PS-44 – I-Kissat 1-2 (0-1)
Wednesday, September 29th, 2010Ilves-Kissat kävi pelailemassa viimeisenkin sarjapelin pois alta ennen karsintoja ja nappasi siinä sivussa 1-2 (0-1) voiton Pallo-Seppojen vieraana Apialla. Tietysti tarkoitus oli säilyttää hyvä peli-ilme ennen Rauman reissua, mutta sen jälkeen kun Kissat jäi jo vartin pelin jälkeen miehen vajaalle Tuomas Jukkolan katseltua punaista, oli selvää, että peli haluttiin vain selvittää kunnialla. Kun Sepoillekin riitti laiska tempo ja ottelun pitäminen vähämaalisena, tuli pelistä ajoittain melkoista sunnuntai-höntsyä.
PS-44 hallitsi ylivoimalla palloa ja pystyi ehkä luomaan jokusen maalipaikan enemmän, mutta Esa Saarinen Kissojen maalilla hoiti kotijoukkueen lähentelyt loistavasti, eikä Sepot saanut palloa Esan taakse kuin kerran maalinedushässäkän seurauksena. I-Kissat puolestaan käytti noin 3-4 paikastaan kaksi hyväkseen ja se riitti voittoon. Ossi Nieminen vei I-K:n taukojohtoon hyvän hyökkäyskuvion päätteeksi. Pirteästi pelannut Janne Tulehmo oli alustamassa osumaa. Viitisen minuuttia ennen loppua vieraat saivat vielä palkinnon puurtamisestaan: Jaakko Wainikainen hassutti läpiajosta Seppojen veskarin ja nautiskeli voittomaalin tyhjiin.
José López toi ryhtiä Kissojen pallolliseen peliin tultuaan jo avausjaksolla kentälle. Juha Jokinen osoitti pystyvänsä pelaamaan myös topparina hyvällä tasolla. Toppari Antti Haukka puolestaan osoitti, ettei suinkaan ole vain viikatteensa varassa, sillä ”Hauki” pelasi yhden kauden parhaista peleistään, vaikka joutui varomaan keltaista korttia ja pelikieltoa karsintoihin. MOM oli kuitenkin Kissa-vahti Esa Saarinen, joka näytti parasta osaamistaan.

Man of the Match: Esa Saarinen
I-Kissojen maalit: Nieminen 35. (Janne Tulehmo), Wainikainen 85. (Nieminen)
I-Kissojen varoitukset: Wainikainen, Janne Tulehmo
I-Kissojen kokoonpano (4-4-2):
Saarinen
Rajala (Rouh-Gandom 70.), Haukka, Jukkola (pun. 15.), Jani Tulehmo
Jokinen, Janne Tulehmo, Nieminen , Suoniemi (Mönkkönen 65.)
Wainikainen, Lahtinen (López 20.)
