juhlansa ansainnut!”

I-Kissojen pelaajista jokainen onnistuikin erinomaisesti. 54 sarjamaalin eturivi oli jatkuvasti vaarallinen, keskikenttä piti pelin täydellisesti hallussaan ja puolustus hoiti harvat tilanteet kovaa, mutta oikein. Erikseen Kissojen ryhmästä mainittakoon kuitenkin keskikentän keskustan Pekka Toppila ja Juha Jokinen, jotka taidollaan ja miehekkäillä taklauksillaan varmistivat Kissoille selvän pallon hallinnan. ”Man of the Match” oli tällä kertaa topparina pelannut Mika Lindroos, joka virheettömän ja energisen puolustustyöskentelyn ohessa kävi puskemassa Kissojen elintärkeän avausmaalin. Kissa-leiri haluaa kiittää myös loistokuntoisen Hervannan keskuskentän kentänhoitajaa, jolla oli suuri ansio siihen, että Kissojen syöttöpeli  oli kuin eri maailmasta verrattuna edellissunnuntain harhasyöttötalkoisiin.

Lopuksi Ilves-Kissat haluaa kiittää lämpimästi kaikkia fanejaan ja yhteistyökumppaneitaan, joita ilman nousu ei olisi ollut mahdollinen!  Tapaamisiin ensi kaudella Kakkosessa!

Man of the Match: Mika “Limppu” Lindroos

I-Kissojen maalit: 27 Lindroos (Järvinen), 65 Wainikainen (Nyblom), 75 Nyblom (Lopez)

I-Kissojen kortit: Lindroos (kelt.), Suoniemi (kelt. + suora punainen 92 min.)

I-Kissojen kokoonpano (4-3-3):

Kruuti

Jani Tulehmo (68 Nieminen), Lindroos, Lamminen, Järvinen

Toppila, Jokinen, Lopez (80 Suoniemi)

Lahtinen, Nyblom (83 Rouh-Gandom), Wainikainen

Penkillä: Saarinen, Rajala, Janne Tulehmo, Ronni

FC Rauma – I-Kissat 1-0 (0-0)

Monday, October 4th, 2010

“On any given Sunday you’re gonna win or you’re gonna lose”, filosofoi jenkkifutisvalmentaja Tony D’Amato (Al Pacino) klassikkoelokuvassa. Nousukarsintojen avaussunnuntaina voittaja oli kotijoukkue FC Rauma, joka ylsi kauden parhaaseen suoritukseensa kauden tärkeimmällä hetkellä. I-Kissojen esitys oli puolestaan heikoimpia pitkään aikaan ja jätti toiseen osaotteluun reilusti parannettavaa.

Ottelu Äijänsuon hornankattilassa alkoi varovasti tunnustellen. I-Kissat piti palloa hallussaan, mutta lähinnä omalla alueellaan. FC Rauma  keskittyi tarkkailemaan vieraiden otteita ja iskemään nopeasti vastaiskuista pallon saatuaan. Puoliajan edetessä raumalaistenkin syöttöpeli alkoi kulkea ja molemmat joukkueet saivat luotua muutamia hyviä maalintekopaikkoja. Kissojen parhaat tilanteet osuivat kymppipaikan Ossi Niemiselle ja kärjessä painineelle Jaakko Wainikaiselle.

FC Rauman valmennusjohto oli puoliajalla tehnyt omat johtopäätöksensä avausjakson pelailusta ja FC nosti huomattavasti prässiään  pakottaen vierailijat pysyvästi puolustuskannalle. Kotijoukkueen keskikentän keskustan miesylivoima takasi FC Raumalle selvän pallonhallinnan ja erityisesti kotijoukkueen pelintekijä Lauri Gustafsson oli Kissoille lähes pitelemätön. FC Rauman hellittämätön paine ja pikkutarkka tuomarilinja toivat kotijoukkueelle liukuhihnalta vaarallisia erikoistilanteita ja johtomaali, joka lopulta syntyi Niila Asunmaan komeasta 20 metrin vaparista etukulmaan 89. minuutilla, oli vain ajan kysymys. I-Kissoilla ei toisella jaksolla maalitilanteita ollut.

Ilves-Kissojen harvat onnistujat löytyivät puolustuslinjasta, joka natisi, mutta ei missään vaiheessa murtunut kotijoukkueen paineessa. Parhaita otteita esitti toppari Antti Haukka, joka on valitettavasti sivussa toisesta osa-ottelusta pysäytettyään alimpana miehenä raumalaisten läpiajon punaisen kortin arvoisesti.

0-1 tappion jälkeen I-Kissat voi lähteä Hervannassa pelattavaan kotiotteluunsa vapautuneesti ja hyökkäys mielessä, sillä Kissojen on Tampereella tehtävä vähintään kaksi maalia otteluparin voittaakseen. Oli tulos ensi lauantaina mikä tahansa, toiveissa on, että I-Kissojen kausi loppuisi omaan hyvään esitykseen. Kaikkien Kissa-leirissä on huomattavasti mukavampi siirtyä talvitauolle uutta kautta odottamaan, jos Kissojen otteissa nähdään edes häivähdys siitä iloisesta ja nopeatempoisesta pelistä, mitä joukkue parhaimmillaan esitti keskikesän valoisina ja lämpinä iltoina.






I-Kissojen Man of the Match: Antti Haukka

I-Kissojen kokoonpano (4-4-2):

Kruuti

Järvinen, Lamminen, Haukka (85 suora pun.), Lindroos

Janne Tulehmo (58 Lopez), Jokinen, Nieminen (kelt.) (76. Rouh-Gandom, kelt.), Lahtinen (kelt.)

Suoniemi (65 Jani Tulehmo), Wainikainen

Penkillä: Saarinen, Rajala